29.7.2014

Kesäloma Maarianhaminassa

Olen viettänyt tänä kesänä pitkästä aikaa moneen vuoteen oikeaa, yhtäjaksoista kesälomaa. Se on ollut ihanaa, mutta myös aika vaikeaa. Täydellinen irtaantuminen kaikista eri töistä ja pysyminen poissa sähköpostin äärestä on tällaiselle koko ajan jotain tekevälle melkoinen suoritus. Paras apu arjesta irtaantumisen haasteisiin on tietenkin matka, jota en kuitenkaan lomaa edeltävissä kiireissäni oikein edes ehtinyt suunnitella. Kriteerejä oli kuitenkin muutama: a) En halunnut lentää, sillä lentoja on viime aikoina ollut melkoisesti ja syksy näyttää (onneksi) samanlaiselta b) Halusin mennä jonnekin missä en ole aikaisemmin ollut ja c) Matka ei saisi kestää neljää päivää pidempään. Loppujen lopuksi valinta oli selkeä. Kaukokaipuu -blogin Nella haastoi meidät suomalaiset matkabloggaajat jo vuoden alusta alkaen tekemään enemmän Suomiretkiä ja kun vielä seuraamani Laura Let's Go -blogi täyttyi ihanista kuvista idyllisestä Ahvenanmaasta, minä varasin parin päivän reissun Maarianhaminaan!

Matkaseuraksi saimme auringon ja hellevaroitukseen asti yltävän lämpötilan heti siitä lähtien, kun nousimme Turussa Viking Linen Amorellan aamuvuorolle kohti Maarianhaminaa. Hyttiä ei ollut, mikä ei haitannut hetkeäkään, sillä reilun viiden tunnin matka sujui lyhyttä ruokahetkeä (oikein hyvä salaatti Tapas&Wine -ravintolassa kannella 8) lukuun ottamatta laivan kannella. Amorellan ulkokannelle pääsee hyvin yhdeksänneltä kannelta, laivan peräosan hissillä. Ovella on pieni kynnys, josta ulospäin sähkäri meni itsestään ja sisäänpäin pienellä tönäisyllä, sillä kansi oli hieman märkä ja liukas. Amorellalla on varsin helppo liikkua pyörätuolilla. Hissit ovat tilavia ja ne löytyvät laivan keskiosasta sekä perästä. Tällä kertaa hyttiä ei siis ollut, mutta aikaisemmista kokemuksista tiedän, että invahyttejä löytyy ja ne ovat samanlaisia kuin Viking Gabriellalla. Kannella 7, lasten leikkitilan vieressä, sijaitseva inva-wc on varsin tilava ja toimiva.


Paahteiseen Maarianhaminaan saavuimme kahden aikaan iltapäivällä, joten edessä oli vielä pitkä päivä mahdollisuuksia. Hotellimme Savoy sijaitsi ihan Maarianhaminan keskustassa ja reilun kilometrin päässä laivasatamasta. Olimme varanneet sekä hotellin että laivamatkat Viking Linen kautta. Hotellilla selvisi, että varaus on kuitenkin hävinnyt. Asia saatiin onneksi selvitettyä hotellin ja Viking Linen kesken meidän nauttiessa hotellin tarjoamia päiväkahveja ja lopulta varaamamme invahuoneen ovi aukeni. Huone ei sijoitu "parhaat"-listalleni, mutta pärjäsimme siellä ihan hyvin. Huone oli tilava ja sänkyjä siirtelemällä tilaa saatiin entisestään. Kylpyhuoneen ovesta mahduin leveyden puolesta nipin napin, eikä kylpyhuone muutenkaan ollut kovin suuri. Lisäksi monet pienet yksityiskohdat, kuten korkealle sijoitetut puhelimet ja huonekansiot sekä vain piilossa lattianrajassa olevat sähköpistokkeet pistivät huoneessa silmään. Hotellin hissiin mahduin, mutta pituudeltaan hissi ei ollut suuri, joten esimerkiksi sähkömopo ei arvioni mukaan välttämättä mahtuisi. Sijainniltaan hotelli on kuitenkin mitä parhain.
 
 
 
Kahteen vuorokauteen Maarianhaminassa mahtui paljon leppoisaa kesälomailua, sillä kaupunki on hyvin pieni, eikä siellä synny painetta nähdä koko ajan jotain uutta. Tarkoitukseni oli kiertää myös lähiympäristöjä sen mukaan mitä sähkärin akku kestää eli noin 10 km:n säteellä keskustasta. Toisena päivänämme lähdinkin yksin liikenteeseen kohti Nåtön ja Järsön saaria, jotka sijaitsevat Maarianhaminan eteläpuolella. Tie oli lähes suora, mukanani oli kartta ja edessäni oli aurinko, jonka piti pysyä koko menomatkan ajan edessäni. Niin ajatuksissani tai hellekuumotuksissani olin, että en huomannut auringon siirtyvän puolivälissä taakseni ja maiseman pysyvän suht samana, vaikka matkalla piti olla siltoja... Kyllä, onnistuin tekemään ympyrän ja palaamaan lähtöpisteeseen. Olen ennenkin ollut tunnettu suuntavaistoni puutteesta, joten pienen ärsytyksen jälkeen asia lähinnä nauratti. Loppuaika kuluikin sitten turvallisesti terasseilla ja rannoilla.
 
 
Maarianhaminan pienveneiden satamasta Österhamnista pidin erityisesti. Satamia on Helsingissäkin, mutta Maarianhaminassa oli silti kansainvälisempi tunnelma ja ihana lähtemisen ja saapumisen fiilis. Sataman yhteydessä on myös paljon kivoja ravintoloita ja kahviloita. Bonuksena siellä täällä loikoilevat joutsenet.
 
 
Rannoista testasimme Österhamnin kupeessa sijaitsevan pienen Lilla Holmen -alueen rannan ja niin ikään Österhamnin vieressä sijaitsevan merikorttelin jälkeen tulevan Mariebadin rannan. Lilla Holmen on lapsiperheiden suosiossa, sillä alueella on paitsi hyvin loivasti syvenevä ranta, myös vapaana kulkevia riikinkukkoja (iik!) ja häkeissä nähtävänä muita pieniä eläimiä. Alue on hyvin kaunista, mutta kovin kauaa emme viihtyneet. Hiekalle ei pääse, mutta pitkälle puiselle laiturille kyllä. Auringonottoon laiturista ei kuitenkaan ole, sillä sen kautta kuljetaan koko ajan myös uimaan. Mariebadissa sijaitsee sisällä oleva kylpylä, mutta myös kaikille avoin ranta. Hiekan osuus on vähäinen ja pääasiassa auringosta nautitaan nurmialueella, mikä sopii sähkärille oikein hyvin. Miinuksena vierestä kulkevan autotien äänet.
 
 

 
Yksi parhaista asioista lomalla kuin lomalla on tietenkin ruoka. Siinä suhteessa suosittelen Maarianhaminaa lämpimästi. Kuulemani mukaan ympäri Ahvenanmaata löytyy mitä parhaimpia ravintoloita. Me söimme ensimmäisenä iltana Österhamnin merikortteleissa sijaitsevan Pub Niskan terassilla. Toinen meistä nautti erinomaista pizzaa (tai tarkemmin Plåtbrödiä) ja toinen suussa sulavan hyvää uuniperunaa ja salaattia. Paikassa on ihana tunnelma, kohtuulliset hinnat ja kaunis ilta-aurinko. Ei siis ihme, että se on hyvin suosittu. Plussana hyvä invavessa. Seuraavana päivänä lounaalle eksyimme kävelykadun varrella sijaitsevan Café & konditoria Iwan pienelle ulkoterassille. Mielettömät valikoimat toinen toistaan herkullisempia suolaisia ja makeita herkkuja. Vasta käyntimme jälkeen luimme, että kyseessä oli Maarianhaminan vanhin ja tunnetuin kahvila. Toisena iltanamme suuntasimme Västerhamnin suuntaan, jossa myös laivaterminaalit sijaitsevat. Ihastelimme museolaiva Pommernia ja sen vieressä olevaa pienveneiden satamaa. Ravintolavaihtoehtoja olisi ollut useampia, mutta päädyimme ravintola Nauticalin terassille nauttimaan kylmää sangriaa ja nauttimaan erinomaista lihaa. Viimeisenä päivänämme piti luonnollisesti tutustua myös Ahvenanmaan pannukakkuun, jota saa useista pääkadun kahviloista. 
 
 


  

Kaiken kaikkiaan Maarianhamina oli oikein ihana kokemus. Se oli vielä pienempi kuin olin ajatellut, mutta myös idyllisempi. Upeaa, että meillä on Suomessa tällainen helmi, joka on sekoitus kauneinta Suomea ja jotain ihan muuta maata, sillä monesti tunsi olevansa ulkomailla. Maarianhaminan kaduilla pääsi hyvin liikkumaan pyörätuolilla ja esimerkiksi suojateiden reunat oli madallettu. Palaan seuraavan kerran mukanani auto, jotta Ahvenanmaata näkisi laajemminkin. Mikäli olisin päätynyt oikeille reiteille päiväseikkailuissani, olisin joutunut kulkemaan paljon myös maantien reunoja, mikä ei koskaan ole optimaalisin vaihtoehto. Seuraavalla kerralla majoitun leirintäalueella, sillä Ahvenanmaalla on useampia esteettömyyteen panostaneita leirintäalueita, jotka tarjoavat myös liikuntarajoitteisille soveltuvia elämyspalveluita. Hyvä tieto niin lomailijoille kuin leirikoululaisille! Lisätietoa löydät muun muassa täältä.
 
Kahden vuorokauden loman jälkeen suuntasimme taas kohti Turkua, tällä kertaa Viking Gracen upealla kyydillä. Matka taittui jälleen lähes kokonaan ulkokannella aurinkoa palvoen ja kirjaa lukien. Törmäsin kannella myös Palmuaseman lukijoihin, mikä oli kiva yllätys! Gracen perässä on hyvin suojainen kansi, jossa soi hyvä musiikki. Lumouduin paitsi auringosta myös ulkobaarin mango-mojitoista, nam! Grace on hyvin esteetön laiva, jossa on useita hissejä ja paljon tilavia invavessoja. Kirjoitinkin siitä jo kerran aiemmin. 
 
Ihana loma jatkui vielä ihanalla vuorokaudella Turussa, mutta palataan siihen seuraavaksi. Aurinkoa ja hikisiä päiviä ystävät!
 
 

25.7.2014

Uusi esteetön OnniBus

Voihan kesä ja seikkailut! Taisin jo joskus aikaisemminkin hehkuttaa, että nyt todella eletään minun vuodenaikaani ja viimeisen viikon ajan tämä on vain korostunut. Jos minulta kysytään, ihanampaa ei voi olla. Ainoa huono puoli asiassa on se, että olen vain kiertänyt seikkailusta toiseen ja blogin kirjoittaminen on jäänyt. Palmuaseman Facebookkia ja Instagramia seuraavat ovat kuitenkin saaneet jo esimakua bussista, junasta ja laivasta, Maarianhaminasta ja Turusta. Facebookissa kuva minusta OnniBussissa keräsi suuren määrän tykkäyksiä ja jakoja, joten aloitetaan menneen viikon tapahtumat itseoikeutetusti siitä.


OnniBus.com -yhtiö aloitti liikennöinnin 1.7. alkaen pääasiassa uudella kaksikerroksisella matalalattiakalustolla. Erityisen asiasta tekee se, että nämä ovat ensimmäiset esteettömät kaukoliikenteen reittiliikenteessä olevat bussit, sillä muilla kaukoliikenteen bussiyhtiöillä ei ole tarjolla esteetöntä kalustoa reittiliikenteessä. Tilausliikenteessä esteettömiä busseja toki on ollut jo vuosia. OnniBussilla on useita eri reittejä, pääasiassa hyvin halpaan hintaan.

Minun kesämatkani OnniBussilla kulki välillä Helsinki - Turku. Bussi saapui Kiasman edessä olevalle pysäkille muutama minuutti ennen lähtöaikaa. Henkilökuntaa oli paikalla useampia. He siirsivät bussin sisällä penkkejä niin, että pyörätuolipaikka saatiin vapaaksi. Suuri joukko asiakkaita odotti malttamattomana bussiin pääsyä tuijottaen silmät suurina mitä tapahtuu. Tämän jälkeen bussin tavaratilasta otettiin leveä ja tukeva ramppi, joka asetettiin bussin keskiovelle. Se kiinnitetään lattiaan, joten sitä pitkin oli turvallista kulkea. Minut päästettiin sisään ennen muita. Sähkärini kiinnitettiin lattiaan asianmukaisilla kiinnikkeillä. Kiinnityssysteemit ovat melko massiivisen kokoisia ja niitä ei voi kiinnittää lattian kiskoihin ennen tuolin sisäänmenoa, sillä niiden yli/ohi ei pääse. Sähkärin jo oltua sisällä niiden kiinnittäminen taas oli melko vaikeaa. Kalusto on niin uutta, että pyörätuolimatkustajia ei juuri ole vielä OnniBusseilla matkustanut. Valmistelut veivät tämän vuoksi melkoisen paljon aikaa ja bussi lähti myöhässä. Systeemi nopeutunee, kun rutiinia tulee enemmän. Bussin henkilökunta oli kuitenkin koko matkan ajan hyvin ystävällistä ja palvelualtista.




Bussissa on yksi pyörätuolipaikka, joka pitää varata hyvissä ajoin, mieluiten viimeistään kolme päivää ennen matkaa. Jos on manuaalipyörätuolin käyttäjä ja pystyy siirtymään normaalille penkille, pyörätuoli laitetaan matkatavaratilaan. Tavalliselle penkille on helppo siirtyä keskiovesta sisään mennessä. Bussin pyörätuolipaikka on melko ahdas, joten kovin pitkällä pyörätuolilla siihen ei mahdu. Myöskään sähkömopo ei paikalle mahdu. Omani on jalkatelineineen 110 cm pitkä ja mahtui hyvin. Pidemmän tuolin kiinnitys takaa olisi haastavaa nykyisillä kiinnityssysteemeillä.



Bussimatkan varaus onnistuu soittamalla pyörätuolilla liikkuvien asiakkaiden palvelunumeroon 044 705 7110. Kun varmistuu, että bussissa on tilaa, lippu ostetaan normaaliin tapaan netistä. Pyörätuolin käyttäjän avustaja matkustaa maksutta ja hänelle varataan paikka niin ikään puhelimen kautta. Bussissa avustaja pääsee istumaan lähelle, väliin jää vain kapea käytävä.

Kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvin positiivinen. Autot ovat viihtyisiä, ilmastointi toimi ja kuski ajoi tasaisesti. Paikkani luona yläpuolellani oli myös sähköpistoke. Matka maksoi 7 euroa ja kesti 2 tuntia. Bussissa oli rauhallista ja hyvä tunnelma. Turussa bussi saapui Kupittaalle, hotelli Caribian eteen, josta jatkoimme matkaa Turun keskustaan paikallisbussilla noin 10 minuutin mittaisen matkan. Turun paikallisliikenteessä pyörätuolin käyttäjä ja avustaja matkustavat maksutta ja kuski oli ainakin tällä kertaa erittäin ystävällinen ja avulias.

Onnibus.comin sivuilla on liikuntarajoitteisille hyvin tietoa. Lue siis lisää täältä ja lähde itse testaamaan!


14.7.2014

Yllättävä Sokos Hotel Vaakuna ja kesä-Kouvola

Syitä matkustaa on monia. Olen tämän kuluneen vuoden aikana matkustanut päästäkseni lämpimään, tavatakseni ystäviä, kokeakseni jotain kaunista, tehdäkseni töitä ja kertoakseni matkakohteesta teille. Noin niin kuin joitakin syitä mainitakseni. Viime viikolla lähdin matkaan vain mennäkseni jonnekin, minne en muuten tänä kesänä menisi. Ajattelin meneväni myös jonnekin, missä en ole koskaan ennen käynyt, kunnes muistin kokeneeni ensimmäiset festarini, Midnight Party Planetin, kyseisessä kaupungissa. Minä menin Kouvolaan. Jos te tarvitsette syyn vierailulle Kouvolassa, saatte sen pian.


Yksi syy Kouvolan vierailulleni oli Sokos Hotellien ja Rantapallon yhteistyössä toteuttama Sokos Hotels 40 vuotta - 40 blogitarinaa -kampanja, jonka puitteissa minä ja 39 muuta suomalaista matkabloggaajaa vierailemme kukin yhdessä Sokos hotellissa juhlavuoden kunniavieraina ja kerromme kokemuksistamme lukijoillemme. Saimme toivoa kohteita ja tässä kohtaa kriteerinäni oli vain päästä paikkaan, johon tieni ei muuten tänä kesänä veisi.

Kouvolaan matkatessani en tiennyt, että tulen perillä kohtaamaan tilavimman invahuoneen, jossa olen vielä tähän mennessä ollut. Tiedätte, että olen hehkuttanut huoneita muun muassa Saksan reissuillani ja yllätyin todella, että uuden kärkipaikan otti Kouvolan Original Sokos Hotel Vaakuna. Pieni vaaleanpunainen hotelli, jonka pihalla on kukkia ja pinkkejä polkupyöriä. Sen huoneessa olevassa kirjeessä toivotetaan "Tervetuloa kotiin!" Kooltaan huone päihittää opiskeluaikaiset kotini kevyesti. Se on superior-huone, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että siellä on pieniä ylellisyyksiä, joista hyödynsin vedenkeitintä nauttiessani teetä ja ihania saippuoita peseytyessäni. Meille oli lisäksi vielä vähän erityistervehdyksiä. Hotellissa on kaksi invavarusteltua huonetta ja ne ovat molemmat samanlaisia. Huoneeseen mahtuu majoittumaan jopa viisi henkeä, mikä on invahuoneen kohdalla hyvin harvinaista ja erittäin hyvä asia perheellisten kannalta. Koska hotellilla ei ole tarjota erikseen standard-luokan invahuoneita, myydään nämä huoneet invahuoneen tarvitsevalle standard-luokan hinnalla.
 


No mikä siellä sitten oli niin erityistä? Kaikki. Ensiksikin eteinen, jonka kohtasi luonnollisesti heti ensimmäisenä ja sieltä mentiin myös kylpyhuoneeseen. Ihana kampauspöytä ja iso peili, joiden ääreen pääsi oikein hyvin myös pyörätuolilla. Kylpyhuone oli tarpeeksi tilava, jotta siellä mahtui kääntymään. Tavallinen suihku ja suihkutuoli, hyvä lavuaari. WC-istuin oli korkea ja sen päälle oli asetettu vielä erillinen koroke, jonka sai halutessaan helposti pois.


Sitten tuli olohuone ja vielä erikseen makuuhuone. Suurin osa huonekaluista oli pyörillä liikuteltavia,  mikä mahdollistaa niiden siirtelyn, jos ne ovat tiellä. Olohuoneen sohvasta saa tehtyä vuodesohvan. Kaikissa huoneissa oli pistokkeita ja suurin osa niistä sijaitsi lattiatasoa korkeammalla. Ainoastaan ilmastointisäätimen ja joidenkin valokatkaisijoiden korkeasta sijainnista annoin palautetta, joka kuulemma otetaan huomioon pikimmiten. Tilavassa huoneessa yöpyminen tuntuu tietenkin ylelliseltä, mutta hehkutan erityisesti käytännön syiden takia. Yleensä huoneet ovat ahtaita ja aina kahdelle hengelle. Invahuone, joka toimii perhehuoneena, palvelee erityisen hyvin liikuntarajoitteisia vanhempia lapsineen. Makuuhuoneen ja olohuoneen erillisyys taas toimii oikein hyvin silloin, kun mukana on avustaja, jonka haluaa nukkuvan erillään esimerkiksi makuuhuoneessa nukkuvasta pariskunnasta, mutta kuitenkin lähellä avustustehtäviä varten. Vaihtoehtoja, niitä ei liikuntarajoitteiselle matkakumppaneineen ole koskaan liikaa.

 
Nautimme päivällistä erittäin tunnelmallisessa ravintola Fransmannissa takkatulen loisteessa. Ravintola on Suomen Fransmanneista vanhin. Ehkä se selittää jyrkät rampit, joita ravintolassa on useampia. Päivitys tähän päivään ei olisi pahitteeksi ja asia on hotellilla hyvin tiedossa. Päivälliselle mennessä jouduin käyttämään vain yhtä ramppia, aamiaisella kaikkia kolmea, joista tosin vain ensimmäinen on erityisen jyrkkä. Toinen vaihtoehto on mennä ulkoterassin kautta. Sähkärillä rampit menivät, itse kelaten tuskin. Meno jotakin kautta kuitenkin kannattaa, sillä ruoka oli äärimmäisen hyvää! Nautimme myös hyvää valkoviiniä, chileläistä Santa Tierra chardonnayta, joka on yksi kesän S-ryhmän asiakasomistajaviineistä.



Pelkkää hotellia ei Kouvolan vierailumme suinkaan ollut. Jos minulta kysytään, Kouvola on sympaattinen pieni kaupunki, jonka torille vanhat miehet kokoontuvat juttelemaan kuin Italiassa, jonka KappAhlissa on paremmat tarjoukset kuin Helsingissä ja jossa kaikki menevät nukkumaan viimeistään klo 22 tai ainakin katoavat jonnekin. Siellä on jotain ihanaa vanhan ajan tuntua. Elokuvateatteri Kuvaportti näyttää hyvin ainutlaatuiselta Finnkinon elokuvateattereihin verrattuna, Kouvolan pukimo on varmasti ollut paikallaan aika kauan ja jokaisen baarin nimi on varmasti tarkkaan mietitty.


Kouvolassa on myös Tykkimäen huvipuisto ja lähellä muun muassa Repoveden kansallispuisto, joka olisi ansainnut vierailun, mutta joka joutuu odottamaan seuraavaa kertaa. Tykkimäki sen sijaan oli pakko kokea, sillä siellä esiintyi suuri suosikkini Haloo Helsinki. Huvipuistoon pääsi kätevästi hyvällä matalalattiabussilla matkakeskuksen edestä. Matkaa on noin 5 km. Takaisin päin tullessa bussit eivät kuitenkaan enää kulkeneet, jolloin vaihtoehdoiksi jäi taksi tai ajelu/kävely ilta-auringossa Kouvolan hiljaisilla teillä. Arvatkaapa kumman valitsimme?

 


 
 Ja se keikka sitten? Sehän oli täydellinen. Silmät kostuivat taas "Maailma on tehty meitä varten" -biisin aikana. Syitä ja muistoja on monia, mutta en kaikesta kliseisyydestä huolimatta keksi Palmuasemalle yhtään parempaa tunnaria. Ja taas, juuri sillä hetkellä, olin kovin kiitollinen saadessani olla juuri siinä.

Kiitän suuresti Original Sokos Hotel Kouvolaa lämpimästä vastaanotosta!

#sokoshotels40

12.7.2014

Pyörätuolilla liikkuvan junamatka lastenvaunuvarastossa

Lisäsin toissapäivänä Palmuaseman Facebookkiin ja Instagramiin kuvan, joka herätti historiallisen kommentti- ja tykkäysmäärän. Tämä on selkeästi osoitus siitä, että ette pistä pahaksenne, vaikka matkahehkutusten lisäksi pureudun välillä myös epäkohtiin. Kaikki te lukijat ette ehkä ole sosiaalisessa mediassa ja muutenkin aihe vaatii ehkä vähän lisää avausta myös täällä, joten hypätään hetkeksi Italiasta ja aurinkoisista kesäseikkailuista junaan. Aiheeseen, joka ei todellakaan ole esillä ensimmäistä kertaa, mutta joka ansaitsee taas paikkansa keskusteluissa. Alla olevan kuvan kuvatekstinä Facebookissa oli: "Pidän kyllä lapsista, mutta en pistäisi pahakseni, vaikka pyörätuolin kanssa matkustavalle löytyisi junasta jokin toinenkin vaihtoehto nauttia matkasta... Terveiset junasta!"


Juna on matkustusmuodoista suosikkini ja Suomessa junamatkustaminen on pääasiassa pyörätuolin käyttäjälle hyvin vaivatonta. InterCity -juniin pääsee hyvin itsenäisesti, sillä nappia painamalla laiturin ja vaunun väliin tulee ramppi ja sisään pääsee helposti. Yksin matkustaessa lipun pyörätuolipaikalle saa ostettua VR:n nettikaupasta. Avustajan kanssa matkustaessa avustajan lippua ei saa nettikaupasta (epäkohta!), mikä vaatii jonottamista lipunmyyntipisteessä tai kätevämpää asiointia maksullisessa puhelinpalvelussa, jossa lipun saa maksettua luottokortilla ja toimituksen helposti sähköpostiin tai kännykkään. Monissa muissa maissa matkustaminen junalla vaatii ennakkoilmoitusta pari päivää aikaisemmin, mutta Suomessa myös spontaanit junamatkat ovat helppoja toteuttaa, sillä mitään ennakkoilmoittamisia ei tarvita, kunhan pyörätuolipaikoilla vaan on tilaa, eikä tarvitse erikseen tilattavaa avustuspalvelua. Ja nyt päästään päivän polttavaan kysymykseen: onko siellä tilaa?

Sekä InterCity- että Pendolino-junissa on kaksi pyörätuolipaikkaa. Tämä tarkoittaa tyhjää lattiatilaa, joka myydään vain pyörätuolin käyttäjille. InterCityssä paikat sijaitsevat niin sanotussa palveluvaunussa, jonka yläkerrassa on lasten leikkipaikka. Tämä vaunu on ainoa, johon pyörätuolilla siis pääsee ja ainoa, jossa on nimellinen tila myös lastenvaunuille. Toinen pyörätuolipaikoista (paikka 35) on pienempi ja siihen ei pyörätuolin lisäksi mahdu juuri muuta. Toinen paikoista (paikka 33) on isompi ja siinä on pyörätuolipaikan lisäksi paikka lastenvaunuille. Lastenvaunuja paikalle mahtuu pyörätuolin lisäksi noin kahdet. Lisäksi eteisessä on matkatavarahyllyllä tilaa muutamille kokoon taittuville rattaille. Pendolinossa ei ole käsittääkseni mitään tilaa lastenvaunuille, eikä niitä mahdu pyörätuolien lisäksi pyörätuolipaikoille. Lastenvaunujen kanssa matkustavien ei tarvitse varata paikkaa vaunuille. Tai siis sellaista mahdollisuutta ei ole olemassa ja vaikka vaunuista lippua varatessa ilmoittaisikin, ei sitä käsittääkseni merkata mihinkään. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteen junaan voi tulla rajaton määrä lastenvaunuja, joille ei kuitenkaan ole tilaa. Näin kävi viimeksi torstaina ja on käynyt lukemattomia kertoja aiemminkin. Ainoa paikka, johon vaunuja voi laittaa, on käytävä ja pyörätuolipaikat. Tällä kertaa kuitenkin molemmat pyörätuolipaikat olivat varattuja, toinen minulle, toinen eräälle toiselle. Lisäksi vaunussa oli pyörätuoli, jonka käyttäjä istui normaalilla paikalla. Lastenvaunuja oli parhaimmillaan noin yhdeksät, joita lopulta koottiin ja kasattiin päällekkäin.

En missään nimessä halua luoda vastakkainasettelua pyörätuolin käyttäjien ja lastenvaunujen kanssa kulkevien välille, sillä vika ei ole kenessäkään meissä. Vika on junissa. Ostaessani paikkalipun pyörätuolipaikalle vaadin samaa kuin kaikki muutkin paikkalipun ostavat: paikan, jossa istua. Haluan hyödyntää pöytää ja sähköpistoketta, jotka lipun hintaan kuuluvat. Toisella pyörätuolipaikalla pöytää tosin ei ole. Haluan avustajan istumaan lähelleni, sillä tarvitsen häntä matkan aikana. Usein ihan oikeasti myös tarvitsen sähköpistoketta esimerkiksi sähköpyörätuolin lataamiseen. Jotkut tarvitsevat sitä hengityskoneelleen. Tämän vuoksi vaadin vaunut pois paikaltani, jos en siihen itse mahdu. Haluan matkan aikana käydä vessassa ja haluan päästä junasta oikealla pysäkillä ulos. Tämä tarkoittaa sitä, että käytävä ei voi olla vaunuja täynnä.

Ymmärrän hyvin myös vanhempia, jotka tarvitsevat lastenvaunut mukaansa, jotka yhtä lailla ovat maksaneet saadakseen mukavan junamatkan perheen kanssa ja jotka ovat ajatelleet nukuttavansa vauvan vaunuissa. Konduktöörin kuulutus tulla siirtämään vaunut pois käytävältä varmasti ärsyttää, sillä ei ole mitään paikkaa, johon vaunut siirtää.

Tämä ongelma korostuu näin kesäaikaan, mutta siihen törmää myös monesti muulloin. Kehotus matkustaa ruuhkaisimpien aikojen ulkopuolella ei auta, sillä se ei usein ole mahdollista. Pidän lapsista kovasti ja teen töitäkin lasten parissa. Juna on oiva paikka läheiseen kontaktiin lasten kanssa ja heidän ihmettelyihin ja kysymyksiin vastaamiseen. Lapset tarvitsevat tietoa, jotta heistä kasvaa suvaitseva sukupolvi, joka tekee tässä yhteiskunnassa nykyistä parempia päätöksiä. Mutta VR, mitä jos vihaisin lapsia? Tai mitä jos oikeasti joskus haluaisin olla vain omissa ajatuksissani ja tuijottaa ikkunasta ulos nauttien junamatkan ykkösasiasta? Entä mitä suosittelette silloin, kun olen matkalla tärkeään konferenssiin puhumaan ja haluaisin kerätä ajatuksiani? Tai kun joudun matkustamaan työni puolesta paljon ja haluaisin hyödyntää matka-ajan töiden tekemiseen? Suosittelette ekstra-luokkaa, joka vaikuttaakin oikein hyvältä ja jonne saa lippuja tarjoushinnoin. Ai niin, sinne ei pääse.

Peräänkuulutan vaihtoehtoja. Meitä pyörätuolin käyttäjiä on paljon. Me matkustamme paljon ja toivottavasti koko ajan lisää. Meillä on yksilöllisiä matkustustarpeita. Matkustamme lasten kanssa, jolloin paikka nykyisessä palveluvaunussa on oikein hyvä asia, mutta teemme paljon myös työmatkoja ja kaipaamme omaa rauhaa. Junalla matkustaessa ei kukaan voi koskaan tietää kenen viereen päätyy. Se on matkustamisen suola. Muut voivat kuitenkin halutessaan vaihtaa paikkaa. Siitä minäkin usein haaveilen.

7.7.2014

Matkanjohtajana lumoavassa Toscanassa & vierailu Lucignanon keskustassa


Jo viime kesänä ihastuin Lucignanoon. Kehän muotoiseen muurien sisällä olevaan keskiaikaiseen kylään, jonne tullaan portin läpi ja jossa kello on pysähtynyt. Perjantaiaamuna kadut ovat hiljaisia. Ruokakaupasta saa raikasta vettä, turistikaupasta kortteja, korukaupasta tuliaisia ja viinikaupasta viinejä. Kaikki muu nautinto tulee silmille. Osa näistä taloista on 1300-luvulta ja loputkin melkoisen vanhoja.


Viime vuonna pysähdyimme ihanaan trattoriaan, jossa nautimme hyvää pastaa näköaloista nauttien.  Nyt pysähdyn vain kirjoittamaan kortteja ja kierroksen jälkeen luonnollisesti syömään ihanaa gelatoa. Suorin kylän kiertävä reitti on noin kilometrin mittainen. Muistikuvissa se oli tasaisempi kuin todellisuudessa, enkä osannut varoittaa matkaseuruetta kaikista nousuista ja laskuista. Rappuset sentään pystyy välttämään, niitä on kiva vain valokuvata. Osa jäi nauttimaan kuumasta aamusta suosiolla kahvilaan, mutta suurin osa saa kierroksen tehtyä erilaisten apuvälineiden kanssa. Kylän portin luona olevassa kahvilassa on myös inva-wc.




Jo toista vuotta peräkkäin kohtaan pienen kaupungin kaduilla suomalaisia (muitakin kuin oman seurueemme jäseniä), en muita. Miksi? Miten juuri me suomalaiset olemme löytäneet tämän aarteen? Toukokuun lopussa kapeat kadut ovat täynnä. Silloin vietetään kevään kukkaisjuhlaa ja kylä täyttyy erilaisista kulkueista ja lopulta kukkasodasta. I Girasoli -hotelli, jossa viikkoa vietimme, sijaitsee Lucignanon alueella, noin viiden kilometrin päässä tästä varsinaisesta kylästä. Kylä sijaitsee korkealla, joten jo sinne meneminen on miellyttävää hienojen näköalojen vuoksi. Pari tuntia siellä riittää, siihenkin aikaan mahtuu tarvittaessa useampi jäätelö. Mutta ne pari tuntia kannattaa kokea.




6.7.2014

Matkanjohtajana lumoavassa Toscanassa & päiväretki Firenzeen

Firenze, oi Firenze. Toscanan maakunnan pääkaupunki ja sen sydän, renessanssin synnyinsija, ulkoilmamuseo, taiteen keskittymä, Italian kaunein kaupunki... Määritelmiä on monia. Toteutin haaveeni Firenzessä vierailusta jo vuosi sitten Toscanan matkallani ja tänä kesänä pääsin kaupunkiin uudestaan, matkaseuranani ryhmä lomalaisia. Työtäni matkanjohtajana jo vähän pohjustin edellisessä postauksessani, jossa kerroin teille Sienasta.

Ajoimme Lucignanosta Firenzeen kahdella pikkubussilla aika tarkalleen 1,5 tuntia. Matkat sujuivat kaikilla molempiin suuntiin nopeasti: Menomatka maisemia ihaillen ja paluumatka päivästä väsyneenä torkkuen. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Piazza Michelangelo, jossa vietimme puolisen tuntia katsellen ja kuvaten tätä maisemaa. Kuvat kertokoot miksi.



Ylhäältä päin saa hyvän yleisnäkymän Arno-joen halkomasta kaupungista, sillä alhaalla kapeahkoja katuja kiertäessä voi kerrallaan keskittyä vain joihinkin yksityiskohtiin. Ylhäältä päin toiseen suuntaan aukeava maisema taas kuvastaa hyvin vilkkaan kaupungin sijaintia lähellä Toscanan maaseutua.


Piazza Michelangelolla pakkauduimme jälleen autoihin ja ajoimme alas Firenzen ytimeen. Jäimme pois Santa Grocen kirkon vieressä, Piazza Santa Grocella. Meillä ei ollut yhteistä ohjelmaa, vaan jokainen sai viiden tunnin ajan kierrellä oman maun mukaan. Apuna oli kartta, johon oli merkitty helpoimmat kadut kulkea apuvälineiden kanssa, esteettömiä kahviloita ja ravintoloita sekä kolme inva-wc:tä. Heti aluksi meitä tervehti sadekuuro, jolta päädyimme avustajaystäväni kanssa suojaan hyvin pieneen sivukadun trattoriaan, jossa pääasiassa italialaiset asiakkaat nauttivat lounastaan. Hyvin usein parhaita valintoja ovat paikat, joiden edustalle ei ole aikaa jäädä tutkimaan ruokalistoja tai niitä listoja ei siellä edes ole, niin nytkin. Söin erittäin hyvää lihaa rucolan ja parmesanin kera. Hyvin yksinkertaista, niin kuin alueella on tapana.

Vatsat täynnä kävelimme Piazza Signorian halki, ohi Uffizin taidemuseon (jonne vielä haluan sisään!) kohti Ponte Vecchion siltaa. Kävelimme sillan yli ohi kultakauppojen joen toiselle puolelle, jossa turistit yhtäkkiä kaikkoavat. Vaeltelimme hetken päämäärättömästi, kunnes alkoi taas kevyesti sataa ja oli pakko pysähtyä juuri kohdalle sattuneen gelaterian katoksen alle.


 


 

Gelateria löytyy Firenzestä joka nurkan takaa ja tiskit ovat usein valtavan kokoisia. Aidon italialaisen jäätelön eli gelatonhan sanotaan olevan terveellistä, sillä se sisältää niin paljon aitoa marjaa tai muuta raaka-ainetta ja vain vähän rasvaa ja sokeria verrattuna esimerkiksi Suomessa syötäviin jäätelöihin. Jäätelö-teemamatka voisi olla seuraava tavoitteeni...

Firenzen kaduilla liikkuminen on pääasiassa helppoa, sillä korkeusvaihteluita ei ole. Päällyste on monin paikoin isoa laattaa, joka on välillä Sienan tavoin epätasaista. Sähköpyörätuolia eniten tärisyttävää pientä mukulakiveä ei juuri tarvitse kohdata, varsinkaan ydinkeskustassa ja nähtävyyksien ympärillä. Kiertelimme tälläkin kertaa ihailemassa upeaa tuomiokirkko Duomoa ulkoapäin ja kuljimme halki ostoskatujen, joita Firenzessä on useita. Kaupungissa riittäisi nähtävää niin moneksi päiväksi, että jälleen sinne mennessä tuli olo, että pelkkä vaeltelu on paras vaihtoehto, sillä sisään museoihin ja kirkkoihin ei kuitenkaan ehtisi. Ensi kerralla voisin alkaa jo syventyä.




Kahden kaupungissa vierailun perusteella olen aika varma, että Firenze ei ole suosikkini Italian kaupungeista. Haluaisin antaa sille kuitenkin mahdollisuuden ja kokea kaupungin vilkkaimpien turistiaikojen ulkopuolella. Olen varma, että me kameroiden kanssa innokkaina kulkevat poistamme joka salaman räpsäisyllä jotain kaupungin taiasta, joka avautuisi paremmin esimerkiksi syksymmällä kun meitä turisteja olisi vähemmän. Toisaalta kyse saattaa olla myös siitä, että kaupunki ei paljasta kaikkea vain lyhytaikaiselle vieraalleen, vaan pakottaa tulemaan uudestaan. Niin tai näin, tulen joka tapauksessa oikein mielelläni.