28.9.2014

Söpö, pieni, Gunzenhausen

Tästä ne taas alkavat: reissukuulumiset! Vietin menneellä viikolla neljä päivää tutustuen esteettömään Saksaan, Saksan matkailutoimiston kutsumana. Porukkamme tuli tällä kertaa pelkästään pohjoismaista: Suomesta, Tanskasta ja Ruotsista. Minä olin ainoa suomalaisosallistuja. Avustajanani oli tuorein vahvistus reissuavustajieni joukossa, Laura, joka kirjoittaa suosittua Laura let´s go -matkablogia. Tunnelmia ja upeita kuvia Saksan maisemista voi siis lähiaikoina löytää myös Lauran blogista. Joitakin Lauran kuvia on myös minun kirjoituksissani.

Lento vei Müncheniin, josta alkaa muutaman kokemuksen perusteella tulla hiljalleen yksi suosikki lentokentistäni. Se on sopivan kokoinen ja siellä kaikki sähkäriin ja avustukseen liittyvä tuntuu toimivan. Olin edellisen kerran siellä reilu kuukausi sitten sähköpyörätuolisalibandymaajoukkueen kanssa. Yhdentoista liikuntarajoitteisen avustaminen samalla kertaa taisi olla mieleenpainuva kokemus, sillä lentokentän avustajat tunnistivat minut. Lentokentällä meitä odotti ihana saksalainen herrasmieskuskimme bussinsa kanssa. Hän toimi kuskinamme koko reissun ajan. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta se ei vähentänyt yhtään hänen ystävällisyyttään. Bussissa oli hissi ja useampi pyörätuolipaikka. Bussin takaosassa oli myös vessa, johon ei ihan sähkärillä hurautettu, mutta bussin katossa oli kiskot, joita pitkin sai kulkemaan samantyyppisen kapean tuolin kuin lentokoneissa. Tällöin liikuntarajoitteisten siirtyminen tuolin avulla vessaan kesken matkan on mahdollista ilman, että tuolien täytyy liikkua. Minun tapauksessani siirtyminen olisi kuitenkin melkoisen hankalaa, mutta tuoli on silti kätevä erityisesti sellaisille, jotka pystyy itse siihen omasta tai bussin penkistä siirtymään.

Bussikollaasi

Bussikollaasi 2

P9234258-001

Gunzenhauseniin oli Münchenin lentokentältä matkaa noin 160 km ja matka taittui tuttuun tapaan maisemia ihaillen. Kuten aiemminkin olen kertonut, tykkään bussimatkailun huolettomuudesta. Sen kuin vain istut ulos tuijottaen ja joku muu kantaa vastuun siitä koska pysähdytään ja milloin ollaan perillä. Junan bussi voittaa siinä, että maisemat vilahtavat ohi hieman hitaammin ja tiet kulkevat myös pienempien kylien kautta, kuten tällä kertaa. Gunzenhausen ei ole niitä tyypillisimpiä paikkoja, joihin turisti Saksan matkallaan menee. Esteetöntä julkisen liikenteen vaihtoehtoa sinne ei ole, joten se osuu kohdallesi oikeastaan vain oman auton kanssa reissatessa tai tämäntyyppisellä ryhmämatkalla. Harmi, sillä kaupunki on äärettömän söpö. Kyllä, nimenomaan söpö. Pastellinvärisiä pieniä taloja, vanha ja uusi harmoniassa keskenään. Monilla taloilla on historiallinen tarina kerrottavanaan. Gunzenhausenin jokaisen kadun on kiertänyt muutamassa tunnissa. Pääkadut ovat tasaisia, sivukadut mukulakivisiä, mutta ei kulkemista estäviä. Gunzenhauseniin eivät ulkomalaaiset turistit juuri päädy, eikä englannin kielen taito ole paikallisilla kovinkaan kehuttavalla tasolla. Nettisivut on tehty vain saksan kielisiä turisteja ajatellen, mutta mikäli saksa luonnistuu, täältä löydät lisätietoja. Myös kaupunkioppaamme tarvitsi avukseen tulkin.

P9234140-001

kollaasi talot

IMG_1606

P9234147-001

P9234191-001

Hotellimme Hotel & Gasthof Adlerbräu oli ihana. Vietimme siellä kaksi yötä. Siinä on uusi ja vanha osa. Uusi osa rakennettiin muutama vuosi sitten ja sinne tehtiin useampia esteettömiä huoneita. Huoneet ovat todella tilavia ja viihtyisiä. Huoneen lattialla oleva kokolattiamatto tosin voisi tuntua vaikealta manuaalipyörätuolin renkaiden alla. Ensimmäisen illan illallisen ja aamiaiset söimme vanhemmassa rakennuksessa, jonne pääsi hyvin pyörätuolilla, ja jossa on myös inva-wc. Tuo puoli jatkaa kaupungin söpöä linjaa. Toisen illan illallisen nautimme Parkhotel Altmühltalin yhteydessä olevassa ravintolassa. Meidän hotellilta tuolle hotellille oli matkaa noin 500 metriä. Matkan varrella bongasimme tosin niin paljon kirkon katolla majailevia haikaroita, että pysähdyksiä tuli paljon. Ravintola oli tasokas, ruoka taivaallista ja hinnat hyvin halvat. Tein suomalaisvirheen ja tarjoilijan tiedustellessa haluanko pienen vai ison lasin viiniä, näin silmissäni pienen olevan 12 cl ja ison joko 16 cl tai 24 cl. No, se isohan oli puoli litraa ja sain ison lasini viereen vielä täyttökannun...

kuva 2

IMG_1571

kollaasi hotelli Adlerbräu

IMG_1572

IMG_1577

Mietit varmaan, miksi ryhmämme vietiin juuri Gunzenhauseniin? Niin minäkin aluksi, mutta syy selvisi seuraavana päivänä. Ihan lähellä sijaitsee Frankenin järvialue, jossa on kolme eri järveä. Järvien ympäristössä on paljon esteettömiä vapaa-ajanvietto mahdollisuuksia, joista osaan seuraavana päivänä tutustuimme. Siitä kuitenkin lisää seuraavalla kerralla!

P9234176-001

image

21.9.2014

Palmuasema on saanut pikkusiskon!

On aika paljastaa syy sille, miksi Palmuasemalla on ollut hieman hiljaista parin viime viikon ajan. Saman syyn vuoksi eilen syötiin kakkua ja juotiin vähän kuohuvaa.

image

Palmuasema on saanut pikkusiskon! Wheels on the Beach on uusi englanninkielinen blogini, josta löytyy englanniksi samaa/saman tyyppistä sisältöä kuin Palmuasemalta. Se on vielä pikkuinen ja kehittyy ja kasvaa tästä eteenpäin tasaista viikkovauhtia. Kuten ikävä kyllä monesti käy, pikkusiskon syntyessä isosisko jää hetkeksi hieman takaa-alalle. Yritin välttää tätä, mutta kahden viikon ajan energia meni pitkälti uuden synnyttämiseen. Nyt kun arki kahden blogin kanssa on tasaantunut, jatkaa Palmuasema omaa elämäänsä entiseen malliin. Tavoitteeni on päivittää molempia blogeja vähintään kerran viikossa, Palmuasemaa mieluiten kahdesti viikossa. Pientä sisarkateutta on heti ilmassa, sillä pikkusisaren ulkoasu on hieman modernimpaa mallia. Ilmassa on siis merkkejä siitä, että myös Palmuaseman ulkoasuun täytyy saada uudistuksia lähitulevaisuudessa.

Idea toisesta blogista lähti luonnollisesti innostuksesta. Lähtökohta oli myös sama kuin Palmuasemalla - tajusin, että esteettömään matkailuun keskittyviä, aktiivisia blogeja ei kovin montaa ole kirjoitettu englanniksikaan. Uuden blogin avulla tavoitan toivottavasti entistäkin laajemman lukijakunnan ja saan taas suuria suunnitelmiani ja esteettömän matkailun arvostusta askeleen verran eteenpäin. Te voitte tietysti halutessanne auttaa minua kertomalla blogista englannin kielisille liikuntarajoitteisille ystävillenne (ja toki muillekin). Wheels on the Beachin syntymästä suuri kiitos kuuluu Lontoossa asuvalle ystävälleni Kristalle, joka auttaa minua englannin kielen kanssa. Minun tavoin sähkärillä kulkevaan Kristaan tutustutte tulevaisuudessa täällä Palmuasemallakin, sillä hän tulee vieraskirjoittajana kertomaan millainen Lontoo on sähköpyörätuolin käyttäjälle.

Siskoksilla on omat Facebook-sivunsa, mutta yhteiset Instagram- ja Twitter -tilit. Instagramissa tunnus on nykyään @wheelsonthebeach. Nimi päivittyi automaattisesti eli jos olet aikaisemmin seurannut Palmuasemaa, seuraat sitä edelleenkin. Sosiaalisen median kanavia tosiaan kannattaa seurata, sillä sinne tulee paljon sellaista, mikä ei koskaan päädy blogeihin asti.

image

Huomenna esimerkiksi alkaa jälleen uusi ihana neljän päivän reissu eteläiseen Saksaan! Paikan päältä tuskin ehdin tänne kirjoitella, mutta sosiaalisen median puolella voi kuvin seurata reissun etenemistä. Lennän Müncheniin, jossa tapaan muista pohjoismaista tulevat esteettömän matkailun asiantuntijat. Jatkamme matkaa ensin Frankenin järvialueelle ja sieltä Nürnbergin kaupunkiin. Järvellä tutustumme esteettömiin vapaa-ajan aktiviteetteihin ja teemme muun muassa risteilyn järvellä. Nürnbergissä ohjelmaan kuuluu kaupunkikierrosta, historiaan tutustumista, vierailu esteettömässä hotellissa ja luonnollisesti aitoja Nürnbergin Bratwursteja. Kaiken tämän lisäksi odotan tunnelmallisia ravintoloita, upeita maisemia, uusia ihmisiä ja syysaurinkoa. Matka toteutuu viime kevään Saksan reissujen tapaan yhteistyössä Saksan matkailutoimiston kanssa. Ihanaa!

19.9.2014

Renkaat, jotka rantoja kiertää

"Mul on rinnassa pala, joka hiertää, mul on jalat, jotka rantoja kiertää." Tuttu Tuure Kilpeläisen biisi soi korvissani äsken, kun ajelin töistä kotiin. Työmatkani on noin 15 km pitkä ja kuljen sen yleensä invataksilla, mutta aina silloin tällöin näin itse ajellen. Nyt aikaa meni noin 1,5 tuntia ja huomasin hymyileväni koko matkan. Syitä hymyyn oli monia: On perjantai, edessä on vapaa viikonloppu ja sen jälkeen neljän päivän Saksan reissu, aurinko paistoi, yli puolet koko matkasta kulkee ihania metsäteitä pitkin ja takana oli tehokas työpäivä. Mietin matkalla paljon, mistä seuraavaksi teille kirjoittaisin ja hymyni voimistui, kun sain oivalluksen. Haluan kertoa teille yhdestä elämäni tärkeimmästä asiasta, joka mahdollistaa minulle paitsi tuollaiset ihanat työmatkat myös ihan liioittelematta koko elämäni. Tämä on oodi sähköpyörätuolille.

image

Kun rupesin ajattelemaan tarkemmin, ajatuksiini konkretisoitui, että on kolme asiaa, jotka tekevät matkustamisestani mahdollista. Yksi asia on avustaja, josta kirjoitin jokin aika sitten. (kiitos muuten runsaasta palautteesta eri kanavien kautta, selkeästi myös tämän tyyppiset kirjoitukset kiinnostavat teitä!) Toinen asia on sähköpyörätuoli, johon keskityn nyt. Kolmas on sitten innostus. Saatatte ajatella, että myös raha näyttelee tiettyä roolia, mutta se ei ole ollenkaan tärkein, sillä innostuksella sitä kyllä hankkii.

Mennään asiaan. Noin vuosi sitten tehtiin tutkimus, jonka tuloksena oli, että sähköpyörätuoli ja sähkömopedi helpottavat liikkumista ja vähentävät käyttäjänsä avuntarvetta. Toivon, että tutkimukseen ei käytetty kovin paljon rahaa, sillä tätä itsestään selvempää tutkimustulosta en keksi. Sähköpyörätuoli, tuttavallisemmin sähkäri, on siis liikkumisen apuväline. Meillä Suomessa systeemi toimii niin, että sähkärin tarvitseva saa sen maksutta lainaan joko erikoissairaanhoidosta tai kotikunnan apuvälineyksikön kautta, vähän kunnasta riippuen. Sähkärin omistus siis pysyy sairaalalla/kunnalla ja se myös huolletaan heidän toimestaan. Sähkäri kuitenkin pysyy käyttäjällään niin kauan kuin sitä tarvitsee ja käyttäjä vastaa sen "hyvinvoinnista". Sähkäriin on pääasiassa oikeus sellaisella henkilöllä, joka ei pysty itsenäisesti liikkumaan millään muulla tavoin. Sähkömopon käyttäjät esimerkiksi pystyvät usein kävelemään sisätiloissa tai pieniä matkoja ulkona ja he käyttävät mopoa lähinnä ulkoillessa. Jos taas pystyy kelaamaan manuaalipyörätuolia ja liikkumaan sillä itsenäisesti ei yleensä tarvetta sähkärille ole.

WP_003320

Minulle sähköpyörätuoli on ainoa mahdollisuus itsenäiseen liikkumiseen, sillä en heikkojen käsivoimieni takia pysty kelaamaan manuaalipyörätuolia. Sain ensimmäisen sähkärini aloittaessani esikoulun. Opin sen käytön hetkessä, sillä sitä ennen olin todella kaivannut keinoa liikkua leikeissä kavereiden mukana ilman, että äiti tai isä työntää minua paikasta toiseen. Nykyään onneksi jopa kaksivuotiaat sähkäriä tarvitsevat voivat sen saada. Sähkäreitä on paljon eri mallisia, etu- ja takavetoisia. Nelivetoisiakin on olemassa, mutta ne ovat tällä hetkellä arkikäyttöön hyvin massiivisia. Kaikille sähkäreille yhteistä ovat akut ja moottori. Lataan akut joka yö, sillä yhdellä latauksella ajaa noin 20 km. Sähkäri kulkee (tämä on ehdottomasti eniten kysytyin kysymys) yleensä 10 km tunnissa. Sähkäriä ohjataan joystickin avulla yleensä kädellä, mutta niihin saa erilaisia ohjaussysteemejä ja teknologia mahdollistaa tuolin ohjaamisen vaikkapa jalan, suun tai puhalluksen avulla, mikäli käsien käyttäminen ei onnistu.

Kreikassa

Sähkärin käyttöönotto on monesti iso kynnys monille sitä tarvitseville, joiden sairaus on edennyt hiljalleen siihen pisteeseen, että itsenäinen liikkuminen ei muuten enää onnistu. Sähkärin ajatellaan olevan vaikeavammaisuuden symboli ja jotenkin viimeinen vaihe, jota viivytellään viimeiseen asti. En tiedä onko yhteiskunnassamme vallalla sellainen käsitys vai onko se vain jokaisen näin ajattelevan omassa päässä. Jollain tavalla ymmärrän ajatuksen, mutta siitä on silti vaikea saada kiinni. Sähkärihän nimenomaan mahdollistaa kaiken. En tiedä näyttäisinkö vähemmän vammaiselta istuessani manuaalipyörätuolissani, mutta tuntisin oloni hyvin paljon vaikeavammaisemmaksi. Siinä istuessani en tekisi joka päivä töitä, en olisi yksin kotona, en lenkkeilisi koirani kanssa, en laittaisi itse ruokaa, en olisi matkanjohtaja, en olisi minä. Olisin toisten armoilla oleva istuja, joka tarvitsisi jatkuvaa apua. Manuaalipyörätuolin hyvä puoli on se, että sitä pystyy kantamaan rappusissa toisin kuin sähkäriä. Minulle manuaalipyörätuolissa istuminen on kuitenkin ihan yhtä luonnotonta kuin kenelle tahansa kävelevälle, joka yhtäkkiä istahtaa pyörätuoliin ja vältän sen käyttöä viimeiseen asti. Ystäväni ovat joutuneet tämän vuoksi ymmärtämään sen, että en yleensä tule kylään, jos heille ei pääse sähkärillä. Minun maailma on se, minne sähkärillä pääsee.

IMG_0445

Sähkärin tärkeyden ymmärtää ehkä siitä, että se on kroppani jatke. Hahmotan toki oman kehoni rajat, mutta enemmän ajattelen sähkärin ja minun yhteisrajoja. Mistä mahdun menemään, mistä en jne. Yhteistyö sähkärin kanssa ei synny hetkessä. Sain 1,5 vuotta sitten uuden sähkärin ja vasta nyt luotan siihen täysin ja uskallan esimerkiksi ottaa sen matkalle mukaan. Vuoden verran matkoilla kulki vielä vanha tuolini. Kun sähkäri otetaan pois, on se oikeasti niin kuin jalat otettaisiin pois, vaikka se kuulostaakin vähän liioittelulta. Siksi toivon, että sellaisia hetkiä ei paljon tulisi. Yksi suurimmista matkailuun liittyvistä haaveistani on, että sähkäri saisi tulla lentokoneen matkustamoon ja siinä saisi istua matkan ajan. Se poistaisi kokonaan sen ahdistuksen, joka aina liittyy siihen, kun sähkäri menee ruumaan, jossa sen käsittely ja olo ei ole kaikista hellävaraisinta. Pelko sen löytymisestä hajalla perillä on aina olemassaTavallisessa penkissä istuminen on aina myös paljon vaikeampaa.  Haaveilen myös siitä, että sähkäreiden huolto toimisi nopeasti ja joustavasti. Tällä hetkellä apuvälinehuollossa ei ymmärretä sitä, että sähkärin huolto ei ole esimerkiksi syy olla palkallisesti poissa töistä, eikä sängyssä makaaminen kiinnosta kovin montaa päivää.

Ilman sähkäriäni en tänään työmatkallani olisi hymyillyt itseni lisäksi myös kaikille ohikulkijoille tai pelästynyt sorsaa, joka hiippaili lähelleni minun ottaessani valokuvia. Tuohon 15 kilometrin matkaan liittyi myös kaunista haikeutta, sillä tämä saattoi olla tämän vuoden viimeinen päivä, kun tarkenin tuon matkan taittaa. Tai sitten ei, kaikki on mahdollista. Loppumatkasta hetken ihanuus tosin häiriintyi alkaessani haaveilla vähän kestävämmistä akuista, sillä punainen varoitusvalo jo vilkkui melkoisen uhkaavasti...

image

image

6.9.2014

Unelmien loppuvuosi

Lupasin kirjoitella syyskuun aikana matkaunelmistani. Pääni on niin täynnä niitä, että juttua riittäisi julkaistavaksi joka päivälle, jos vain aikaa kirjoittamiseen olisi. Olen tänään nauttinut suuresti auringosta, syksystä ja luonnosta. Niiden inspiroimana päätin kertoa teille unelmieni syksystä ja vähän myös talvesta.

Suhteeni syksyyn on hyvin ristiriitainen. Vihaan sitä, sillä se vie minulta pois lempivuodenaikani ja siihen kuuluvat ihanuudet. Syksy on kuitenkin armollinen ja antaa välillä, kuten tänään, ihania päiviä ikään kuin anteeksi pyytäen. Tiettyinä hetkinä rakastan syksyä. Sen kirpeyttä, sen haikeutta, sen pakottamaa kynttilöiden polttamista ja kotiin käpertymistä. Syksy tuo mukanaan uusia alkuja, odotetun italian kurssin jatkumisen ja kiireisen arjen rytmin. Tällaisina päivinä lähimetsissä ja pellon laidoilla koiran kanssa kulkiessani syksyn ja minun välillä on rauha. Unelmoin, että tämä jatkuisi koko syyskuun ja toivottavasti vähän vielä lokakuullekin.

Soli metsässä

image

Unelmieni syksyyn kuuluu luonnollisesti myös matka. Unelmoin lähdöstä Saksaan vielä tämän syyskuun aikana. Viimeksi elokuussa lensin Müncheniin, mutta nyt tekisin sen mielelläni uudelleen. Muistatte varmasti, kun kerroin silloin sähköpyörätuolisalibandymaajoukkueen MM-pronssista ja upeasta viikosta. Nyt haluaisin jatkaa Münchenistä muuallekin eteläiseen Saksaan, muun muassa ihanille järville, keskelle upeita maisemia ja Nürnbergin kaupungin tunnelmaa.

IMG_0460

Marraskuussa en enää näe vallitsevassa vuodenajassa mitään hyvää, tiedän sen jo nyt. Silloin on hyvä aika lähteä vuoden tauon jälkeen kahdeksi viikoksi yhteen suosikkipaikoistani. Unelmoin marraskuun auringosta Teneriffalla, Los Cristianoksessa. Mukaan haluan yli 60 ihmistä eri puolilta Suomea, osan kahdeksi viikoksi ja osan viikoksi. Haluan matkanjohtajan työnä tutustuttaa heidät kaikkeen siihen ihanaan, mikä siellä odottaa.

Teneriffa merimaisema

Nimesin tämän vuoden vuodenvaihteessa menestyksen vuodeksi. Lähinnä sen takia, että lähtisin itse viemään tätä vuotta siihen suuntaan. Se kannatti, sillä melkoinen vuosihan tästä on tullutkin. Loppuhuipennus silti tarvittaisiin. Haluaisin toteuttaa yhden pitkäaikaisista unelmistani ja suunnata marraskuun lopussa ensimmäistä kertaa matkoillani valtameren taakse. Unelmoin Karibian risteilystä. Haluaisin huilata ensin pari päivää Floridan Fort Lauderdalessa ja nousta sitten Royal Caribbean -varustamon Allure of the Seas -alukseen, joka suuntaa viikoksi kohti läntistä Karibiaa. Kyseessähän on maailman suurin risteilyalus, joka rakennettiin Suomessa ja joka aloitti liikennöintinsä vuonna 2010. Läntisen Karibian risteilyllä vietetään päiviä merellä sekä Meksikon Cozumelissä, Haitin Labadeessa ja Jamaican Falmouthissa. Olen kuullut Royal Caribbeanin laivojen esteettömyydestä pelkkää hyvää, rakastan risteilyjä, merta ja uusia paikkoja. Täydellinen unelmapaketti siis. Risteilyn jälkeen voisi jäädä vielä hetkeksi tutustumaan Miamiin.

Palmut

Mutta mitäpä jos kaikki tämä olisikin totta?

31.8.2014

Avustaja matkalla mukana

Aina silloin tällöin minulta kysellään asioita liittyen avustajan mukana oloon matkoilla. On kuitenkin ollut vaikea alkaa kirjoittaa aiheesta, sillä vaikka avustajan työtä tietenkin koskevat tietyt lainalaisuudet, ei avustajan työlle, saati avustajan mukana ololle matkoilla, ole antaa määritelmää, joka koskisi useampaa kuin yhtä ihmistä, tässä tapauksessa minua. Jokainen työsuhde nimittäin määrittyy avustettavan tarpeiden ja tapojen mukaiseksi. Tämä on kuitenkin tärkeä aihe, joka varmasti mietityttää monia, joten voin hyvin kirjoittaa siitä näkökulmasta, josta Palmuasemalla yleensäkin. Omastani.

Mitä tarkoittaa henkilökohtainen avustaja?

Ensin hieman taustaa, sillä asia ei varmaan ole kaikille teille tuttu. Henkilökohtaista apua myönnetään vaikeavammaisille henkilöille (jollaiseksi minut luokitellaan), jotta voimme elää sellaista itsenäistä elämää kuin haluamme. Nousta aamulla sängystä, käydä suihkussa, tehdä työtä, harrastaa, osallistua tähän yhteiskuntaan, laittaa ruokaa ja vaikkapa matkustaa. Tehdä niitä asioita, joita emme vammamme vuoksi täysin ilman apua pysty tekemään. Henkilökohtainen apu on vammaispalvelulain mukainen oikeus henkilöille, jotka täyttävät kriteerit sen saamiseksi. Henkilökohtainen apu voidaan toteuttaa monella tapaa, mutta henkilökohtainen avustaja on tavoista yleisin ja minun kannaltani myös paras. Henkilökohtaisen avun määrä määritellään yksilöllisen tarpeen mukaan. Minä tarvitsen apua hyvin monissa asioissa ympäri vuorokauden, joten minulle on myönnetty henkilökohtaisen avustajan tunteja lähes vuorokauden ympäri. Muutamia tunteja pärjään ja haluan ollakin välillä ihan itsekseni, päivästä ja menoista riippuen. Minulla on töissä tällä hetkellä viisi avustajaa, jotka työskentelevät eri vuoroissa, kukin vähän eri tuntimääriä viikoittain. Olen itse palkannut heidät ja toimin heidän työnantajanaan hoitaen kaikki työnantajavelvollisuudet. Tämä tuo tietenkin elämääni paljon ylimääräistä työtä, jota ei tarvitsisi tehdä, jos avustajia ei tarvitsisi, mutta mahdollistaa minulle sen elämän mitä haluan elää. Avustajien palkan maksaa kunta. Kaikki avustajani olen valinnut tarkkaa vaistoani hyödyntäen ja olen ylpeä itsestäni, että olen työnantajana toimiessani viimeisen 12 vuoden aikana tehnyt pääasiassa vain erinomaisia valintoja. En vaadi avustajiltani mitään tiettyä koulutusta tai aiempaa kokemusta, sillä avustajan tarvitsee vain tehdä asioita minun ohjeideni mukaan. Toisin kuin monissa muissa töissä, minun avustajieni ei tarvitse olla erityisen oma-aloitteisia, vaan ainoastaan kyetä kuuntelemaan ohjeita ja tekemään asiat niin kuin ne itse tekisin. Avustajani ovat kaikki luonnollisesti erilaisia ja kaikkien kanssa minulla on vähän erilainen suhde, mutta jokainen heistä on minulle hyvin arvokas.


Avustajan työaika matkoilla

Matkoilla mukana minulla on yleensä aina yksi avustaja. Vuosien varrella olen reissannut myös perheen tai poikaystävän kanssa, jolloin en ole tarvinnut avustajaa mukaan. Monilla matkoilla mukanani on ollut myös hyvä ystäväni, joka on toiminut samalla avustajanani. Jotkut joutuvat anomaan matkojen ajaksi kunnalta lisää avustajien tunteja, mutta koska minulla on jo valmiiksi tunteja käytettäväksi ympäri vuorokauden, ei ole väliä olenko kotona vai reissussa. Kuulun Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto Hetaan, mikä mahdollistaa työvuorojen suunnittelun siten, että yksi avustaja voi olla matkan ollessa kyseessä yhtäjaksoisesti töissä 16 vuorokauden ajan. Kun olin esimerkiksi kuukauden työharjoittelussa Teneriffalla, avustajani vaihtui puolessa välissä. Jos olen esimerkiksi kahden viikon reissulla, avustaja on töissä koko kahden viikon ajan, käytännössä ympäri vuorokauden. Toki kyseessä on erilainen työ moneen muuhun verrattuna ja vapaahetkiäkin pyrin aina järjestämään, mutta silti kahden viikon työssäolo vaatii avustajalta paljon, eikä se sovi kaikille ja kaikkiin elämäntilanteisiin. Matkaa ennen tuleekin avustajan kanssa käydä läpi mihin ollaan menossa ja mitä suunnilleen on tapahtumassa. Jokainen matkustanut kuitenkin tietää, että tilanteet matkoilla harvoin menevät niin kuin on ajatellut, joten joustoa, heittäytymistä ja seikkailukykyä tarvitaan avustajaltakin. Pitkää työputkea edeltää/seuraa avustajalla aina myös pitkät vapaat.

Avustajan kustannukset

Avustaja on matkoilla töissä, joten hänelle ei saa tulla matkasta ylimääräisiä kustannuksia. Ulkomaan matkoilla vastuu lentojen ja majoituksen maksamisista jää siis työnantajalle eli minulle. Nämä ovat minulle ylimääräisiä avustajasta aiheutuvia kuluja, joten voin hakea niihin tukea kunnan vammaispalvelusta. Hakemus voi olla vapaamuotoinen ja sen liitteeksi tulee laittaa kustannuserittely ja kuitit, esimerkiksi matkalippu. Tukea on alettu myöntää vasta viime vuosina ja Heta-liittoon kuulumisen myötä. Tässä on edelleen suuria kuntakohtaisia eroja. Jotkut kunnat määrittelevät tarkoin, kuinka monta matkaa vuodessa voi tehdä, mitkä ovat kohtuullisia kustannuksia, osa hakemuksista menee läpi vasta valitusten kautta jne. Tähän toivoisin valtakunnallista linjausta, joka helpottaisi liikuntarajoitteisten henkilöiden matkojen suunnittelua. Usein päätös avustajan matkakustannusten korvauksesta tulee nimittäin vasta silloin, kun matka on täytynyt jo maksaa, eikä sitä voi enää perua. Itselleni esimerkiksi mitkään rajoitukset matkojen määrän suhteen eivät toimi, sillä olen matkassa nykyään hyvin paljon. Vuosien varrella olen maksanut monesta matkastani tuplahinnan eli olen joutunut paiskimaan tuplasti töitä saadakseni rahat kasaan, mikä ei tietenkään tunnu reilulta.

Kotimaan matkoilla pyörätuolin käyttäjän avustaja matkustaa maksutta esimerkiksi VR:n kaukojunissa ja OnniBussissa. Tämä on upea juttu. Jos lentoyhtiöt menisivät samaan, veikkaan, että liikuntarajoitteisten matkustaminen lisääntyisi heti. Kaupunkikohtaista on se pääseekö avustaja liikkumaan maksutta esimerkiksi joukkoliikennevälineissä. Usein avustaja pääsee maksutta esimerkiksi konsertteihin ja teatteriin. Jos ei pääse, myös nämä lisäävät liikuntarajoitteisen henkilön matkabudjettia. Avustajalla ei ole matkapäiviltä oikeutta päivärahoihin, mutta mikäli työnantaja kuuluu jo aiemmin mainitsemaani Heta-liittoon, on avustajalla oikeus tietyin ehdoin kunnan korvaamiin ateriakorvauksiin matkapäiviltä.
 

 

Avustajan rooli matkoilla

Avustajan läsnäolo herättää muissa ihmisissä ihmetystä ja aiheuttaa hämmentäviä tilanteita niin joka päiväisessä arjessa kuin matkoillakin. Kuka avustaja oikeastaan on? Kuuluuko avustaja ottaa mukaan keskusteluun? Eikö avustajaa kiinnosta matkaohjelma, kun hän vain istuu nurkassa räpläämässä kännykkää? Onko avustaja hieman kuin sihteeri, jonka kautta hoidetaan asioita? Pahoittaako avustaja mielensä, kun hänelle ei ole varattu tarjoilua? Kaikkeen tähän ja moneen muuhun olen törmännyt usein. Vastauksia yritän avata seuraavassa.

Tästä tilanteesta haastavan tekee se, että minun ja avustajan välillä on samaan aikaan työsuhde ja ihmissuhde. Olemme väistämättä läheisissä tekemisissä, sillä avustaja on mukana joka päiväisessä elämässäni ja näemme usein. Kuten jokaisessa ihmissuhteessa, myös tässä toinen esimerkiksi välillä ärsyttää, eikä häntä jaksaisi. Silti on pakko. Matkoilla minulla korostuu se, että meillä synkkaa avustajan kanssa hyvin ja olemme samalla aaltopituudella. Meidän täytyy olla eräänlainen tiimi ja toinen toiseen täytyy pystyä luottamaan. Tämä on toki tärkeää arjessakin, mutta ei niin tärkeää kuin matkoilla. Helposti matkoille valikoituu minulla mukaan ne kaikista kaverillisimmat avustajat.

Matkan luonne määrittää paljon avustajan roolia. Rantalomalla, jolla olen yksin eli yksin avustajan kanssa, korostuu kaverillinen suhde. Silloin ei haittaa, vaikka baarimikot luulevat meitä siskoksiksi tai kavereiksi ja on paljon helpompaa olla korjailematta ja selittämättä koko kuviota. Meillä on avustajan kanssa usein hauskaa. Ihan yhtä hauskaa, kuin olisi kenen tahansa kaverin kanssa. Rannalla makoillessaankin avustaja on tietenkin töissä ja vaikka yhdessä suunnittelisimmekin päivän ohjelmaa, minä olen se, joka päätän koska rannalta lähdetään, vaikka avustaja vielä haluaisikin jäädä. Tykkään olla välillä ihan itseksenikin ja tällaisilla lomilla on helppo järjestää avustajallekin vapaahetkiä eli muutamia tunteja täysin omaa aikaa, jolloin avustaja voi tehdä mitä mieli tekee. Nämä ovat niitä matkoja, joita tekisin yksin, jos en tarvitsisi avustajaa. Saatan olla myös matkassa kaveriporukkani kanssa, jolloin avustajan rooli porukassa on olla enemmän taustalle vetäytyjä.


Työmatkoillani avustajan rooli on erilainen. Päivät saattavat olla täynnä ohjelmaa ja venyä pitkiksi eli jaksaminen korostuu eri tavoin kuin esimerkiksi rantalomilla. Silloin on myös tärkeämpää, että avustajan rooli tulee muille selväksi. Eli avustaja ei ole vastuussa mistään matkaan liittyvästä ja kaikki kyselyt niin hotellin vastaanotossa kuin vaikka käynnissä olevan tapahtuman järjestäjiltä tulevat suoraan minulle, eivät avustajalle. Avustaja ei siis ole paikalla sihteerin roolissa tai auttamassa minua selviytymään työtehtävistäni. Hänen tehtävänsä on auttaa minua joka päiväisissä asioissa, niissä, jotka tapahtuvat yleensä työtilanteiden ulkopuolella. Tämä on harvoin muille ihmisille selvää, joten avustajan täytyy omalla käytöksellään ja vetäytymisellään usein korostaa sitä. Avustaja ei myöskään usein ole kiinnostunut matkan aihealueesta tai sisällöstä, eikä hänen tarvitsekaan olla, sillä hän ei olisi siellä ilman minua. Avustaja voi siis hyvällä omatunnolla näprätä kännykkää nurkassa ja usein kännykkä tai kirja ovatkin hyviä tapoja vetäytyä tilanteesta pois. Mikäli avustaja seisoo vieressäni ja näyttää läsnä olevalta, keskustelukumppanini helposti kokee, että hänet on kohteliaasti otettava keskusteluun mukaan (etenkin mikäli ei tunne avustajan ideaa), mikä usein heti vahingoittaa käynnissä olevaa keskusteluamme silloin, kun se liittyy esimerkiksi työasioihin tai muihin asioihin, jotka eivät avustajalle kuulu. Kärjistäen sanottuna kenenkään ei tarvitse olla kiinnostunut avustajasta, mutta minä saatan olla tilaisuudessa tuomassa osaamistani esiin, jolloin avustaja ei saa olla viemässä pois tuota huomiota. Välillä avustajan on kyettävä siis olemaan myös seinäruusu, jota ei välttämättä ole huomioitu vaikka siinä tarjoilussa. Ei hauskuus näilläkään matkoilla tietenkään kiellettyä ole, avustajan vaan täytyy kyetä löytämään oma paikkansa eri tilanteissa.

Joskus avustajan työ on pelkkää odottelua.
Avustajalta vaaditaankin ennen kaikkea tilanteenlukua ja valppautta sekä keskinäiseltä suhteeltamme kykyä sanoa asioita suoraan. Haluan matkoilla omaa tilaa ja tutustua myös uusiin ihmisiin. Kanssani paljon reissanneet avustajat usein tietävätkin milloin vetäytyä sivummalle ja milloin olla ehkä itsekin mukana tutustumassa uusiin ihmisiin. Kaikissa tilanteissa en avustajan läsnäoloa tarvitse, jolloin on kaikkien kannalta selkeämpää, että avustaja ei ole tilanteessa ollenkaan mukana. Haluan tietenkin, että avustajani viihtyvät työssään ja nauttivat matkoista. Siihen yritän panostaa, sillä se on ehdottomasti molemmin puolinen etu. Avustajan työ on välillä rankkaa ja jatkuva valppaana olo kuluttavaa. Vastapainona työ on välillä hyvin rentoa, joustavaa ja työajat muitakin elämän projekteja mahdollistavia. Minun avustajilla etuna on myös mahdollisuus nähdä maailmaa, välillä hyvinkin mielenkiintoisesti ja laajasti.

Kommentoi tai kysy ihmeessä, mikäli jokin asia jäi mietityttämään!

19.8.2014

Matkanjohtajana lumoavassa Toscanassa & ylistys hotelli I Girasolille

Suomessa eivät lämpötilat ole enää niin kohdillaan kuin ne pitkään oli, joten on aika palata ajatuksissa Italiaan ja esitellä teille samalla ensimmäinen matkaunelma, joihin Palmuasemalla keskitytään seuraavan kuukauden ajan (sillä edessä on pitkästä aikaa matkaton kuukausi!). Helle on onneksi toivottavasti vielä kaikilla tuoreessa muistissa, mikä helpottaa samaistumista tämän kirjoituksen tunnelmiin. Samaistumista entisestään helpottaakseen, kannattaa eteen hankkia 3-4 ruokalajia herkullista italialaista ruokaa ja lasi (tai useampia) hyvää italialaista viiniä. Elokuu on onneksi kesää ja kesään kuuluukin jo elämästä nauttiminen, joten se on teillä toivottavasti automaattisesti hoidossa. Jos pystytte kaiken tämän lisäksi lukemaan tämän kirjoituksen uima-altaan äärellä, olette hyvin lähellä oikeaa tunnelmaa. Jos ette, ei huolta, yritän kirjoittaa niin, että matkakuumeenne herää ja jonain päivänä koette sen kaiken ihan paikan päällä.


Uusille lukijoille tiedoksi, että nyt puhutaan Italian Toscanasta, jossa vietin kesäkuussa viikon matkanjohtajana. Samalla osoitin itselleni ja mahdollisesti myös muille epäileväisille, että yksi lapsuuden haaveammateistani on mahdollista toteuttaa, vaikka olin ennen ajatellut, että matkanjohtajien on pakko pystyä nousemaan turistibussin portaat ja kiipeilemään raunioissa. Noin niin kuin vähintäänkin. Ei mennä nyt kuitenkaan siihen, sillä siitä kirjoitin jo aiemmin, kun kerroin teille viikon aikana ryhmän kanssa kokemistani kaupungeista Sienasta, Firenzestä ja Lucignanosta. Voi olla, että siihen myös palataan ihan omassa kirjoituksessaan. Ihan ensimmäisessä kirjoituksessani tästä aiheesta kerroin myös paikan päältä tunnelmia paluusta vanhaan tuttuun I Girasoli -hotelliin, jossa vierailin myös vuosi sitten. Tämän kirjoituksen omistan I Girasolille, joka on aidosti ansainnut ylistyssanat.

 

I Girasoli tarkoittaa italiaksi auringonkukkaa. Niitä onkin hotellin ympäristö täynnä, mutta kukat puhkesivat kukkaan vasta juuri lähtömme jälkeen. Onneksi näimme kukkia retkillämme ja lentokenttämatkoillamme. Hotelli I Girasoli sijaitsee noin 5 km:n päässä Lucignanon keskiaikaisesta kylästä, keskellä kauniita peltoja, keskellä ei mitään. Joku sanoisi tämän kuulostavan ahdistavalta. Mutta miksi se olisi, jos paikalla on kuitenkin kaikki, mitä lomapäiviin auringon alla voi kuulua. Pidemmän päälle toki, mutta kaikki lähistöllä olevat upeat kaupungit tarjoavat vaihtelua ja elämyksiä, jolloin I Girasolissa voi keskittyä vain huolettomaan nauttimiseen.

 
 

Kaiken keskipiste on hotellin takapihalla olevat uima-altaat. Päivisin ne vetävät luokseen aurinkotuolille nautiskelemaan, varjoon jäätelölle, nurmikolle pilviä katselemaan, pöydän ääreen lasilliselle kylmää viiniä tai altaan lämpimiin laineisiin. Uima-altaita on kaksi. Suosikkini on se, jonne pääsee allasnostimella tai loivia portaita ja jossa veden lämpötila kohoaa yli kolmenkymmenen. Siellä voisi olla monta tuntia välillä portaille istahtaen. Nostin tekee kaikesta helppoa, sillä altaaseen voi pulahtaa helposti niin usein kuin haluaa ja nousta taas välillä sähkäriin kuivattelemaan. Se on meikäläiselle luksusta. Iltaisin allas vetää luokseen nauttimaan drinkit illallisen jälkeen. Piha täyttyy hiljaisesta puheensorinasta ja monenlaisesta viserryksestä. Tähdet taivaalla näyttävät erityisen kirkkailta. Jos sää suosii, kerran viikossa altaalla vietetään vauhdikkaita grillijuhlia live-musiikin ja ruuan merkeissä.





Toinen tärkeä paikka on ruokasali. Viikon aikana vierailimme salissa kolme kertaa päivässä retkipäiviä lukuun ottamatta. Joka kerta palasimme onnellisessa ähkyssä. Aamiainen on yksinkertainen, mutta maistuva. Tarjolla on tuoretta leipää, leikkeleitä ja jugurttia sekä jos jonkinlaista makeaa pullaa. Lounaalla ja illallisella nautimme molemmilla 3-4 ruokalajin aterian pöytiin tarjoiltuna. Antipastona nautimme usein salaattia ja mieletöntä leipää. Primo Piatto eli ensimmäinen varsinainen ruoka oli yleensä pastaa tai risottoa. Ei ehkä edes tarvitse sanoa, että kyseessä oli aito italialainen, oikein valmistettu pasta ja risotto. Secondo eli varsinainen pääruoka oli yleensä alueelle tyypilliseen tapaan lihaa tai kanaa yksinkertaisesti valmistettuna ja vaihtelevin lisukkein. Dolce eli jälkiruoka oli lounaalla vain hedelmiä, mutta illallisilla saimme nauttia koko vaihtelevasta kirjosta. Suussa sulavan herkullista! Grilli-iltana ruoka valmistetaan grillissä ja nautitaan tuoreeltaan.


I Girasolista erikoisen tekee se, että se on täysin esteetön erilaisilla apuvälineillä liikkuville. Kaikki huoneet ovat invahuoneita 2- 4 hengelle, lähes kaikki yleiset vessat ovat isoja invavessoja ja kaikki yleiset tilat esteettömiä. Majoittua voi hotellirakennuksessa tai pihalla olevissa pienissä kolmen hengen mökeissä, jotka myös ovat esteettömiä. Mökkimajoitukseen tosin ei yleensä kuulu ruokailuja. Paikalla on myös paljon apuvälineitä, muun muassa sähkömopoja ja rollaattoreita, joita saa vapaasti ja maksutta loman aikana lainata. Retkille ja lentokentälle kuljetaan talon omilla autoilla, esteettömästi, joustavasti ja toiveita kuunnellen. Palvelu, se on I Girasolissa erinomaista.


Mutta mikä se matkahaave sitten on, johan minä kävin täällä? Se tuli mieleeni eräänä aamuna, kun avasin oven parvekkeellemme ja harjasin hiuksiani katselleen uuteen aamuun heräävää maisemaa. Se vahvistui useana päivänä, viimeiseksi viimeisenä aamuna, kun ajoimme auringonnousussa kohti Roomaa. Haluaisin tutustuttaa mahdollisimman monet teistä näihin maisemiin ja tunnelmiin. Haluaisin järjestää ensi kesänä I Girasoliin esteettömiä teemalomia. Haaveilen nuorille aikuisille suunnatusta lomasta, joka olisi ihanien allaspäivien lisäksi täynnä shoppailua, mielenkiintoisia kaupunkeja, hyvän olon hetkiä sekä allasbileitä. Haaveilen lapsiperheille suunnatusta lomasta täynnä lasten riemua, huolettomuutta, perheille sopivia retkikohteita ja valmiita ruokapöytiä. Rentoutumista. Moni nyt reissulla olleista haaveili kiertomatkasta, jossa tutustuttaisiin tarkemmin Pisaan, Firenzeen sekä viinitiloihin. Ne Toscanan alueen viinit, siinä riittäisikin tutustumista. Näihin haaveisiin liittyy tietenkin se, että olisin I Girasolissa töissä matkanjohtajana pidemmän aikaa. Oppisin lisää italiaa, uisin joka päivä ja asuisin pienessä mökissäni. Ja tietenkin tekisin unelmatyötäni.

Kuuluuko I Girasoli sinun matkahaaveisiisi? Voit ilmoittaa kiinnostuksesi ensi kesänä mahdollisesti järjestettäville lomille jo nyt vaikkapa sähköpostilla palmuasema@gmail.com. Matka-Agenttien kautta pääset myös omatoimisesti paikan päälle. Matkustaa voi huhtikuusta syyskuuhun.

Tästä klikkaamalla pääset katsomaan videoesityksen I Girasolista.