Valikko
matkasuunnittelu / pohdinta

10 matkahaavetta

Jokainen toivottu matka, jokainen seikkailu, alkaa unelmasta. Koska Palmuasemalla on paljon toteutuneita matkoja, on täällä siis myös paljon unelmia. Välillä pääni on oikea sekamelska, kun mieli synnyttää uusia unelmia ja samaan aikaan kaipaa uudelleen jo kerran koettuihin paikkoihin. Unelmien ääneen sanominen on ensimmäinen renkaan liike kohti niiden toteutumista, joten tässä kymmenen tämän hetken matkahaavetta, ilman paremmuusjärjestystä. Mukana (pääasiassa) vain sellaiset kohteet, joissa en ole ennen ollut.

1) Safari Afrikassa

Safari Afrikassa on ollut listallani jo pitkään, mutta vielä se ei ole kohonnut niin korkealle, että olisin lähtenyt sitä toteuttamaan. Silti se tuli taas ensimmäisenä mieleen, mikä kertoo jostain. Osittain syynä voivat olla seuraamani Vaihda vapaalle -matkablogin Elinan ja Tomin huikeat kuvat Krugerin kansallispuistosta, jossa he parhaillaan jälleen ovat. Etelä-Afrikassa on useampikin esteettömiä safareita tarjoava yritys, muun muassa Epic Enabled ja Access2Africa Safaris. Afrikassa suurin haaste on löytää esteetön majoitus ja kuljetus, joten jonkun valmiiksi esteettömiä palveluita tarjoavan yrityksen hyödyntäminen tuntuu välttämättömältä. Esteettömät safarit ovat arvokkaita ja ehkä siksi olen vielä ollut epäileväinen sen suhteen mitä rahalla lopulta saa. Silti villieläinten näkeminen luonnossa kiehtoo suuresti.

2) Sveitsi ja juna halki Alppien

Haluaisin nousta Bernina Express -maisemajunan kyytiin Sveitsin Churissa ja matkustaa kauneinta reittiä halki Alppien kohti Italiaa ja Tiranoa. Samaan matkaan voisi yhdistää muutenkin Sveitsiä ja pohjoista Italiaa. Helsingistä on suorat lennot Zürichiin, josta pääsee esteettömällä junalla Churiin ja Bernina Expressissä on pyörätuolipaikkoja. Suunnitelma on oikeastaan valmis ja odottaa vain toteutumistaan.

3) Roadtrip Kaliforniassa ja Hawaiji (+ Tokio)

Okei, Hawaijilla olen ollut, mutta vain pari päivää risteilyllä halki Tyynenmeren, joten se saa tulla listalle. Haluaisin päästä roadtripille Kaliforniaan. Lentää Finnairin suoralla lennolla Los Angelesiin ja ajella sieltä autolla (tai siis istua jonkun ajeltavana) San Franciscoon pysähtyen välillä monissa upeissa paikoissa. Tämä edellyttäisi esteetöntä vuokra-autoa, jonka voi jättää eri paikkaan kuin mistä sen vuokrasi sekä toki autoa ajavaa matkaseuraa, joten tämä vaihe vaatii vielä vähän työtä. San Franciscon nähtyä haluaisin lentää sieltä Hawaijille, Mauin saarelle ja viettää totaalisen pysähdysloman altaalla maaten ja auringonlaskuja ihaillen. Haluaisin sielläkin auton alle ja nähdä kaikki ne paikat, jotka edellisellä pikavisiitillä jäivät väliin. Hawaiji on mielessäni totaalisena paratiisina ja haluaisin sinne kunnon lomalle ihan älyttömän kovasti. Takaisin kotiin voisi palata lentämällä joko San Franciscoon ja sieltä Finnairin suoralla lennolla Helsinkiin TAI mikä ettei lähtisikin toiseen suuntaan ja katsastaisi samalla Tokion… Ja hups, unelma muuttuikin maailmanympärimatkaksi…

4) Atlantin ylitys risteilijällä

Olen mennyt risteilijällä yli Tyynen valtameren, joten haluaisin kokea myös Atlantin. Atlantin ylityksiä on isoilla risteilijöillä aina keväisin ja syksyisin. Monien varustamojen laivat siirtyvät kesäkaudeksi Karibialta Välimerelle ja syksyn tullen taas takaisin lämpöön. Nämä siirtymät myydään Transatlantic-risteilynä. Risteilyt kestävät pääsääntöisesti 12-17 päivää riippuen siitä mistä lähdetään, minne päädytään ja mitä satamia on matkalla. Osa laivoista vierailee matkan aikana esimerkiksi Kanariansaarilla tai Espanjan kaupungeissa, osa taas Karibian saarilla.

5)  Interrail Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa

Monesti haikailen kauas, mutta joskus haluaisin vain lähelle. En ole koskaan hyödyntänyt junaa Ruotsissa, jossa olisi paljon hienoja kaupunkeja koettavaksi. Junalla pääsee Tukholmasta myös Osloon ja Kööpenhaminaan. Haluaisin siis tehdä interrailin, jossa liikkuisin junalla Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Tämä vaatinee kesän…

6) Automatka Ranskassa

Ajattelen tämän hetken matkaintoni alkaneen lopullisesti noin kymmenen vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran kohtasin Nizzan. Sinne haluaisin aina uudelleen, mutta olen myös siitä saakka haaveillut pääseväni eteläiseen Ranskaan, pieniin ranskalaisiin kyliin, laventelipeltojen luo ja viinitiloille. Paikkoihin, jonne ei ole esteettömästi oikein asiaa kuin omalla autolla. Kalifornia-roadtripin tapaan tässäkin suurimpana esteenä on löytää esteetön vuokra-auto ja ajokortillista matkaseuraa. Yksi vaihtoehto toki olisi ottaa auto (jota tosin sitäkään ei ole) mukaan Suomesta, mennä laivalla Saksaan ja ajella sieltä ihanan Saksan kautta Ranskan puolelle. Vielä joskus!

7) Kap Verde

Tämä tuli listalleni ihan vasta just. Monella matkatoimistolla oli todella kuumottavan hyviä äkkilähtötarjouksia tasokkaisiin paratiisihotelleihin juurikin tällaisille marraskuun synkkien päivien lähdöille. Tutkin hotelleja ja löysin sieltä todella hyviä esteettömiä vaihtoehtoja. Hotelleja, joiden esteettömistä huoneista luin positiivisia kokemuksia ja joiden altaisiin oli ramppeja. Tämä loppuvuosi ei realistisesti ajateltuna tarjonnut enää mahdollisuutta lähteä, mutta kysyin kuitenkin kahdelta matkatoimistolta mahdollisuuksia esteettömiin kuljetuksiin, jos varaisin matkan. Molemmat vastasivat, ettei Kap Verdellä ole invataksimahdollisuutta, he eivät suosittele sinne matkustamista ja esteettömiä huoneita ei ole saatavilla heidän kauttaan. Tämä jäi kaivelemaan ja herätti halun selvittää asia tarkemmin. Joskus unelmani syntyvät tällaisista epäkohdista.

8) Lukuisat Espanjan kohteet

Niputan nämä yhteen, sillä Espanjassa olen kyllä käynyt, mutta siellä on vielä älyttömän monta paikkaa, jota en ole kokenut. Ensimmäisenä listallani ovat Menorcan saari, pääkaupunki Madrid, Valencian alue sekä pohjoinen Espanja Bilbaon ympärillä. Tämän unelman osalta olen jännän äärellä, sillä olen juuri aloittanut yhteistyön Espanjan matkailutoimiston kanssa ja voi hyvin olla, että sen myötä ainakin osa näistä unelmista käy toteen jo ensi vuonna!

9) Risteily Dubaista Singaporeen

Säästin tämän tänne loppuun, etten innostu ihan liikaa heti aluksi. Tämä nimittäin on tällä hetkellä eniten pinnalla oleva matkahaaveeni. Löysin tämän ensi vuoden loppuun sijoittuvan risteilyn Norwegian Cruise Linella vähän sattumalta. 17 päivää Dubaista Singaporeen ja matkalla Abu Dhabi, Khasab Omanissa, Fujaira Arabiemiraateissa, Goa Intiassa, Malediivit, Sri Lanka, pari päivää Phuketissa Thaimaassa sekä Penang ja Kuala Lumpur Malesiassa. Sekä tietenkin lopuksi Singapore, yksi maailman esteettömimmistä kohteista, joka on haavelistallani. Tällä hetkellä mieli myllertää, pitäisikö tähän tarttua?

10) Arkea ulkomailla

Suuri määrä seikkailu-unelmia, mutta samaan aikaan haave siitä, että voisi vain olla. Mennä paikkaan, jossa olisi lämpö ja mahdollisuus uida ja sitten elää siellä. Ehkä yksi talvi, ehkä vain pari kuukautta, mutta sen verran, että tuntuisi siltä, ettei ole kiire minnekään. Voisin tehdä etätöitä, kirjoittaa kirjaa tai mitä tahansa, kunhan se olisi arkea kevyempää. Näen mielikuvissani rakastamani talon Thaimaassa, joka täyttäisi täydellisesti toiveet lämmöstä ja uimisesta. Toisaalta nyt kun olen seurannut Matkakuume.net -blogia kirjoittavien Gian ja Miikan perheen elämää Fuengirolassa, en pitäisi yhtään hassumpana vaihtoehtona elämää Espanjan aurinkorannikollakaan. Tai Teneriffalla, kerta sinne aina kaipaan. Tai jos marraskuun puolella olisi kysytty (nyt joulukuussa joulu saa kaiken tuntumaan vähän paremmalta), oikeastaan mikä tahansa kävisi, kunhan olisi valo ja aurinko.

IMG_1128_kansi
Tätä kirjoittaessani mieleen ehti tulla jo vaikka kuinka monta muutakin unelmaa ja itseasiassa pari matkahaavetta vaihtui tässä lennossa. Mitä sinun listaltasi löytyy?

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

9 Comments

  • Miika & Gia | matkakuume.net
    2.12.2018 at 21:46

    Tuu tänne. <3

    Bonuksena, myös paljon muita matkabloggaajia!

    Reply
    • Palmuaseman Sanna
      9.12.2018 at 15:23

      Se ois ihanaa! Toivottavasti te kaikki olette siellä tulevinakin vuosina, kun nyt taitaa jäädä 🙂

      Reply
  • Helena Arvio
    2.12.2018 at 22:24

    Sä oot hehkuttanu sitä Thaimaata niin paljon, sinne päästävä lähivuosina.

    Reply
    • Palmuaseman Sanna
      9.12.2018 at 15:24

      Suosittelen! Muista tosin, että hehkutan erityisesti sitä taloa, Hua Hin sinällään ei ole esteettömyysunelma.

      Reply
  • Helena
    2.12.2018 at 22:27

    Mä haluun Thaimaahan lähivuosina, ku oot hehkuttanu sitä niin paljon!

    Reply
  • Ansku
    6.12.2018 at 20:42

    Eiköhän varata liput kohteeseen nro 2 😉

    Reply
  • Anna-Liisa
    7.12.2018 at 03:01

    Ihania haaveita!

    Yhden varoituksen haluan kuitekin antaa Sveitsistä ja ”esteettömsitä” junista. Käytän pyörätuolia (manuaali) ja matkustin tänä kesänä Kölnistä Zürichiin junalla. Olin varannut pyörätuolipaikan ja asemille avustuksen. Avustus toimikin oikein mallikkaasti varsinkin Sveitsissä. Junan kalusto ei kuitenkaan ollut esteetötnä nähnytkään. Kun minut oli vaivoin saatu Saksassa sisään junaan, jouduin toteamaan, etten mahdu kääntymään junan eteisessä, enkä pääse paikalleni. Lopulta neljä muuta matkustajaa auttoivat minua tekemään käännöksen, junan henkilökunta lähti paikalta heti kun olin ovesta sisällä vaikka näkivät tilanteen.

    Pyörätuolipaikka oli paikka, josta istuimet oli otettu pois. Enemmän siis säilytystila rattaille ja matkatavaroille kuin istumapaikka. Koska pystyn kävelemään istuin minulle varatulla tavallisella istumapaikalla, joka yllätyksekseni oli käytävän toisella puolella eikä kovin lähellä pyörätuoliani. Saksassa pyörätuolipaikkaan kuuluu tosiaan aina myös istumapaikka. Vessaan ei olisi päässyt mitenkään pyörätuolilla. Minut pelasti kyynärsauvat. Junamatka oli kuitenkin 6h pitkä. Lopulta, kun pääsin Zurichiin ja ulos junast, huomasin pyörätuolini toisen eturenkaan irronneen. Luultavasti oli ottanut osumaa näyttävässä sisääntulossani… Onneksi minua oli vastassa ystävät, jotka asuvat Sveitsissä. Heidän luotaan löytyi työkalut, joilla saatiin pyörä takaisin kiinni. En antaisi kovin hyvää arviota esteettömyydestä tälle junamatkalle…

    Kun olin Sveitsissä, en nähnyt juuri muunlaista pitkänmatkan junakalustoa käytössä. Vain noita todella korkelattiaisia junia, joissa pyörätuolipaikka oli olemassa lähinä teoriatasolla. Tilanne oli tämä myös joissain paikallisjunissa. Tämä oli minun matkani kannalta todella ongelmallista, koska matkustin yksin, ilman avustajaa. Onneksi Sveitsissä ystävät auttoivat minut lentokenttäjunaan ja pois siitä. Yksin en olisi selvinnyt. Tarinan opetuksena on se, että kannattaa todellakin tarkastaa huolella junakalustot ennen kuin ostaa lippuja. Kaikki ei ole sitä, miltä kuulostaa.

    Toivon kuitenkin, että sinun Sveitsinmatkatarinastasi tulee erilainen. Toivon, että löydät ne oikeasti esteettömät yhteydet ja pääset nauttimaan maisemajunasta Alppien läpi ja nauttimaan matkastasi!

    Reply
    • Palmuaseman Sanna
      9.12.2018 at 15:28

      Kiitos suuresti tästä! Kaikki tietoni Sveitsin junista perustuu netissä lukemaani ja käytännön kokemuksia en ole kuullut, joten tämä oli hyvin arvokas tarina kuulla. Täytyy tosiaan selvitellä vähän lisää ennen kuin matka käy toivottavasti joskus toteen.

      Reply

Leave a Reply