Browsing Category

Teneriffa

Espanja Eurooppa Kanariansaaret Teneriffa

Esteettömästi tulivuori Teidelle

Kun bussi ensimmäisen kerran läpäisi pilven, muistin varoituksen, että näin pienellä keuhkojen tilavuudella varustetun ihmisen voisi olla hankalaa hengittää korkealla. En tiennyt kuinka korkealla olimme, mutta minulle pilvien läpäiseminen on aina merkinnyt korkeutta. Varoituksista viis, myöhäistä miettiä ja henki kulki…

Espanja hotelli Kanariansaaret Teneriffa

Mar y Solin salaisuudet

Täällä sitä nyt ollaan, kotona. On pimeää ja on kylmää. Kaikkea sitä, mitä Teneriffalla ei ollut. Oli ihana kaksiviikkoinen lämmössä! Töitä sain tehdä paljon ja hyvä niin, sillä se kertoo siitä, että olin tarpeellinen ja sain tehdä parhaani ihmisten lomafiiliksen…

Espanja Kanariansaaret Teneriffa

Los Cristianos, huomenna minä olen siellä!

Huomenna alkaa loppuvuoteni reissussa. Se on vähän liioittelevasti sanottu, sillä oikeasti olen nyt ensin kaksi viikkoa pois ja palaan kotiin puoleksitoista viikoksi ennen kuin lähden aurinkoon taas kahdeksi viikoksi. Mielessäni ajattelen kuitenkin niin, että on joulu kun seuraavan kerran…

Espanja Kanariansaaret Teneriffa

Kevät & karnevaalit!

Tänään oli taas yksi vuoden merkkiaamuista. Töihin lähtiessäni nimittäin huomasin, että on valoisaa. Helmikuussa mieltäni piristää myös aina ajatus, että jossain on kevät jo pidemmällä. Yksi merkki siitä on alkava karnevaaliaika. Karnevaalikulttuuri alkoi Euroopassa jo keskiajalla, jolloin karnevaalit olivat…

Espanja Kanariansaaret Teneriffa

Lokakuun onnea helteisellä Teneriffalla!

Jos olet lukenut juttujani aiemminkin, tiedät lämpimät tunteeni Teneriffaa ja Los Cristianosta kohtaan. Vietin siellä jälleen viikon 27.10.-3.11.2013. Suhteeni Teneriffaan alkoi aika lailla tasan vuosi sitten, kun vähän sattumalta päädyin sinne kahdeksi viikoksi lomalle. Kannattaa ensin lukea aiemmat kirjoitukseni kyseisestä paikasta. Historiakertauksena…

Espanja Kanariansaaret Teneriffa

Terveiset Teneriffan maaliskuusta osa 2: LeRo

Niinhän siinä sitten kävi, että kirjoitan kotiparvekkeelta. Auringosta kuitenkin. Voitte syyttää huonoja nettiyhteyksiä, jotka tosiaan olivat huonot koko Teneriffalla oleiluni ajan, mutta ennen kaikkea itse Teneriffaa. Siellä oli liian ihanaa, jotta olisin malttanut viettää aikaa tietokoneella, niin paljon kuin…

Espanja Kanariansaaret Teneriffa

Terveiset Teneriffan maaliskuusta osa 1

Terveiset Teneriffalta! 1,5 viikkoa on täällä jo Teneriffa-arkea elelty, mutta olen ollut hyvin huonojen nettiyhteyksien varassa ja päivittäminen on jäänyt. Nettiyhteyksien lisäksi mitään huonoa ei ole sitten ollutkaan. Parina viime päivänä on tullut hyvin epätyypilliseen tapaan vettä taivaan täydeltä…

Kanariansaaret Teneriffa

Teneriffa-kuukauden ennakko ja Matka-Agenttien uudet kohteet

Ihan ensiksi: Matka-Agenttien uudet esteettömät lomat ovat nyt heidän nettisivuilla, katso täältä! Näiden parissa loppuvuodesta matkailuopintojeni harjoittelujaksolla ahersin, joten tiedän, että hienoja kohteita on tarjolla ja kaikissa esteettömyys on otettu hyvin huomioon. Kovasti houkuttaisi lähteä katsomaan kaikkia paikan päälle!…