Valikko
Karibia / risteily / yhteistyö

Esteetön unelmaristeily Karibialla osa 4: Päivä Labadeessa

Lähdemme aamulla hytistämme kolmannelta kannelta ja nousemme hissillä kannelle 16 kohti aamiaisbuffettia innostuksen vallassa. Lähtöpäivän ja eilisen meripäivän jälkeen on ensimmäisen rantautumisen aika. Hytissämme ei ole ikkunaa, joten näemme nyt ensimmäisen kerran mihin olemme saapuneet. Vähän se jo näkyy ikkunasta, mutta on pakko mennä ulos ennen aamiaista. On kuuma, on aurinko, on turkoosimpi vesi mitä missään olen nähnyt ja siinä se on: Labadee, Haiti.

IMG_2290

Olen kuullut joidenkin pettyneen Labadeen nähdessään, sillä se ei todellakaan kuvasta Haitia, yhtä maailman köyhimmistä valtioista. Haitilaisia on Labadeessa markkinoilla myymässä tuotteitaan, mutta muuten Labadee on jotain aivan muuta kuin Haiti. Se on Royal Caribbeanin oma paratiisisaari, johon muilla kuin risteilyvierailla ei ole asiaa ja josta ei voi poistua muualle. Olen päättänyt puhua koko ajan vain Labadeesta, en Haitista. Silloin ristiriitaa ei synny ja voin iloita Labadeesta. Ja miksi en iloitsisi, täällähän on täydellistä!

Poistumme laivasta kannen kaksi kautta. Koko ajan mukanamme kulkevat Seapassimme tarkistetaan laivasta poistuessamme ja taas takaisin tullessa. Seapass on kortti, joka toimii laivalla henkilöllisyystodistuksena, maksuvälineenä ja hytin avaimena,. Labadeessakin korttia voi käyttää maksuvälineenä esimerkiksi juomia ostaessa. Astumme pienen sillan kautta suoraan lämpimään ilmaan ja laiturille. Sähkärillä sillan menee helposti, mutta silti laivan henkilökuntaa on aina auttamassa. Voisin myös jo nyt vaihtaa rantapyörätuoliin, johon saisin työntäjän, mutta olen päättänyt viettää päivän sähkärissä, sillä täällä on helppo liikkua. Kävelemme vajaat sata metriä laituria pitkin. Nyt laivan näkee ensi kertaa kunnolla, kun kulkee aivan sen vieressä. Valtavuuden tajuaa helpommin nyt.

IMG_2292

 

image

Paratiisi alkaa heti. Labadee on pieni alue, jossa on reunoilla useita hiekkarantoja ja keskellä ravintoloita ja markkinat. Suuntaamme rannalle. Alue on hyvin tasaista ja hiekan päälle on tehty tasainen betonitie tekemään kulku helpoksi myös pyörätuolille. Laivalta saimme edellisenä iltana alueen kartan, johon oli myös merkattu mitkä tiet ovat kaikista helpoimpia kulkea ja mitkä haastavampia. Löydämme rannalta kohdan, jossa on normaalia kovempaa hiekkaa, johon pystyn poikkeamaan tieltä ja jäämme löhöämään. Kylmä kalja, kirja ja huojuvat palmut. Minua ei haittaa, vaikka ympärillä parveileekin laivalta tuttuja ihmisiä. Päinvastoin, olen jo saavuttanut leirimeininkiolon ja on hauskaa tunnistaa tuttuja moikkaavia kasvoja. Rantapyörätuolin avulla pääsisin lämpimään veteen uimaan, mutta valitsen silti tämän kaikista helpoimman vaihtoehdon. Olen vain tässä, miksi en olisi?

image

 

PicMonkey Collage

 

IMG_2304

Käväisemme näköalapaikalla, johon meri heittää välillä virkistäviä vesipisaroita. Tämäkin on tehty esteettömäksi, tietenkin. Alueella on useita vessoja ja kaikkien yhteydessä on myös invavessa, erikseen naisille ja miehille, kuten laivallakin. Laivan kokit viettävät päivän täälläkin. Useammasta ravintolasta saa hakea maksutta parin tunnin ajan grilliruokaa: lihaa, makkaraa, hampurilaisia, salaattia ja perunaa. Myös vettä saa tankata maksutta täälläkin. Syön hampurilaistani samalla kun soittajat soittavat Karibian rytmeihin sovitettuja joululauluja.

PicMonkey Collage

 

IMG_2307

 

IMG_2339

Pyörähdämme markkinoilla ja ostan käsityönä tehdyn puisen S-avaimenperän, palmukuvioidun tietenkin. Sisätiloihin rakennetuilla markkinoilla saa rauhassa pyöriä tuotteita katsoen. Jatkamme kuitenkin myös hiekkaista tietä (tarpeeksi kovaa sähkärille, manuaalilla ehkä vaikea kelata, varsinkin kun on ylämäkeä), jonka varrella on kojuja täynnä kaupustelijoita. Huutelu on sen verran ahdistavaa, ettemme pysähdy. Päädymme kuitenkin ihanalle rannalle, jolla emme ole vielä olleet ja jäämme hetkeksi hengähtämään. Suurin osa ihmisistä on siirtynyt jo laivaan, joten täällä on rauhallista. Laiva saapui tänne jo aamulla 8.00 ja takaisin laivassa täytyy olla 15.45. Me tosin poistuimme laivasta rauhallisen aamun jälkeen vasta kymmenen jälkeen. Labadee on täynnä myös erilaisia aktiviteetteja, hyvin monenlaista vesiurheilua, vaijeriliukurataa, vuoristorataa, vesiliukumäkeä yms. Vammasta riippuen monet aktiviteetit ovat varmasti mahdollisia myös liikuntarajoitteisille. Ainakin vuoristoradan luo näytti menevän hyvät rampit. Näinkään ei kuitenkaan aika käy pitkäksi.

IMG_2349

 

IMG_2351

Kyllä minä täällä, renkaat rantahiekassa, vielä hetken viihtyisin, mutta yhtään ei harmita mennä laivaankaan. Pulse nimittäin aloittaa keikkansa ihan juuri aurinkokannella, joten on aika mennä hetkeksi tanssahtelemaan. Sen jälkeen voisi käväistä alkuillan teellä Central Parkissa ennen kuin vetäydymme hetkeksi hyttiin laittautumaan ennen iltamenoja. Huomenna kutsuu Jamaica!

Risteily toteutui yhteistyössä Royal Caribbean Internationalin kanssa. Vietin viikon matkustajana kuten kuka tahansa ja kaikki kokemukseni ovat täysin omiani.

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply