Valikko
Karibia / risteily / yhteistyö

Esteetön unelmaristeily Karibialla osa 6: Ravintolat, juhlaillalliset & kapteenin pöytä

Allure of the Seas on täynnä toinen toistaan upeampia ravintoloita. Risteilyn hintaan sisältyviä ravintoloita ja kahviloita on kaikkiaan 15. Lisämaksullisia erikoisravintoloita on päälle vielä saman verran, mutta ne jäivät odottamaan seuraavaa kertaa. Syödä voisi halutessaan jossain vaikka koko ajan. Me kiinnyimme tapamme mukaan vain tiettyihin paikkoihin, mutta jokainen päivämme oli silti täysin erilainen myös ruokailuiden osalta. Meidän viikkoomme mahtui myös kaksi erityistä juhlaillallista. Tervetuloa tutustumaan viikon ruokaelämyksiini!

IMG_2504

Aamiaiset nautimme yleensä runsaassa buffet-pöydässä Windjammerissa kannella 16 samalla merta ravintolan isoista ikkunoista katsellen. Joka aamuinen tavoitteeni oli bongailla delfiineitä, mutta en ikävä kyllä onnistunut. Valikoima oli erittäin runsas, taatusti joka makuun jotain. Suloinen pitkäripsinen tarjoilijamme Mootez ymmärsi heti, että minun teepussini kannattaa avata valmiiksi ja muutenkin palvelu oli ruuhkaisesta aamiaisajasta huolimatta erinomaista. Kerran söimme aamiaisen Solarium Bistrossa kannella 15, jossa valikoima oli niukka, mutta hedelmiä ja jugurtteja kaipaavalle loistava. Solarium Bistroon tiemme vei usein lounasaikaan, sillä sen salaattipöydästä sai koottua ihania salaatteja. Myös lämmintä ruokaa ravintolasta löytyi. Yleensä aamiaisen varsin myöhäisestä ajankohdasta johtuen emme olleet nälkäisiä vielä lounasaikaan (n. 11.30-15.00), jolloin päädyimme neljän aikoihin urheilukannella sijaitsevaan Wipe Out Caféen. Sieltä sai ranskalaisia ja hampurilaisia sekä terveellisempänä vaihtoehtona kana-caesarsalaattia lähes koko päivän ajan. Lounasaikaan on auki iso joukko ravintoloita, buffet-vaihtoehdoista hot dog -baariin ja á la carte -vaihtoehtoihin. Herkkunälkään helpotusta tuovat risteilyn hintaan sisältyvät aurinkokannen pehmiskone, donitsikahvila ja kahviloiden herkkutiskit. Pientä lisämaksua varten voi mennä nauttimaan upeista jäätelöannoksista jätskibaariin tai vaikka koristelemaan oman kuppikakun tai valitsemaan valmiin taideteoksen söpöön Cupcake-kahvilaan.

10866711_10153402451917501_2105496563_n

Illallisaika meillä oli laivan pääravintolassa Adagio Dining Roomissa klo 20.30. Varaus oli joka ilta samaan pöytään, jossa ei lisäksemme ollut muita. Tarjoilijamme Russel ja Su pitivät meistä erinomaista huolta ja kyselivät kuulumisiamme joka ilta. Russel huomasi heti, että pihvin leikkaaminen on minulle vaikeaa. Seuralaisen ei kuulu avustaa pilkkomisessa, vaikka kuinka olisi avustaja, täällä se on tarjoilijan tehtävä. Se tuntui alussa hassulta, mutta Russelille se oli luonnollista. Adagio Dining Room on á la carte -ravintola, jossa nautitaan kolmen ruokalajin illallinen. Menussa on joka ilta muutamat samat klassikot sekä useita päivän erikoisuuksia. Söin viikon aikana niin kalaa, kanaa, pastaa kuin pihviäkin. Ruokajuomat eivät sisälly vesikannua lukuun ottamatta hintaan. Ensimmäisenä iltana tarjotaan automaattisesti pullovettä, joka on kallista. Kannuvesi on kuitenkin ihan yhtä hyvää ja turvallista juoda. Laivan viinit olivat hyviä. Pullo maksoi noin 30 dollaria (25 euroa) ja sitä pystyi jatkamaan seuraavana päivänä.

IMG_2426

Viimeksi kerroinkin teille Jamaicalla sattuneesta jalkahaaveristani ja siitä kuinka jo samana iltana illallisellamme meille tultiin esittämään kutsu kapteenin pöytään seuraavaksi illaksi. Kapteenin pöytä on tuttu käsite niin Titanicilta kuin Lemmenlaiva -ohjelmastakin. Sinne pääsevät vain harvat ja valitut ja siellä istumista pidetään risteilymatkustajan huippusaavutuksena. Allure of the Seasilla kapteenin pöytä sijaitsee laivan pääravintolassa ja se katetaan risteilyviikon aikana yleensä kerran. Tuo ilta on laivalla formal-ilta, mikä tarkoittaa juhlavampaa pukeutumista. Tällaisia iltoja on risteilyllä kaksi. Muuten pukeutuminen laivan ravintoloissa on illallisaikaankin vapaata, mutta kyllä näin hienoihin puitteisiin jotain siistiä tekee mieli laittaa päälle ja miehet shortseissa särähtävät silmään. Farkut ja siisti t-paita ovat kuitenkin useimpina iltoina ihan soveltuva kombinaatio.

image

Kapteeninpöytäkutsua seuranneena aamuna hyttiimme oli tullut viralliset kutsut illan illalliselle. Kapteeni itse ei päässyt tällä kertaa paikalle, joten kutsu oli muuttunut Chief Officerin pöytään. Arvojärjestyksessään Chief Officer on kapteenista kolmas. Hyvin innoissamme valmistauduimme iltaan. Pöydässä oli lisäksemme seitsemän muuta matkustajaa, yksi Iso-Britanniasta, loput Yhdysvalloista, kaikki reilusti meitä iäkkäämpiä. Chief Officer oli erittäin mukava (ja hyvännäköinen) mies Kroatiasta. Lisäksi pöydässä oli joku toinen officer Italiasta, joka istui niin kaukana meistä, ettemme päässeet tarkemmin tutustumaan. Pöytä se oli siinä missä muutkin, mutta silti siinä istuminen monien silmien alla teki siitä ainutkertaista. Russel ja Su näyttivät ylpeiltä meistä vilkutellessaan meille iloisesti oman pöytämme luota. Kapteeninpöydässä on eri menu kuin muilla ja viinit kuuluvat tarjoiluun. Minä söin alkuruokana Seafood salaatin, pääruokana kananrintaa ja jälkiruokana ihanan kokin yllätyksen, joka oli tuoreita marjoja sisältynyt torttu jäätelöpäällysteellä. Ruoka oli erinomaista. Emme vieläkään tiedä, miksi juuri me ihmiset istuimme pöydässä sillä kertaa. Syitä kapteenin pöytään pääsylle on monia. Paikkoja esimerkiksi arvotaan eniten matkustaneiden kesken. Onni ei kuitenkaan suosinut risteilyllä ollutta pariskuntaa, jolle tämä risteily oli 74:s. Me ensikertalaiset olimme toki tutuksi tullut näky tanssilattialta ja omasta mielestämme tietenkin erityisen kauniita ja mieleenpainuvia, mutta vahvin teoriani on, että Jamaica-varpaallani ja kohtaamallamme Security Officerilla olisi mahdollisesti tämän asian kanssa jotain tekemistä.

image

Toinen syy erityiseen illalliseen oli rakas Suomi. Risteilymme viimeisenä iltana vietettiin Suomen itsenäisyyspäivää. Laivan suomalainen kosmetologi Sari yhdessä Suomessa laivan rakennusvaiheessa usein vierailleen hotellipäällikön kanssa kutsuivat kaikki laivan suomalaiset yhteiselle illalliselle pääravintolaan lauantai-illaksi. Meitä suomalaisia oli laivalla kaikkiaan reilut 30 ja suurin osa saapui illalliselle. Paikalla oli myös laivan suomalainen sähkömies Otto, joka kertoi meille mielenkiintoisia faktoja työstään ja laivan sähkötekniikasta. Alun muutaman puheen jälkeen lauloimme yhdessä Maamme-laulun, jonka laulaminen keskellä Karibian merta ei tuntunut yhtään kornilta, vaan itseasiassa aika ihanalta. Söimme hyvin kuten aina ja lopuksi nautimme laivan valmistamaa upea Suomen lipulla koristeltua kakkua. Mikä mahtava viimeinen illallinen laivalla! Oli myös hauskaa tutustua teihin suomalaiset kanssamatkustajat! Suurimpaan osaan emme olleet törmänneet viikon aikana ollenkaan, sen verran iso laiva on.

image

 

image

 

Illallisen jälkeen teki joskus mieli suunnata suoraan nukkumaan, mutta useimmiten kuitenkin katsomaan laivan iltaelämää. Merten suurin casino, upeat esitykset, lukuisat baarit tai ihan vaan fiilistely lämpimällä kannella – vaihtoehtoja on paljon. Siitä lisää seuraavaksi!

Risteily toteutui yhteistyössä Royal Caribbean Internationalin kanssa. Vietin viikon matkustajana kuten kuka tahansa ja kaikki kokemukseni ovat täysin omiani.

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

2 Comments

  • Helena
    6.1.2015 at 08:45

    Ihana Lemmenlaiva-fiilis tulee näistä sun Karibia-kirjoituksista!!

    Reply
  • Kthetraveller
    7.1.2015 at 19:52

    Oli tätä postausta jo odotettukin 😉 Kyllä vaan RCCL:n Gold Anchor palvelu on jotain sellaista jota olen todella kaivannut. Muistelen sitä edelleen lämmöllä ja odottelen suurella innolla toukokuun risteilyä, kun pääsen taas ko. palvelun makuun. Kiitos tästä postauksesta, tuli lämmin mieli!

    Reply

Leave a Reply