Kreeta Kreikka lukijamatka

Lähde mukaan esteettömälle lomalle Kreetalle

Kesällä minulle iski todella kova Kreikka-kaipuu. Se on muistutellut itsestään aina säännöllisin väliajoin jo useamman vuoden ajan, mutta voimistunut koko ajan. Kaipaan Kreikan tunnelmaa, ruokaa, ihmisiä, kauneutta, kaikkea. Olen varma, että en ole ainoa Kreikkaan haikaileva. Siksi haluan kokea Kreikan taian teidän kanssa!

Palmuaseman lukijoille suunnatulla esteettömällä lomalla Kreetalle kesä alkaa jo toukokuussa, 17.-24.5.2020! Tiedossa on rentouttava viikko ihanissa puitteissa ja tietenkin erinomaisessa seurassa!

Kreeta, tarunhohtoinen lomailijoiden suursuosikki. Siellä Malemen pieni, tunnelmallinen merenrantakylä ihanine tavernoineen ja maisemineen. Malemessa hotelli Eria resort, pieni ja täysin esteetön hyvän palvelun hotelli. Noin 20 kilometrin päässä Hania, Kreetan pääkaupunki, jonka ihanuutta päästään tutkimaan suomen kielisen paikallisoppaan johdolla yhdessä, ja jonne pääsee paikallisbussilla tai hotellin esteettömällä autolla lisäksi viikon aikana vaikka useampaankin kertaan. Ympärillä koko saari monine mahdollisuuksineen. Tällaisissa puitteissa viikkoa vietetään.

Aloitetaan hotellista. Eria resort on täysin esteetön pieni hotelli, jonka 11 kahden hengen huonetta ja 2 isompaa sviittiä ovat lähes kaikki meille varattuja. Valtaamme siis koko hotellin! Kaikissa huoneissa on yksi sähkösäätöinen sänky, joka on säädettävissä selkäosan, jalkojen ja korkeuden osalta. Hotellilta voi lisäksi vuokrata monipuolisesti erilaisia apuvälineitä, muun muassa sähkömopoja ja nostolaitteita. Kaikissa huoneissa on parveke, joko altaalle tai kauniiseen ympäristöön päin. Hotellin keskus on pihalla oleva lämmitetty uima-allas, johon pääsee joko loivaa ramppia tai loivia portaita pitkin. Allasbaarista saa kylmiä juomia ja lounasta ja illallista nautitaan ulkona altaan reunalla. Matkaamme kuuluu myös yksi kreikkalainen ilta live-musiikin ja tanssin kera sekä yksi grilli-ilta. Lue kokemukseni onnen päivästä hotellilla ja katso videolta tanssimoovini edellisellä matkallani syyskuussa 2015.

Malemen rantaan on hotellilta alle kilometri. Matkalle mahtuu jonkin verran loivaa mäkeä, mutta reitti on helposti apuvälineillä kuljettavissa. Rannassa on ihania ravintoloita, muutama kauppa ja paikkoja auringonottoon. Ainakaan viimeksi siellä ollessani kivinen ranta ei soveltunut esteettömään uimiseen, vaan parempia mahdollisuuksia siihen löytyi muualta. Malemen ranta ja kylän keskusta ovat rauhallisia, mutta tarvittavat palvelut löytyvät kuitenkin. Maleme on vienyt monen suomalaisen sydämen ja moni palaa yhä uudestaan. Lue kokemukseni Malemen tunnelmasta.

IMG_5842

Matkaamme sisältyy yksi päiväretki Kreetan pääkaupunki Haniaan. Mukaamme lähtee suomenkielinen paikallisopas, joka esittelee meille ihanimmat paikat ja kreikkalaiset elämäntavat. Viime reissulla aloitimme kierroksen näköalapaikalta ja tämän jälkeen siirryimme kaupunkiin: kauppahalliin, kauniille kaduille ja päänähtävyyksiä katsomaan. Tämän jälkeen meillä oli vapaata aikaa kaupungilla ennen paluukuljetusta, niin nytkin. Lue aiemmat kokemukseni hurmaavasta Hanian kaupungista. Jos Haniaan haluaa toistekin, Malemesta kulkee sinne myös paikallisbusseja, joista osa on matalalattiaisia ja rampilla varustettuja. Myös hotellin esteettömät autot ovat lisämaksusta käytettävissä. Mikäli muut esteettömät retket eri puolille saarta kiinnostavat, niitä pystyy järjestämään avullani paikan päällä. Kenties päiväretki esteettömälle rannalle ja mereen uimaan hotellin rantapyörätuolilla? Tai retki viinitilalle viinejä maistelemaan? Tai risteily kauniille Soudanlahdelle? Esimerkiksi näiden retkien hinta vaihtelee retkestä riippuen 16-59 euron välillä.

IMG_5791

Vastuullisena matkanjärjestäjänä matkalla toimii Matka-Agentit matkatoimisto, jolla on jo 20 vuoden kokemus esteettömien matkojen järjestämisestä. On todella kivaa lähteä muutaman vuoden tauon jälkeen matkanjohtajaksi Matka-Agenttien matkalle ja nimenomaan Kreetalle! Matkan hinta on 1330 e/hlö kahden hengen huoneessa ja 1295 e/hlö silloin, kun porukassa on kolme isommassa sviitissä majoittuvaa henkilöä. Kahden hengen huoneen voi varata suoraan Matka-Agenttien nettisivuilta, sviitit täytyy (ja kahden hengen huoneetkin toki saa) varata ottamalla yhteyttä Matka-Agenttien Miranda Nuotioon joko sähköpostilla miranda.nuotio@matka-agentit.fi tai puhelimitse 050 371 6166. Matkan hinta sisältää paljon:

  • suorat lennot Helsinki – Hania – Helsinki Norwegianin reittilennoilla
  • 2 x 20kg matkatavaraa ruumaan / henkilö
  • istuinpaikkavaraus lennolle
  • majoituksen 7 yötä puolihoidolla (aamiainen ja illallinen, ei juomia) esteettömässä Eria resort -hotellissa
  • kreikkalaisen illan musiikin, tanssin ja ruuan parissa sekä rennon grilli-illan
  • lentokenttäkuljetukset kohteessa esteettömällä bussilla
  • retkipäivän Haniaan suomenkielisen oppaan johdolla
  • minun innostavan iloiset matkanjohtajapalvelut

Lue lisää Matka-Agenttien sivuilta ja vahvista mukaanlähtösi pian, tiedossa on mitä upein kesän aloitus Kreetan auringon alla!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

%d bloggaajaa tykkää tästä: