Valikko
gibraltar / Iso-Britannia / risteily / Välimeren risteily

Delfiinien saattelemana päiväksi Gibraltarille

Tiesin jo Gibraltarille saapuessamme, että päivästä tulee onnistunut. Se oli varmaa sillä hetkellä, kun delfiinit pomppivat hyttimme ikkunan edessä päivään valmistautuessani. Yritimme bongailla delfiinejä Tyynenmeren ylityksellämme lähes hysteerisesti ja näimmekin niitä lopulta Sydneytä lähestyessämme, mutta korkealta hyttimme ikkunasta. Kannella kaksi sijaitsevan ikkunahytin hyvä puoli on selkeästi paremmat delfiininäköalat. Gibraltar on toki myös erinomainen kohde bongailijoille, sillä  kapealla Gibraltarinlahdella asuu valtava määrä erilaisia delfiinejä. Myös iltapäivällä matkamme jatkuessa meitä tuli saattamaan iso delfiiniparvi, jota silloin ihastelin kannelta. Siinä välissä vietimme kuitenkin ihanan risteilymme ensimmäisen satamapäivän. Kerron seuraavissa postauksissani yksi kerrallaan kaikista Välimeren risteilyn satamistamme kahden viikon Välimeren risteilyllämme Royal Caribbeanin Navigator of the Seas -aluksella. Kerron mitä tein, miten esteettömyys toteutui ja mitä muita mahdollisuuksia kohde olisi tarjonnut liikuntarajoitteisille. Luvassa myös kaipausta takaisin, sillä olihan se nyt ihanaa!

IMG_5545

Tiistai 11.7.2017
klo 10.00-16.00 Gibraltar

Gibraltar on hämmentävä sekoitus Iso-Britanniaa ja Espanjaa. Liikenne on vasemmanpuoleinen niin kuin Britanniassa ja virallinen valuutta on Iso-Britannian punta. Fish & Chipsejä markkinoidaan siellä täällä ja englantia puhutaan kaikkialla. Tunnelma on kuitenkin hyvin espanjalainen ja monet palvelualojen työntekijöistä ovat espanjalaisia. Tunnelmalliset sivukadut ja ravintoloiden terassit tuovat mieleen Espanjan, samoin kuuma ilmasto. Laiva tuli kiinni laituriin Gibraltarin keskustan lähelle ja laivasta pääsi loivaa siltaa pitkin helposti poistumaan myös pyörätuolilla. Satamasta käveli tasaista, kynnyksetöntä ja hyvin opastettua tietä (tosin riittää kun seuraa muita risteilijöitä…) kaupungin keskustaan noin 20 minuuttia ja matkaa kertyi noin 1,5 kilometriä. Kuudella eurolla olisi voinut ostaa meno-paluukuljetuksen keskustaan, mutta esteettömiä kulkuneuvoja ei ollut tarjolla. Tämä kerrottiin edellisenä päivänä hyttiin tulleessa tiedotteessa. Aivan sataman välittömässä läheisyydessä oli vain ruokakauppa ja muutama ravintola, joten keskustaan kannattaa tähdätä.

IMG_5527

IMG_5539

Aloitimme päivämme pienellä tuumaustauolla heti keskustan porttien takana aukeavalla Casemates-aukiolla. Aukio on täynnä ravintoloita, joista yhden terassille istahdimme nauttimaan raikkaat appelsiinimehut. Pääkatu kauppoineen näytti houkuttelevalta, mutta päätimme ensin käydä Europa Pointilla, Gibraltarin eteläisimmässä kärjessä. Paikalle pääsi paikallisbussilla numero 2, jotka kaikki ovat esteettömiä. Keskiovelle tuli automaattinen ramppi ja kyytiin mahtui sähkärini lisäksi yhdet kapeat rattaat. Reitin voi taittaa päätepysäkiltä päätepysäkille, jolloin tilasta ei tarvitse taistella. Edestakainen matka maksoi 2,25 puntaa eli noin 3 euroa. Liput ostettiin kuljettajalta. Matka kesti 10-15 minuuttia. Europa Pointilta näkee hyvällä säällä Marokkoon saakka. Nyt kuuma sumu peitti näköalan täysin. Sen sijaan saimme ihailla pilvien leikkiä Europa Pointin kuuluisan majakan seinää vastaan. Pilvet olivat ihan siinä, kosketusetäisyydellä, vaikka emme olleet erityisen korkealla. Gibraltarin tunnusmerkki, The Rock eli Gibraltarin vuori näkyy eri puolilla Gibraltarilla, mutta erityisen kivasti Europa Pointin kulmasta. Koko päivää alueelle ei tarvitse varata, tunti riittää. Paikalla on myös pieni kahvila sekä inva-wc. Se ei tosin oikein vetänyt, mikä oli osoitus brittiläisyydestä (kohtasimme Briteissä pääsääntöisesti erittäin huonoja viemäriverkostoja). Europa Pointilta palattuamme kiertelimme vielä hetken pääkadun kaupoissa. Jäätelö riitti lyhyessä ajassa hyvin lounaaksi, laivalla odotti myöhäinen lounas.

IMG_5521

IMG_5515

IMG_5508

IMG_5513

IMG_5533

IMG_5530

Laivayhtiön retkivalikoimassa ei ollut Gibraltarilla esteettömiä retkiä, mutta opastetun yksityiskierroksen esteettömällä autolla olisi voinut ostaa. Autoon olisi mahtunut oppaan lisäksi 2-6 henkilöä ja auton hinta olisi ollut 459 USD eli noin 395 euroa. Kierroksella olisi päässyt ylös Gibraltarin vuorelle sekä Europa Pointille, jossa vierailimmekin. Ymmärrätte ehkä, miksi valitsimme ennemmin sen 3 euron bussikyydin… Ylös Gibraltarin vuoren huipulle saakka ei tietojeni mukaan pääse paikallisbussilla. Suurin osa turisteista menee sinne kaapelivaunuilla, mutta valitettavasti niihin ei pääse pyörätuolilla. Yksityisautoilla ei saa mennä ylös asti, mutta invaluvan kanssa tämä on sallittua. Gibraltarin taksi tarjoaa kierroksia eri nähtävyyksillä. Taksi on otettava vähintään kahdeksi tunniksi ja hintaa tällekin vaihtoehdolle tulee 150 puntaa eli noin 168 euroa. Esteettömyys on ratkaistu irtorampeilla, kuten Wheelchairtravel -sivustolla kerrotaan. Rampillinen taksi vaatii ennakkotilauksen. Ilman autoa ei esteettömästi pääse siis ylös vuorelle, jossa on muun muassa apinoita, eikä Gibraltarin kuuluisiin luoliin. Suurin osa niistä ei tosin ole esteettömiä muutenkaan. Suosittelen piipahtamaan Europa Pointilla, ihailemaan vuorta kauempaa ja nauttimaan keskustan tunnelmasta. Pääkatu oli mielestäni yllättävän pitkä ja näin vaikka kuinka monta ihanaa ravintolaa, jonne olisi voinut istahtaa. Yksi päivä menee kaupungissa hujauksessa, mutta siinä ajassa ehtii kuitenkin nähdä tarpeeksi, enkä ehkä pidemmäksi aikaa menisi. Tosin Gibraltarin ranta on kuulemma todella esteetön! Vessassa kävin vain Europa Pointilla, mutta invavessat on listattu Visit Gibraltarin sivuille. Kaiken kaikkiaan toimiva risteilykohde!

 

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply