Espanja matkasuunnittelu pakkaaminen

Hei täällä pakataan!

Kulunut viikko on ollut oikein hyvä. Monta viikkoa kestänyt kiire rauhoittui päivä päivältä enemmän normaaliksi työtahdiksi ja samalla päästä vapautui tilaa matka-ajatuksille. Asiaa edesauttoi tapaamiseni hyvin mielenkiintoisen ihmisen kanssa ja keskustelu matkaunelmista. Kirjoitin seinälläni olevaan Palmuaseman idealistaan saman tien ”Unelmien matkat”. Tuota, varmasti hyvin pitkäksi venyvää postausta, saatte tosin hetken odottaa, sillä ensin on aika toteuttaa taas yksi unelma. Tulevalla viikolla innostutaan Espanjasta!

Tänään pakkasin perinteisellä pudotuspeli-menetelmälläni seuranani ihana veljentyttöni. Ensin kaikki esiin ja kierros kierrokselta vain parhaat valikoituvat mukaan (toimii leppoisina sunnuntaipäivinä, ei kiireessä). Tämä on paras aika matkustaa lämpimään, kun kesävaatteiden käytöstä on kulunut jo tovi. Vanhat vaatteet saavat aikaan suurta riemua ja omasta vaatekaapista tekee löytöjä. Varjopuolena on se, että mitään ei raaskisi jättää kotiin… En yleensä ole mikään erityinen kengistä innostuja, mutta monen kuukauden paksujen talvikenkien käytön jälkeen innostus meni kenkienkin kohdalla ehkä vähän överiksi. Kaikki kasan kengät eivät nyt sentään mukaan päätyneet. Innostusta lisäsi uusi matkalaukkuni, täällä jo ennenkin vilahtaneen pienen keltaisen matkalaukun isompi ja värillisesti maltillisempi versio, joka pääsee nyt ensi kertaa tositoimiin. Odotukseni ovat suuret tällekin Delseyn Helium-sarjan laukulle, sillä pieni keltainen on vakuuttanut minut keveydellään ja tilavuudellaan.

 

 

 

Ai että mihin nyt sitten mennäänkään? No palmun alle Espanjaan! Lähdemme Virvan kanssa lomailemaan, tutkimaan, kokemaan ja perinteiseen tapaan ehkä hieman myös auringosta sekoamaan. Lennämme Norwegianilla Helsingistä Málagaan. Sieltä jatkamme paikallisjuna Renfellä Fuengirolan asemalle, josta kävelemme palmujen katveessa hotellillemme Confortel Fuengirola. Los Boliches – asema olisi lähempänä hotelliamme, mutta olen kuullut tarinoita sen erittäin jyrkästä rampista, joten tutustumme siihen ehkä vähän myöhemmin. Vietämme viisi päivää Fuengirolassa ja näihin päiviin on suunnitelmana mahduttaa leppoisaa lomailua sekä vierailuja lähialueen kaupungeissa ja kylissä. Listalla on ainakin Benalmádena, jonne pääsee kätevästi junalla sekä rannikolta hieman sisämaahan päin yli 400 metrin korkeudessa merenpinnasta sijaitseva Andalusian valkoinen kylä Mijas, jonne mennessä voisi testata taksit. Esteettömiä takseja on kuulemani mukaan Fuengirolassa helposti saatavilla ja matkustaminen on saman hintaista kuin kaikilla muillakin, mikä on aina luksusta. Myös Marbella houkuttaisi, mutta suorittamista matkasta ei saa tulla ja rennoille päiville kirjan kanssa täytyy jäädä aikaa.

Viiden Fuengirola-päivän jälkeen pakkaamme laukkumme ja siirrymme Málagaan, jossa vietämme kolme päivää asuen hotellissa Ibis Málaga Centro Ciudad, joka valikoitui majapaikaksi hintansa ja sijaintinsa vuoksi. Confortel Fuengirolan tiedän olevan hyvin esteetön, mutta tämän kohdalla ei voi luottaa kuin hotellin antamiin tietoihin. Málagan monipuolisuutta odotan innolla ja kolme päivää menee varmasti nopeasti. Hieman houkuttaisi myös vain parin tunnin junamatkan päässä oleva Sevilla, joka löytyy käyntilistaltani, mutta se kannattanee jättää seuraavaan kertaan.

Innostus kohoaa – pian lennetään! (Vaikka aika pätkä olenkin, nykyään sentään jalkani yltävät penkiltä alaspäin.)

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Kea
    23.3.2014 at 22:04

    Ihana kuva Sanna! Hyvää matkaa… kyllä kelpais nyt itellekin. 🙂

  • Reply
    Anonyymi
    24.3.2014 at 08:29

    Hei,
    ramppi on jyrkkä Los Bolichesissa, olen itse mennyt sen ylös alas avustajan kanssa muutaman kerran.
    Hotelli on mukava ja kivalla paikalla.
    Toivottavasti inva-ramppi pelaa junassa, kerran piti odottaa seuraavaa junaa.
    Hyvää lomaa!
    T: Janne T

  • Reply
    Palmuaseman Sanna
    25.3.2014 at 07:45

    Kiitos! Täällä sitä nyt koneessa pilvien päällä matkataan. Tein vanhoista albumeista vaikka mitä matkakuva-löytöjä, täytyy laittaa skanneri hommiin kun palaan 🙂

  • Reply
    Palmuaseman Sanna
    25.3.2014 at 07:46

    Kiitos! Onneksi lomalla ei ole kiire ja voi hyvin vaikka odottaakin seuraavaa junaa 🙂

  • Leave a Reply

    %d bloggaajaa tykkää tästä: