hotelli Suomi Tampere

Tyttöjen viikonloppu Holiday Club Tampereen kylpylässä

Väsymyksen lajeja on olemassa lukuisia. On se tutuin, joka on läsnä usein arkiaamuisin ja erityisesti näin marraskuussa, kun tuntuu, ettei mikään määrä unta ole tarpeeksi. Sitten on se matkoilla ja matkojen jälkeen tuntuva, jolloin silmät ja pää ovat hyvällä tavalla väsyneitä kaikesta nähdystä. Ja sitten on tämä tämän päiväinen, yksi ihanimmista. Tämän väsymyksen tunnistan valitettavasti nykyään hyvin harvoin, sillä silloin, kun elämässä on paljon kaikkea, jää helposti ensimmäisenä pois tämän kaltaiset viikonloput. Harmi, sillä tämän väsymyksen syyt antavat myös tosi paljon voimaa. Tämän väsymyksen aiheuttivat yön puolelle venyneet keskustelut, viini, ruoka ja ennen kaikkea ystävät.

Yksi elämäni hienoimmista asioista on ystävät. Eri vuosikymmeninä matkaan mukaan tulleet ja vierelle jääneet. Tänä viikonloppuna kokoonnuimme yhden ystäväporukan kanssa yhteen Holiday Club Tampereen kylpylään. Osan kanssa edellisestä tapaamisesta oli vierähtänyt jo vuosia ja osan kanssa vähemmän, mutta jälleennäkemisen iloa oli tasaisen paljon. Varasimme Holiday Club Tampereen kylpylästä kahden makuuhuoneen lomahuoneiston, johon koko viiden hengen porukkamme mahtui yöpymään. Ratkaisu oli aivan älyttömän hyvä! Huoneistossa oli kahden makuuhuoneen lisäksi valtava olohuone, kylpyhuone ja sauna sekä hyvin varusteltu keittiö. Viikonlopussa oli kyse ennen kaikkea yhdessäolosta ja siihen lomahuoneisto tarjosi täydelliset puitteet. Oman keittiön pöydän äärestä ei ollut kiire minnekään, viinipullo vaihtui helposti toiseksi, glögi lämpeni keittiön liedellä ja ovesta oli helppo astua vierailulle myös Tampereella asuvat ystävämme, jotka eivät yöpyneet kanssamme. Viikonloppuun sai kuitenkin myös hotelliloman parhaat puolet, sillä aamulla siirryimme hotellin puolelle aamiaiselle ja loppusiivous kuului hintaan. Ensimmäisenä iltana haimme pizzat alakerran Classic Pizzasta ja eilen nautimme herkullista illallista hotellin ravintola Cottonissa. Sitä ennen olimme nauttineet kävelylenkistä auringossa järven rannalla (tai no järviosuus oli vain hotellin ympäristössä, muuten talsimme kohti Tammelan Alkoa) ja uimisesta kylpyläosaston lämmössä.

IMG_4177

IMG_4171

Holiday Club Tampereen kylpylässä ei ole esteettömiä lomahuoneistoja, eikä hotellihuoneita. Näin ainakin kerrottiin, kun asiaa sähköpostitse etukäteen tiedustelin. Sain kuitenkin tietoa esteettömimmistä vaihtoehdoista sekä loma-asuntojen että hotellin osalta. Päätimme siis ottaa riskin ja selviytyä tavallisessa huoneistossa. Esteellisyydestä huolimatta haluan esitellä meidän lomahuoneistomme, kuudennessa kerroksessa sijaitsevan huoneiston 160, sillä minun tavoin joku muukin liikuntarajoitteinen saattaa pärjätä siellä, taviksista nyt puhumattakaan. Vastaanotosta huoneistoon on mentävä kahdella hissillä ja avattava matkan varrella useampi painava väliovi. Myös toisen hissin ovi on vanhanaikainen, eikä aukea itsestään. Pidä mielessä, jos availet ovia itse. Lomahuoneisto on ihanan tilava monilta osin. Mahduin hyvin hääräilemään keittiössä ja olohuoneessa. Olohuoneen sohvasta tuli lisävuode yhdelle seurueemme jäsenistä, mutta sen levittäminen ei estänyt liikkumistani. Toiseen makuuhuoneista mahduin juuri ja juuri. Ovi oli kapea ja huone ahdas, mutta hieman sänkyjä siirtämällä mahduin sähköpyörätuolilla sängyn viereen ja pystyin majoittumaan tuossa huoneessa. Toinen makuuhuone taas sijaitsee kapean käytävän päässä ja vaikka huone oli vähän toista makuuhuonetta tilavampi, en mahtunut kääntymään sinne käytävästä, sillä sähköpyörätuolin olisi pitänyt päästä kapeasta ovesta sisään täysin suorassa. Sama ongelma oli kylpyhuoneen kanssa, sillä se sijaitsi tuon samaisen kapean käytävän varrella. Suihkutuolillani kylpyhuoneeseen mahtui, mutta pääsylle ei ollut nyt tarvetta, sillä peseydyimme kylpyläosastolla. Käsien pesun hoidin keittiössä. WC sijaitsi eteisessä ja se oli hyvin pieni. Minun kannaltani pönttö oli onneksi oikein päin ja kun jätin sähköpyörätuolin ulkopuolelle, minut pystyi nostaa pöntölle. Huoneistossa oli myös valtava parveke osittaisella järvinäköalalla, mutta parvekkeelle oli yksi porras, eikä se näin marraskuussa muutenkaan kovin paljoa houkutellut.

IMG_4166

IMG_4149

IMG_4147

IMG_4157

IMG_4155

IMG_4164

IMG_4163

IMG_4152

IMG_4159

Hotellin kylpyläosaston käyttö ei kuulunut lomahuoneistomme hintaan, mutta sisäänpääsyn pystyi hankkimaan alennetulla asukkaan sisäänpääsymaksulla. Kävimme kylpylässä kerran. Kokemus oli kohtuullisen esteetön. Vaihdoimme uikkarit huoneistossa ja hyödynsimme huoneistossa olevia kylpytakkeja. Pukutilat olivat yhteiset miehille ja naisille ja vaatteet pystyi vaihtaa pienissä pukukopeissa. En nähnyt esteetöntä, enkä muistanut kysyä, kun olin jo uimapuvun vaihtanut. Kannattaa siis selvittää ennen kuin menet, jos tarve on. Suihkuihin ja naisten puolen saunoihin pääsin suihkupyörätuolillani. Naisten suihkutiloissa oli esteetön wc. Allasosastolla on yksi iso allas, jossa on ihanan lämmin vesi (+31 astetta). Tuohon altaaseen meni ramppi, mikä oli iloinen yllätys, sillä olin varautunut siihen, että minut kannetaan loivia portaita. Altaassa on paljon virtauksia ja vesisuihkuja, joten helppoa liikkuminen vedessä ei meikäläiselle ollut, mutta ihan jo rampin takia kannatti mennä kokemaan, niin harvassa ne suomalaisissa kylpylöissä ovat. Alueella oli myös kaksi poreallasta, pieni kylmävesiallas, kahluuallas ja allasbaari. Viihtyisä tunnelma ja aktiivisesta lauantai-iltapäivän ajankohdasta huolimatta mahduimme hyvin joukkoon.

IMG_4174

Holiday Club Tampereen kylpylä sijaitsee Lapinniemen alueella, kahden kilometrin kävelymatkan päässä Tampereen rautatieasemalta. Sijainti järven rannalla tarjoaa ihanan lisämausteen varmasti erityisesti kesäaikaan. Rakennus on vanha ja lomahuoneistot sijaitsevatkin vanhan puuvillakehräämön kunnostetuissa tiloissa. Se tuo oman tunnelmansa, mutta asuntojen rakenteet asettavat varmasti haasteita esteettömyydelle. Uskon kuitenkin, että jonkun huoneiston saisi kunnostettua liikuntarajoitteisten tarpeet paremmin huomioivaksi ja esteettömyysstandardit täyttäväksi. Yleisissä tiloissa tekemistä on vielä hissien ja väliovien osalta. Lomahuoneistot myydään Holiday Clubille tyypilliseen tapaan pääasiassa viikko-osakkeina, mutta onneksi myös tällaisiksi yksittäisiksi viikonlopuiksi ja ei-osakkaille. Hinta tasokkaasta lomahuoneistosta oli suunnilleen sama mitä porukkamme olisi maksanut useammasta kahden hengen hotellihuoneesta. Tällaiseen ystävysten viikonloppuun tämä oli aivan super-hyvä juttu!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

%d bloggaajaa tykkää tästä: