Valikko
IGTT / Maailmanympärimatka

IGTT: Maailmanympärimatkan suosituimmat kuvat

Palasin kotiin viime lauantaina ja tällä viikolla on ollut hyvin vaikea aloittaa matkasta kirjoittamista. Toisaalta arki tempaisi heti mukaansa ja illatkin ovat menneet työn touhussa ja toisaalta pelkään, että ikävä takaisin lämpöön iskee, kun alan selata tuhansia kuviani. Kirjoitusolosuhteetkaan täällä kotona eivät ole samanlaiset kuin siellä altaan reunalla tai laivan kannella happy hourin aikaan, mutta toisaalta iso näyttöni ja nopea nettiyhteys, radiossa soivat joululaulut ja kynttilä pöydällä tasoittavat tilannetta kodin hyväksi edes vähän. Tänään vietettävä Instagram Travel Thursday innosti kuitenkin kuvien ääreen!

Kahdeksan viikon matkaani seurattiin erittäin ahkerasti paitsi täällä blogin puolella myös sosiaalisen median kanavissa. Siitä teille kaikille suuren suuri kiitos! Tunsin, että olitte koko ajan matkassani mukana. Kaikki teistä eivät seuraa minua Instagramissa, jossa olen tunnuksella @wheelsonthebeach. Jaoin siellä kuvia pitkin matkaani ja haluan seuraavassa esitellä teille kymmenen eniten tykkäyksiä matkan aikana kerännyttä kuvaa. Samoja kuvia vilahteli toki myös Palmuaseman Facebookissa. Instagramin suosituimmaksi kuvaksi nousi lähtökuvani Helsinki-Vantaan lentokentältä 1.10.2016. Tuo tuossa yllä oleva, täynnä lähdön tunnelmaa. Sain kuvaan myös suuren määrän kommentteja, ihania hyvän matkan toivotuksia. Tuon kuvan jälkeen matkan aikana mukaan tuli muutama sata uutta seuraajaa, joten alkumatkan kuville tämä suosituimmuusvertailu ei ole täysin reilu. Lähtökuvan suosiota ei kuitenkaan mistään muusta ihanasta hetkestä napattu kuva onnistunut ylittämään. Kymmenen parhaan joukossa ei ole todellakaan kaikkia suosikkejani, mutta ai että mitä tunteita näihin kaikkiin mahtuikaan!

Sija 2

Untitled

Tätä kuvaa ei pilaa edes manuaalipyörätuolini, joka on korvaamassa sähköpyörätuoliani. Kommentti tähän kuvaan oli, että näyttää siltä kuin minut olisi liimattu taustaan ja siltä kieltämättä tuntui paikan päälläkin. Päivä Vanuatulla näissä maisemissa kuului ehdottomasti matkan kohokohtiin ja nämä maisemat kauneimpiin koskaan näkemiini.

Sija 3

Untitled

Valkonaamat laivan kannella! Tämä otettiin risteilyn alkupäivinä. Seattlesta lähtiessämme oli todella kylmä ja oli ihana tuntea kuinka päivä päivältä aurinko alkoi lämmittää enemmän ja enemmän. Tämä taisi olla neljäs päivä kun kannella tarkeni jo t-paidassa, ainakin hetken. Se tunne oli ihana! Sittemminhän nämä paikat tulivat hyvin tutuiksi ja farkut saivat jäädä.

Sija 4

Untitled

Ihanaa, että tämä kuva ylsi näin korkealle, sillä tämä hetki oli yksi suosikeistani. Mietin moneen kertaan matkan aikana paratiisin määritelmää ja petyin vähän, kun en päässyt uimaan niihin käsittämättömän näköisiin turkooseihin meriin. Thaimaassa Hua Hinissä ei ole turkoosia vettä, mutta siellä odotti kuitenkin viime vuodeltakin tuttu rantapyörätuoli. Siellä minä kelluin kuumassa, täysin tyynessä meressä. Oi onnea!

Sijat 5-7 

Untitled

Untitled

Untitled

Nämä kolme kuvaa keräsivät kaikki saman verran tykkäyksiä. Ensimmäinen kuva on Mauilta, suosikkiparatiisistani, johon voisin lähteä samantien uudestaan. Oma uima-allas taas on toinen suosikkipaikkani ja helppo elämä Hua Hinissä oli juuri tällaista kuin tässä kuvassa. Kolmas kuva taas ei ole suosikkipaikkani, mutta lentomatka Bangkokista Helsinkiin Finnairin uudella A350 -koneella oli ensimmäinen lentomatkani, jolla pääsin vessaan! Siis noin ihanaako vammattomilla on? Voi juoda mustikkamehua NELJÄ mukillista yhden puolikkaan sijaan? Kerron tuosta lentomatkasta vielä myöhemmin.

Sija 8

Untitled

Manly Beachistä ja Bondi Beachistä jo kerroinkin ja samaa paremmuuspohdintaa oli myös tässä Instagram-kuvassa. Molemmille rannoille on selkeästi omat kannattajansa, enkä ihmettele. En pistäisi yhtään pahaksi palaamista kummalle tahansa… Manlyllä kävin lopulta Sydneyssä ollessani kahdesti ja molemmat kerrat lauttamatkoineen olivat yhtä ihania.

Sija 9

Untitled

Oahu <3 Kaikki Hawaijiin viittava on mielessäni kultakoristeisena, niin suuren vaikutuksen paikka teki kaikin puolin. Saarikierroksellamme näimme huikeita maisemia, kuten tämän pienen rannan. Oahu kuului paikkoihin, joista oli mahdottoman vaikea löytää päivän kuvaa Instagramiin, sillä vaihtoehtoja oli niin paljon. Tässä kuvastuu kuitenkin paljon siitä millaisena paikka jäi mieleeni.

Sija 10

Untitled

Kävimme Hua Hinissä tälläkin kertaa Hutsadin Elephant Foundationissa, jossa pidetään huolta kaltoinkohdelluista norsuista. Käynnistä ei tällä kertaa jäänyt ihan niin hyvää fiilistä kuin viimeksi. Kohtasimme aluksi nimittäin eri henkilökuntaa, joka vähän liian aktiivisesti yritti kaupitella muun muassa elefantilla ratsastamista, johon en olisi halunnut törmätä. Lopulta pääsimme tekemään sitä mitä tulimmekin tekemään eli ruokkimaan norsuja. Tämä viime vuodelta tuttu veijari halusi kuitenkin taas kuvaan ja antoi minulle myös märän, koko poskeni peittävän, suukon.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka tarkoituksena on levittää matkustamisen ilosanomaa sosiaalisissa medioissa. Instagram-aiheisia postauksia ilmestyy blogeihin kuun ensimmäisenä torstaina. Suomessa kampanjaa ylläpitivät tänä vuonna Rimma ja Laura, Muru Mou sekä Travellover.  

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

8 Comments

  • Terhi / Muru Mou
    2.12.2016 at 08:13

    Vau, miten mahtaviin paikkoihin sinun maailmanympärimatka suuntautui! Niin upeita maisemia ja kauniita kuvia! Ja käsittämätöntä, että kahdeksan viikkoa meni noin nopeasti, vastahan sinä julkaisit tuon ekan kuvan 🙂

    Reply
  • Noora | Kerran poistuin kotoa
    3.12.2016 at 07:20

    Aivan mahtavan kuuloinen reissu ja kauniita kuvia! Itse tässä juuri haaveilen maailmanympärimatkasta, ihanaa että sä olet sellaisen jo toteuttanut. Kuvista tokalla sijalla oleva vetoaa muhun tällä hetkellä eniten. Niissä väreissä ja maisemissa on just sitä jotain, mihin haluaisin heti paeta täältä kylmyydestä 🙂

    Reply
  • Annika | Travellover
    3.12.2016 at 08:46

    Olet niin mun idoli! Asenteestasi olisi kaikilla, myös erityisesti meillä vammattomilla, opittavaa! Menet ja teet, lähdet ja seikkailet, vaikka se monin paikoin on sinulle haastavampaa kuin muille. Ja toisaalta näytät, miten voi iloita asioista, jotka ovat vammattomalle täysin jokapäiväisiä, mutta sinulle ainutkertaisia, kuten lentokoneen veskissä käyminen. Huippua muuten, että nyt tiedät, millä purkilla lentämällä voit vastedeskin juoda mehua vaikka tauotta.

    Matkasi näyttää kaikkineen kyllä aivan käsittämättömän upealta! Minutkin saisi ”liimata” tuolle samalle laiturille vaikka ihan heti.

    Reply
  • sarsa/ Pohjoistuuli puhaltaa
    3.12.2016 at 18:57

    Minä aloitin Instagram tilisi seuraamisen juuri tämän MY-matkan innoittamana, blogiasi olen lueskellut jo aikaisemmin. Mulle tuli ihan haikea olo, kun reissu on jo takanapäin. Kuinka nopeasti pari kuukautta menee…. Onneksi jää aina muistot.

    Reply
  • Paula - Viinilaakson viemää
    4.12.2016 at 18:07

    Ihania kuvia! Seurasin matkaasi innolla sekä Instassa että Snapchatissä.

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    5.12.2016 at 06:11

    Mekin päädyimme ihan sattumalta A350:n kyytiin äsken Lontoosta palatessamme – mutta en osannut edes lyhyellä lennolla olla vessasta niin kiinnostunut, että olisin siellä edes käynyt! Luin joskus aikaisemmin blogistasi noista pitkän lennon haasteista kun ei pääse vessaan ja kuullosti se kamalalta, joten onhan se hyvä jos koneet tältä osinkin tuleat paremmaksi.

    Reply
  • Päivi Kytömäki
    11.12.2016 at 04:09

    On ihana lukea näitä sinun postauksia. Pääsee itsekin vähän niinkun reissun makuun.

    Reply
  • ananas2go / Popot pogoillen
    12.12.2016 at 00:00

    Ihana oli seurata myös Instassa (@ananastogo). On helppo uskoa, että paluu näihin valo- (?) ja ilmasto-oloihin on kulttuurisokki täällä kasvaneellekin. Mutta kiitos, kun jaksat välittää tunnelmia ja päästää meidät muut vielä postaustenkin kautta mukaan.

    Reply

Leave a Reply