joulu pohdinta

Joulun kiitollisuuskohtaus

Rakas joulu koitti taas. Tämä on taas se ihana aika vuodesta, kun herkistyn kodin ihanuudelle. Herkistyn nimenomaan ihan konkreettisesti, sillä olin taas se sekopää, joka itki pari päivää sitten läpi Kauneimmat joululaulut Espoon Tuomiokirkossa. Se on suuri henkilökohtainen ongelmani, mutta sitkeästi joka vuosi menen sinne ja yritän selvitä itkemättä niin kuin ne kaikki muut. Silti aina siellä, juuri ennen joulua, vuoden pimeimpänä hetkenä, muistan kaiken sen menneen vuoden valon. Ja sitten se iskee suurella voimalla: Valtava kiitollisuus. Ja se nyt jostain syystä aina purkautuu onnellisina kyynelinä. En tiedä miksi juuri kerran vuodessa siellä kirkossa, ehkä en muualla malta pysähtyä.

Tähän vuoteen on mahtunut todella paljon erityisen hienoja juttuja. Lähdön onnea, seikkailun onnea ja kotiinpaluun onnea. Joulun aikaan olen aina onnellinen siitä, että minulla on koti, johon on aina ihana palata. Ja että se koti on täällä ihanassa, kammottavan kylmässä ja pimeässä pohjolassa, jota niin usein parjaan ja joka voisi kehittyä moneen suuntaan, mutta joka jo tällaisena antaa minulle miljoonia mahdollisuuksia. Elämä heittelee, sen tiedän, mutta juuri nyt minulla on kaikki hyvin. Siinä herkistyneessä kiitollisuuden tilassa, lausuin äänettömän kiitoksen siitäkin. Nämä tämänkin vuoden hyvät hetket kannattelevat sitten kun voimaa taas erityisesti tarvitaan.

Palmuaseman joululahja on tänä jouluna lahjoitus Abilis-säätiölle, joka edistää kehitysmaiden vammaisten ihmisten oikeuksia,  osallistumista, itsenäistä elämää, koulutusta ja työllistymistä. Jokainen meistä tietää, että eri puolilla maailmaa tarvitaan juuri nyt todella paljon apua. 90 % kehitysmaiden vammaisista ei käy koulua ja katastrofitilanteissa vammaiset ovat kaikista heikoimmassa asemassa. Erityisen heikossa asemassa ovat vammaiset naiset, sellaiset kuin minä. Abilis-säätiö tukee muun muassa vammaisten naisten omalla paikkakunnallaan aloittamia yrityksiä, joista he voivat jatkossa saada toimeentuloa. Niin paljon kuin kiitän itseäni siitä kaikesta työstä, jota olen oman onneni eteen tehnyt, se valtava kiitollisuuspiikki eilen tuli taas myös siitä, että olen saanut elämälleni niin hyvät lähtökohdat. Me olemme onnekkaassa asemassa auttamaan myös muita, lähellä ja kaukana, joka päivä, kesäisin tai jouluisin, tavalla tai toisella, kunhan edes joskus. Olen muiden matkabloggaajien kanssa antamassa maailmalle takaisin kaikkea sitä mitä se antaa meille myös Travel Bloggers Give Back -tempauksessa, joka järjestetään matkamessujen yhteydessä. Ensi vuodesta on tulossa, jälleen kerran, huikea ja kuulette ennakkotunnelmia tuttuun tapaan uuden vuoden aattona, kun katsastetaan myös menneeseen vuoteen.

Onnellisille, kiitollisille, haikeille, toiveikkaille, kaikille teille rakkaat lukijat toivotan erityisen ihanaa joulua!

Joulukortti Palmuasemalle

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    sarsa/Pohjoistuuli puhaltaa
    24.12.2016 at 00:51

    Hyvää ja rauhallista joulua sinulle!

    Blogissani on sinulle tunnustus
    http://www.rantapallo.fi/sarsa/2016/12/23/mielta-lammittava-tunnustus-ja-hyva-fiilis-kiertamaan/

    • Reply
      Palmuaseman Sanna
      30.12.2016 at 00:30

      Kiitos Sarsa ihanasta tunnustuksesta ja hyvää vuodenvaihdetta!

    Leave a Reply

    %d bloggaajaa tykkää tästä: