Valikko
pääkaupunkiseutu

Kampin Kortteli – kaikkien treffien pelastus

Sopivan treffipaikan löytäminen Helsingistä on aina ollut jonkinasteinen haaste. Etenkin nuorempana ja etenkin uusia ihmisiä tavatessa joskus jopa ongelma. Näin painajaisia tilanteista, joissa kaarran invataksilla suurieleisesti ravintolan tai kahvilan eteen, juutun lumihankeen, ovella odottaakin kynnys, en mahdukaan ovesta, avustaja on ainakin alun mukana auttamassa takin pois, treffit täytyy lopettaa kun tulee vessahätä, eikä invavessaa ole jne. jne. Voi kuulostaa hassulta, mutta on todellista totta. Tiedän monta muuta pyörätuolia käyttävää naista (kukaan mies ei ole avautunut aiheesta), joka on nähnyt samaa painajaista antamastaan ensivaikutelmastaan ja taktikoinut kunnolla, ettei näin kävisi. Enää Helsingissä tätä ongelmaa ei ole, sillä niin ensitreffit, parisuhdetreffit, ystävätreffit kuin bisnestreffit voi sopia Kampin Kortteliin.

Untitled

Kortteli avautui Kampin kauppakeskuksen kerrokseen 5 vuoden 2016 lopulla, samoihin aikoihin kuin minun kierrokseni maailman ympäri päättyi. Vaikka sijainti on kauppakeskuksessa, Korttelin ravintolat ovat kaukana ensin mieleen tulevasta kauppakeskusmätöstä. Korttelissa sijaitsee kymmenen itsenäistä ravintolaa, kukin omissa tiloissaan, mutta kätevästi kaikki samalla isolla alueella. Aiempaan treffiongelmaan viitaten tämä on unelma, sillä paikalle pääsee kätevästi hisseillä, oviaukkoja ja kynnyksiä ei tarvitse miettiä, taksi jää kauas kauppakeskuksen ovelle ja espoolaisena pääsen kätevästi paikalle myös bussilla, invavessa on (tosin siitä pitää kilpailla erityisesti päiväaikaan useiden vauvojen kanssa) ja avustajankin voi lähettää johonkin toiseen ravintolaan tai kauppoihin odottelemaan, jos ei häntä sillä hetkellä tarvitse.

Untitled

Kortteli on kyllä unelmani muutenkin. Niin Helsingin keskustan päälle ylettyvien maisemien kuin ruoankin puolesta. En ole vielä ehtinyt testata kaikkia kymmentä ravintolaa, mutta tarpeeksi monta uskaltaakseni näin sanoa. Suosikkini oli pitkään HOKU, Hawaijilais-japanilainen ihanuus. Suosikkejani ovat erityisesti Teriyaki-lohi sekä kana-annokset. Testattu niin lounaalla ja illallisella, eikä ole pettänyt. Ainoa miinus on, että pyörätuolilla pääsee vain osaan pöydistä. Se toinen osa sijaitsee nimittäin korokkeen päällä, eikä ramppia ole vielä näkynyt. HOKU on todella suosittu eli illallisaikaan kannattaa muutenkin varata pöytä ja samalla mainita pyörätuolista, jolloin alempi taso onnistuu. Suosikin paikan on kuitenkin vaivihkaa napannut itselleen Fisken på Disken. Päivän kala on testattu kahteen kertaan ja sekä siika että kuha olivat suussasulavan hyviä. Siihen kylkeen kolmella eri tavalla valmistettua porkkanaa ja nokkos-voi-valkoviinikastiketta – nam! Fisken på Diskenin kärkipaikkaan vaikuttaa myös erittäin hyvä palvelu, viinit ja jälkkärit. Ravintola sijaitsee Korttelin keskellä, mutta on silti jotenkin intiimi ja tunnelmallinen. Kolmannesta sijasta kilpailevat keskenään erilaiset italialainen Bastardo ja hyvin suosittu Sandro, joita on Helsingissä kaikkiaan kolme. Bastardossa söin todella hyvän pizzan, Sandrossa erittäin hyvää kanaa. Sandro on tunnettu kasvisannoksistaan ja hyvin runsaasta buffet-pöytävaihtoehdostaan. Runsas oli kyllä á la carte -annoskin. Lisäpisteet erinomaisista drinkeistä. Bastardon tunnelma ja sisustus ei yltänyt ihan naapureidensa tasolle. Tai sitten meidän pöytä oli vaan väärässä kohdassa, ikkunapöydistä kun avautuvat ne upeat näköalat.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Torrefazione on ihana, mutta koska se on kahvila, en aseta sitä samaan kilpailuun edellä mainittujen kanssa. Bar Cón sen sijaan tarjoaa myös ruokaa, mutta olen nauttinut siellä vain maukasta viiniä. Bar Cón on yhtä kerrosta ylempänä, ihan kuin parvella. Portaiden alapäässä on kuitenkin opaste hissille, jolla pääsee helposti paikalle. Elävä tapasbaari sopii hyvin myös illan istumiseen illallisen jälkeen. Ihana Barcelona-tunnelma ja sisustus. Kiinalainen Beijing8, kasvisravintola DATE+KALE, pohjoismaalaisia makuja tarjoava Jord sekä kahvila-ravintola Story ovat vielä kokematta. Viimeisimmässä on kehuttu erityisesti hampurilaisia ja leipomotuotteita. Testaan pian! Onko sinulla oma suosikkisi?

Untitled

 

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

1 Comment

  • Ansku
    23.5.2017 at 21:09

    Fisken på disken, koska siellä oli niiiiiin hyvä seura 😉 okei ruoka ja sisustus hiveli myös mun aisteja!

    Reply

Leave a Reply