Valikko
Pohjois-Suomi / Rovaniemi / yhteistyö

Kannattaako pyörätuolista nousta?

Avustajani nostaa minut sylissään sähkäristä rekeen. Reen toisen laidan saa käännettyä alas, mikä helpottaa siirtymistä, mutta laidat ovat matalat, joten ylikin pystyy nostamaan. Istun poron taljan päällä ja otan reunasta kiinni. Avustajani istuu viereeni ja laittaa kätensä hartioideni yli, jotta voin nojata päätäni hänen käteensä. Saan pidettyä itseni pystyssä, kun olemme pysähdyksissä, mutta tasapainoni menee heti, kun moottorikelkka nytkähtää liikkeelle. Polku jäälle on epätasainen ja reki heilahtelee, mutta moottorikelkka vetää meitä perässään varoen. Pieni jännitykseni vaihtuu intoon. Kyllä minä pysyn tässä. Hihkun ja kikatan, ei voi mitään.

Tämä on ensimmäinen kertani elämässäni jäällä veden päällä. Vaattunkilammen jää on vielä hyvin paksu, vaikka kevät alkaa muuten näkyä jo täällä pohjoisenkin luonnossa. Olemme keskellä napapiirin retkeilyaluetta. Ympärillä on vain syvä hiljaisuus. Sellainen, jota etelässä asuessa ei koe oikeastaan koskaan. Ilta-aurinko paistaa ja lämpöä on muutama aste. Täydellinen sää, kylmemmällä en kestäisi kovin kauaa. Kaivamme pilkkivälineet esiin ja upotan ongen jään reiän läpi reen laidan yli. Kääntyvä laita mahdollistaa myös sen, että reessä voi istua sivuttain ja pilkkiä niin, mikäli pystyy. Minä kuitenkin nojaan selkänojaan. Porontaljan avulla tuetaan asentoani tukevammaksi ja reessä on miellyttävä istua. Kaunista, niin kaunista. Tällä hetkellä mietin, miksi matkustan tämän maan rajojen ulkopuolelle, kun omasta maasta löytyy jotain tällaista. Suomen hiljaisuutta myydään ulkomaalaisille matkaajille, mutta ei tämä itsestäänselvää ole meille suomalaisillekaan.

IMG_3752

IMG_3748

Vielä vähemmän itsestäänselvää tämä on meille liikuntarajoitteisille. Santa´s Adventures on ymmärtänyt tämän. Rovaniemen alueella toimivan ohjelmapalveluyrityksen omistajalla on vahva tahto kehittää elämyspalveluita myös eri tavoin vammaisille henkilöille. Tahto on asia, josta erityisesti pidän. Ohjelmapalveluissa kyse on aina tavalla tai toisella elämyksistä, uusista kokemuksista, itsensä ylittämisestä. Tähän on mahdotonta luoda yhtä mallia, joka sopisi kaikille. Tahto löytää yksilöllisiä ratkaisuja, soveltaa osaamista, on tärkeintä. Ratkaisuja on olemassa monenlaisia, on erilaisia istuimia, korkeampia selkänojia, päätukia ja tyynyjä. Esimerkiksi Malikkeen vuokraamat toimintavälineet ovat tästä hyvä esimerkki. Tahtoa ratkaisujen löytämiseen ei kuitenkaan ole kaikilla. Vaattunkilammella sijaitsevaan kämppään pääsee teleskooppiluiskia pitkin. Kämpässä on tällä hetkellä wc-tuoli vessahädän yllättämistä varten. Pihaan on suunnitteilla isompi inva-puucee, joka tehdään todennäköisesti jo tulevana kesänä. Pihassa on kota, johon pääsen sähkärillä. Polku sinne on näin kevättalvella jäinen ja vähän loskainenkin, mutta pääsen silti. Tänne luonnon keskelle ei sovikaan liian tasaiset polut. Niiden tulee olla pyörätuolin levyisiä ja suhteellisen tasaisia, mutta tähän kokemukseen kuuluukin pieni heilahtelu. Pilkkiretkemme jälkeen paistamme nuotiolla makkaraa. Kahvit ja teet ovat muhineet tulilla pilkkiretkemme ajan. Jotenkin vaan ihan täydellistä.

IMG_3711

IMG_3713

IMG_3723

Olen fyysisen esteettömyyden puolesta puhuja. Minulle se myös tarkoittaa sitä, että pääsen paikkoihin sähköpyörätuolillani ja voin tehdä asioita nimenomaan sähköpyörätuolissani istuen. Usein lasten ensimmäinen kysymys minut kohdatessaan on, nukunko tuolissani ja menenkö uimaan tuolissani. Kerron heille nousevani kyllä sänkyyn nukkumaan ja myös uimahallissa sähköpyörätuoli jää pukuhuoneeseen ja suihkutuolilla jatketaan siitä eteenpäin. Nousen tuolistani päivän aikana myös vessaan ja suihkuun, mutta muuten kyllä istun tiiviisti omassa sähköpyörätuolissani. Siinä toimintakykyni on parhaimmillaan, se on suunniteltu minulle täydelliseksi ja siinä olen itsenäinen. Minut siirretään tuolistani sylissä nostamalla, jotkut tarvitsevat avuksi nostolaitteen, siirtymälaudan tai muun apuvälineen, jotkut pystyvät siirtymään vain vähän tuettuna ja jotkut pystyvät siirtymään täysin itsenäisesti. Veikkaan, että mitä vaikeammalta siirtyminen itsestä tuntuu, sitä harvemmin sitä tulee harrastettua. Tasapainoni muualla istuessani on aika olematon ja myös siksi välttelen sitä.

IMG_3769

IMG_3710

IMG_3737

Santa´s Adventures suunnittelee teettävänsä reen, johon voisi mennä omalla pyörätuolilla. Tuoli kiinnitettäisiin rekeen ja talvielämykset mahdollistuisivat niillekin, jotka eivät jostain syystä pysty omasta tuolista siirtymään. Aivan mahtava lisä! Itse jään miettimään, onko tässä tapauksessa kuitenkin sittenkin järkevämpää siirtyä tuolista pois aina kun mahdollista? Tässä maailmassa täällä, keskellä luontoa, on luonnollista tarvita toisen apua, eikä sillä ole niin väliä, vaikka siirtymiseni ei näytä kovin tyylikkäältä. Reen liike pyllyni alla tuntuu ihan erilaiselta kuin sähkärin liikkeet. Kengät lumessa ja maa konkreettisesti jalkojeni alla on ihan uusi tunne, jota en ole vuosiin tuntenut. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen tuntuu yllättävän hyvältä ja erilaiselta. Tärkeintä toki on, että voin luottaa turvallisuuteen, mutta Santa´s Adventuresin Jarkko tuntuu osaavan hommansa ja saa luottamukseni heti.

Täällä Rovaniemen alueella on myös esteettömiä luontopolkuja, jotka ovat mahdollisia pyörätuolin käyttäjille taas lumien lähdettyä. Santa´s Adventures tarjoaa ohjelmapalveluja myös talviajan ulkopuolella. Silloin voi hyödyntää noita reittejä, mutta myös täällä Vaattunkilammella onnistuvat erilaiset luontoelämykset. Ihan jo alueena tämä on kokemisen arvoinen, mutta esimerkiski melonta on mahdollista myös monille liikuntarajoitteisille. Itse tulen mielelläni joskus uudelleen lumettoman ajan ulkopuolella.

IMG_3767

Mitä esteetön luontoelämys tarkoittaa sinulle? Mitä luontoon pääsysi edellyttää ja missä kohtaa sinun mukavuusrajasi ylitetään? Kommentoi alle! Lisää juttuja seikkailuistani Rovaniemellä ja pyörätuolini hylkäämisestä tulossa pian!

Luontoelämys toteutui yhteistyössä Visit Rovaniemen kanssa, suuri kiitos elämyksen tarjoamisesta! 

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply