Valikko
pohdinta

Keskikesän unelmamyrsky

Juhannus. Ei mitään tekemistä. Aikaa vain olla. Kuinka ihanaa ja samaan aikaan vaikeaa. Olen ollut kotona ja nauttinut sateen ropinasta ja tuulen ulvonnasta ikkunoista. Juhannusaaton näkymä parvekkeeltani ei vastannut ollenkaan yllä olevaa kuvaa, joka on muutaman vuoden takaiselta mökkireissulta. Olen katsonut yhteen putkeen kevään aikana nauhoittamani Pallon ympäri -jaksot (todella vaarallisin matkakuumeseurauksin) ja nukkunut pitkiä unia. Auringon tultua esiin oli aika myös grillauksen ja lettujen paiston läheisten seurassa. Fyysinen paikalleen pysähtyminen tekee aika ajoin älyttömän hyvää. Kaksi viikkoa sitten palasin Fuengirolasta ja siitä lähtien on ollut taas aikamoinen tahti. Arkityöni on pitänyt kiireisenä ja vienyt kahden viikon aikana muun muassa Turkuun ja viime viikonlopuksi Hotelli Nuuksioon Espooseen. Sen osalta osaan nollata, mutta Palmuaseman osalta mielelläni on vaikeuksia pysähtyä, oli sitten arki tai juhannus. Mieleeni suorastaan vyöryy koko ajan uusia ideoita. Suurin osa todella innostavia, mutta samalla myös hieman stressiä aiheuttavia. Siksi ajattelin avata teillekin, mitä kaikkea mielessäni pyörii ja tehdä sitä kautta tehdä seuraavista konkreettisista askelista ja unelmista taas hieman todellisempia.

Matkat

Varsinainen kesälomani alkaa kahden viikon päästä ja vie minut ainakin Joensuuhun, Jyväskylään, Sloveniaan ja mökkeilemään. Ihan täydellistä siis. Silti ajatukseni ovat jo loppuvuodessa ja ensi vuodessa ja eilen uppouduin moneksi tunniksi tutkimaan uusia vaihtoehtoja. Tulevan syksyn ja talven aikana pääsen lokakuussa Teneriffalle ja tammikuussa matkanjohtajaksi huikealle itse suunnittelemalleni ryhmämatkalle Karibialle ja Miami Beachille. Eilen uppouduin niistä huolimatta katselemaan uusia risteilyvaihtoehtoja, vietin ajatuksissani pitkän tovin Thaimaassa, hetken Meksikossa ja todella pitkän tovin Hawaijilla. Tein laskelmia milloin seuraavan kerran voisin kiertää maailman. Haluaisin roadtripille Yhdysvaltoihin, Hawaijille, Tokioon, Singaporeen… Siitähän se reitti alkoi mieleen piirtyä. Unelmointi on parasta ja unelmien toteuttaminen vielä parempaa. Itselleni se tarkoittaa kuitenkin sitä, että toteutussuunnitelma täytyy olla olemassa heti unelman synnyttyä, mikä käy joskus työstä. Olen siis yrittänyt kaikin voimin rauhoittaa mieltäni keskittymään nyt vain seuraavaksi lähestyvien matkojen yksityiskohtien suunnitteluun. Voi olla, että se ei onnistu, joten ehkä vaan laadin toteutussuunnitelmat vaikka seuraavalle kolmelle vuodelle. Palmuaseman Karibian risteily on muuten myynyt niin hyvin, että alamme suunnitella Risteilykeskuksen kanssa seuraavaksi risteilyä Välimerelle, todennäköisesti syksylle 2019!

Esteettömän matkailun illat

Sain tälle vuodelle Tukilinjan Vuoden Toimija -apurahan. Se on tarkoitettu muun muassa siihen, että järjestän kaikille avoimia esteettömän matkailun iltoja, joissa luennoin esteettömän matkailun mahdollisuuksista. Haluan mahdollistaa näitä vähän eri puolilla Suomea, mutta apuraha ei kuitenkaan riitä kattamaan kaikkia kuluja. Siispä mukaan yhteistyökumppaneiksi ovat lähdössä ainakin Scandic-hotellit, Royal Caribbean ja Risteilykeskus. Yksityiskohdat ovat valmiina toivottavasti ihan pian, jolloin voi alkaa myös ilmoittautua mukaan. Kerron sitten heti. Paljastan kuitenkin jo nyt, että iltoja vietetään 21.8. Kuopiossa, 25.9. Rovaniemellä, 31.10. Tampereella ja 14.11. Helsingissä. Merkkaa siis jo kalenteriin, jos olet kätevän matkan päässä näistä paikkakunnista!

Uutiskirje

Tällaisia joutilaita päiviä oli viimeksi joulun jälkeen. Silloin päätin aloittaa Palmuaseman uutiskirjeen. Sellaisen kerran kuussa ilmestyvän kirjeen, jonka voisi tilata kätevästi sähköpostiin ja jossa kertoisin kuulumisia, lähettilisin terveisiä maailmalta ja kokoaisin kuukauden aikana kirjoitettuja juttuja. Silloin tänne sivuille ilmestyi jo mahdollisuus tilata uutiskirje ja osa teistä onkin sen jo tilannut. Vaan eipä ole uutiskirjeitä näkynyt… Nyt, keskikesän kunniaksi tähän tulee muutos ja ensimmäinen uutiskirje ihan oikeasti ilmestyy heinäkuun alussa! Jos siis haluat minut kirjekaveriksi, tilaa ihmeessä uutiskirje täyttämällä alla oleva lomake. Samalla annat minulle suostumuksen sähköpostiosoitteesi säilyttämiseen. Mihinkään muuhun tietoja ei käytetä ja uutiskirjeen voi helposti perua, jos se ei kiinnostakaan. Unelmien täyttämää kesän jatkoa!

Tilaa tästä uutiskirje:

Tilaa uutiskirje

Tuoreimmat esteettömän matkailun kuulumiset ja blogijutut sähköpostiisi noin kerran kuussa!

Ja sitten haluaisin…

Kirjoittaa kirjan esteettömästä matkailusta. Ihan oikean kirjan, jossa seikkailtaisiin ympäri maailmaa, mutta samalla jaettaisiin tietoa esteettömän matkailun mahdollisuuksista. Teksti on ollut jo pitkään päässäni, mutta en ole löytänyt vielä aikaa sen siirtämiseksi kirjoitettuun muotoon. Parasta olisi vetäytyä vähän pidemmäksi aikaa jonnekin kauas sitä kirjoittamaan. Haluaisin aloittaa podcast-sarjan, jossa vieraanani olisi matkailualan ammattilaisia matkaketjun eri vaiheista. Haluaisin tuottaa Palmuasemalle aina vain enemmän, mutta tarvitsisin ehkä apua. Haluaisitteko te lukea täällä välillä vieraskirjoituksia, joidenkin muidenkin kokemuksia? Viime vuonna Palmuasemalla oli joka kuukausi kuukauden vieras ja nuo jutut olivat hyvin suosittuja. Pitäisikö sitä jatkaa? Ja sitten haluaisin osata hetken vain olla, keskittyä tähän kesään. Älkää siis ihmetelkö, jos ei ihan heti ole valmista.

Unelmarikasta kesää!

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

3 Comments

  • Elisa
    24.6.2018 at 13:51

    Huh, meinaa minuakin huimata tuo sinun ajatuksenjuoksu 😊 Ihania suunnitelmia ja unelmia sinulla kyllä riittää! Oot aivan mahtava esimerkki kaikille miten omia unelmia saa ja voi toteuttaa ihan oikeasti! Kiitos siitä!

    Reply
  • Helena Arvio
    24.6.2018 at 20:28

    Mä voin tulla Palmuaseman vieraaksi tänä vuonna.

    Reply
  • Elina
    28.6.2018 at 14:05

    Kuukauden vieraat olivat tosi hyviä juttuja, luin kaikki putkeen, kun löysin ne. Antaa mukavasti perspektiiviä teemaan, kun on eri lailla kulkevia ja maailmaa kokevia ihmisiä mukana. Podcasteista tykkään myös, mutta jäin miettimään, että aukeaako monet tämän teemat asiat kuitenkin kuvista parhaiten? Videopätkät? Ehkä voisitte striimata nuo tilaisuudet?

    Ei kun intoa ja unelmia ja kiitokset tästä mahtavasta blogista!

    Reply

Leave a Reply