Valikko
Maailmanympärimatka / risteily / Tyynenmeren ylitys

Kuusi päivää laivassa, tylsyys kaukana!

Tänään on kuudes meripäivämme. Emme ole nähneet maata sitten Seattlen viime lauantaina. Kun kerroin matkasuunnitelmistani kuluneen vuoden aikana, tämä 24 päivän Tyynenmeren ylitys herätti eniten reaktioita. Suurin osa ihmetteli, miten ihmeessä ajan saa laivalla kulumaan. Risteilleet ystäväni kuitenkin komppasivat ratkaisuani ja olivat sitä mieltä, että nyt sentään olisi mahdollisuus ehtiä nähdä koko laiva toisin kuin viikon risteilyllä. Nämä kuusi päivää ovat antaneet esimakua siitä, että 24 päivässä varmasti ehtii laivan nähdä, mutta tylsistymiselle tuskin tarvitsee uhrata ajatustakaan.

Toisin kuin voisi luulla, en ole kovin nopeasti lomaan syttyvää sorttia. Nautin ensimmäisestä viikosta Islannissa ja Seattlessa aivan täysillä, enkä voi oikein vieläkään käsittää, mitä kaikkea ehdimmekään kokea. Silti loman ensimmäisinä 10 päivänä, mukaan lukien ensimmäiset päivät täällä laivalla, päässäni oli kovin arkinen tunne. Mietin töitä, mietin kotia, mietin vaatteiden riittämistä kylmää viimaa vastaan, mietin kiirettä nähdä mahdollisimman paljon, mietin hetkessä elämisen tärkeyttä ja kaiken ilon irti ottamista siitä mitä nyt elän. Loma alkaa kuitenkin vasta siitä, kun sellaista ei tarvitse miettiä, vaan se tapahtuu itsestään. Niin kävi eilen. Siihen vaikutti hyvin vahvasti se lämpö, jonka saavutimme, tämä ulkokannen avaruus ja tunnelma. Vielä toissapäivänä mietin stressaten aiheita teille jaettavaksi, nyt tässä altaan reunalla bändin rytmien tahtiin heiluen, ei paljoa tarvitse miettiä, kirjoitan mitä kirjoitan. Aika alkaa vihdoin lakata merkitsemästä, eikä siitä tarkenemisesta tarvitse enää todellakaan kantaa huolta.

IMG_0656

Päivämme ovat alkaneet melko aikaisin, heräämme itsestään kuuden, seitsemän välillä valon kajastukseen hyttimme lasiseinää peittävien verhojen takaa. Aikaero tekee sen, että aamulla virkeys tulee edelleen aikaisin ja illalla väsyttää heti illallisen jälkeen. Toistaiseksi se on tuntunut vain kivalta. Tänään olimme ensimmäisen kerran buffetissa, Windjammerissa, aamiaisella, tähän asti olemme nauttineet aamiaisemmekin laivan pääravintolassa. Siellä á la carte yhdistyy hienolla tavalla buffettiin. On ollut juhlavaa istua heti aamusta alkaen upeissa puitteissa, tilata listansa haluamansalainen omeletti ja täydentää lautasta notkuvista buffet-pöydistä esimerkiksi jugurtilla ja hedelmillä. Ensimmäisinä, kylminä, päivinä vietimme aamiaisen jälkeen aikaa kierrellen promenaadi-kävelykadun kauppoja ja jokapäiväisiä alennuspöytiä, kävimme luennoilla, osallistuimme mahdollisimman moneen tietokilpailuun (pubi on aivan täynnä trivian aikoihin ja tunnelma on hyvin intohimoinen!) ja otimme laivaa haltuun. Joka päivä sisällä on valtava määrä ohjelmaa tanssitunneista Casinon peliopetukseen, viinimaistiaisiin, askarteluun, erilaisiin luentoihin ja lukuisiin arvontoihin. Kuntokeskuksessa on paljon kuntoilulaitteita, ohjattuja ryhmäliikuntatunteja ja luentoja liittyen kauneudenhoitoon ja terveyteen. Aina välillä luisteluhalli on auki, kirjastoon vetäytyvät monet pelailemaan ja lukemaan ja baareja on joka lähtöön.

Toissapäivänä ja viimeistään eilen avautui kuitenkin aivan uusi maailma ilman lämpenemisen myötä. Iso aurinkokansi on täynnä ihmisiä lukuisissa uima-altaissa, porealtaissa, allasbaareissa tai vain aurinkotuoleilla löhöämässä. Tämä korkea keski-ikä tarkoitta meidän onneksemme sitä, että hyvin moni viihtyy varjopaikoilla ja hyviä aurinkopaikkoja löytää aina. Tanssitunnit siirtyivät ulos, samoin bändin iltapäivätanssit. Äsken matkustajat ja miehistön jäsenet pelasivat toisiaan vastaan vesilentopallo-ottelun. Flowrider-surffisimulaattorissa on mahtava tunnelma. Virva ja Maija viihtyvät aalloissa, mutta minäkin jaksan yllättävän pitkään viihtyä katsomossa (sinnekin on muuten rakennettu hissi, jotta varmasti pääsee haluamalleen katsomopaikalle, vaikka sitä pystyisi katsoa ilman hissiäkin kahdesta eri kulmasta). Parasta on se, että Flowrider ei ole vain nuorten ihmisten juttu, vaan myös 60-70 -miehet ovat innostuneet lajista ja viihtyvät siellä aina sen ollessa auki, mitä on hyvin viihdyttävää katsoa. Täällä ulkokannella tulee oltua aika lailla aamusta iltaan ja tämä on jo niin kaukana arjesta, ettei lomatunnelmaa voi estää mitenkään.

IMG_0666

Lounaaksi nautimme usein jotain pientä buffetissa, mutta illalla vietämme aikaa pääravintolassa omien tarjoilijoidemme erinomaisessa palvelussa kolmea ruokalajia nauttien. Järkevä syöminen on itseasiassa tällä hetkellä ainoa asia, joka arjesta pitäisi olla muistuttamassa. Olen ollut armollinen itselleni ensimmäiset päivät, mutta eilen aloin jo kiinnittää huomiota siihen mitä syön, ihan jo siksikin, että avustajani nostaisivat minua vielä kuuden viikon päästäkin… Onneksi täällä on myös paljon hyviä kevyempiä vaihtoehtoja. Joka ilta on jokin show, karaokea, trubaduuri, tanssit ja se erittäin kiehtova casino. Ai niin ja ulkoilmaelokuva! Doria etsimässä -animaatio oli juuri sopivaa katsottavaa toissailtana, jolloin kyllä tarvittiin vielä huppari suojaksi, mutta joka oli tunnelmallisin leffailta hetkeen.

Eli miten kuusi päivää laivalla ovat kuluneet? Hetkessä. Meillä on pitkä lista asioista, joita emme todellakaan ole vielä ehtineet tehdä ja toisaalta monta juttua, joita voi toistaa vielä monesti. Yhteiselomme on sujunut todella hyvin, samoin tämä kahden avustajan systeemi, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Virva ja Maija tekevät töitä kaksi vuorokautta töitä, kaksi vapaata -systeemillä ja ainakin tämän ekan viikon perusteella se on ollut hyvä ratkaisu. Vietämme kuitenkin pääsääntöisesti aikaa kolmisin, mikä sekin on hyvä merkki kaikkien viihtymisestä. Kolme seuraavaa päivää olemme HAWAIJILLA, mutta sen jälkeen on taas edessä pitkä pätkä merellä, mikä ei tunnu pätkääkään huonolta jutulta!

IMG_0641

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

5 Comments

  • sarsa/ Pohjoistuuli puhaltaa
    13.10.2016 at 18:50

    Ihana että olet päässyt siihen loma fiilikseen, että ajalla ei ole merkitystä – tunnit vain seuraavat toistaan. Silloin tietää todella olevansa lomalla.

    Reply
  • Anne | Metallia Matkassa
    13.10.2016 at 20:50

    Kolme viikkoa laivassa kuulostaa aika hurjalta, mutta kun kyseessä ei ole todellakaan perinteinen Ruotsin laiva, niin varmasti tekemistä riittää! Olisi joskus mielenkiintoista päästä kunnon valtameriristeilijälle. Mukavaa vierailua Havajille! 🙂

    Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    13.10.2016 at 21:43

    Ihana matka sulla on menossa! Isoilla valtameriristeilijöillä ei varmaan aika tule pitkäksi. En ole sellaisella koskaan ollut, mutta olisi tosi kiva päästä. Hyvää Hawajin pysähdystä!

    Reply
  • Kthetraveller
    14.10.2016 at 00:32

    Oih, ihania kuulumisia ja hyvä kuulla, että olet huomannut saman kuin minäkin. Tekemistä riittää, joten toimit sanansaattajana niille, jotka epäilevät ettei viikoksi löytyisi tekemistä. Nauti reissusta minunkin puolesta. P.s. terkkuja Miamista, huomenna lähtö Karibian risteilylle. Harmittaa vaan kun on pelkkä viikon kryssning!

    Reply
  • Helena Arvio
    14.10.2016 at 10:54

    Mitkä on laivan parhaat showt, vaikkapa 3-5 parasta showta? Viihdepuoli oli myös Jewelin vahvuus!

    Reply

Leave a Reply