Valikko
Espanja / Kanariansaaret / Teneriffa

Lokakuun onnea helteisellä Teneriffalla!

Jos olet lukenut juttujani aiemminkin, tiedät lämpimät tunteeni Teneriffaa ja Los Cristianosta kohtaan. Vietin siellä jälleen viikon 27.10.-3.11.2013. Suhteeni Teneriffaan alkoi aika lailla tasan vuosi sitten, kun vähän sattumalta päädyin sinne kahdeksi viikoksi lomalle. Kannattaa ensin lukea aiemmat kirjoitukseni kyseisestä paikasta. Historiakertauksena siis:

  • Lokakuussa 2012 vietin kaksi viikkoa H10 Big Sur – hotellissa ja tutustuin ensimmäisen kerran Los Cristianokseen ja lähialueisiin. Näistä kokemuksista kirjoitin osan 1 ja osan 2
  • Vierailin silloin, ja olen vieraillut myös tämän jälkeen, hotelli Mar y Solissa, johon myyn Matka-Agenttien matkoja. Tuosta kokemuksesta voit lukea täältä.
  • Vietin Los Cristianoksessa kuukauden matkailuopintoihini liittyvässä työharjoittelussa helmi-maaliskuussa 2013. Työpaikkani oli LeRo, jonka monipuolisiin liikuntarajoitteisille suunnattuihin palveluihin kannattaa tutustua kirjoituksessani täällä. Asuin viikon hotellissa Zentral Center, josta olen kirjoittanut täällä ja kolme viikkoa vuokraamassani Port Royale – kompleksissa sijaitsevassa asunnossa, josta voit lukea täältä.

No niin, nyt ymmärrät, miksi halusin taas lähteä. Tällä kertaa mukaani lähti perheenjäseniäni, joille Teneriffa oli aivan uusi tuttavuus. Meitä oli kaiken kaikkiaan seitsemän: viisi aikuista ja kaksi lasta, 10- ja 12-vuotiaat. Olimme tällä kertaa omatoimimatkalla.

Lennot ja lentokenttäkuljetukset

Norwegian Airlines aloitti tämän talven suorat lennot Teneriffalle meidän lennollamme. Helsinki-Vantaan lentokentällä kaikki sujui moitteettomasti. Norwegianin lähtöselvitystä hoitava Servisair kouluttaa henkilökuntansa selkeästi kohtaamaan hyvin liikuntarajoitteiset matkustajat, sillä joka kerta Norwegianilla matkustaessani kaikki on mennyt erityisen hyvin. Kone nousi ilmaan hyvin varhain sunnuntaiaamuna ja kuuden ja puolen tunnin lennon aikana saimme nähdä pilvien päällä kauniin auringonnousun ennen kuin alla alkoi kimaltaa ihana Atlantin valtameri. Tenerife Surin lentokentällä kone tuli putkeen, avustajat olivat osaavia ja toimiva sähkärini odotti heti koneen ovella. Paluumatkalla kone oli pari tuntia myöhässä, sillä se oli Teneriffalle tullessaan joutunut kovien tuulten takia tekemään välilaskun Portugaliin lisää polttoainetta saadakseen. Paluumatkalla kohdallemme osui lähtöselvitystä tehdessämme ja sähkäriä jättäessämme täysin osaamaton ja englantia puhumaton avustaja, joka ei yhtään tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Onneksi myöhästymisen vuoksi aikaa oli runsaasti ja lopulta asiat saatiin hoidettua.  Lentokenttäkuljetuksista vastasi Teneriffan päässä minulle viime kevään työharjoittelun myötä hyvin tutuksi tullut LeRo, jonka kuskeja oli ihana taas puolen vuoden tauon jälkeen nähdä! Ja se tunne, kun meni ulos lentokentän ovista kuuman kosteaan lokakuun päivään…

Asunnot Victoria Court 1:ssä

Asuimme vuokraamissamme asunnoissa Victoria Court 1:ssä. Victoria Court 1 on viihtyisä ja erittäin siisti alue, jonka allasaluetta ympäröivät valkoiset kolmikerroksiset talot. Asunnot ovat yksityisten omistamia ja niitä voi vuokrata internetistä monen eri sivuston kautta. Yksi asuntoja välittävä sivusto löytyy täältä. Victoria Court 1 sijaitsee Los Cristianoksessa, noin 300 metrin päässä rantakadulta, aivan Mar y Sol – hotellin läheisyydessä. Lähimpään isoon supermarkettiin on noin 200 metriä ja aamut oli ihana aloittaa tuoreen leivän haulla. Alueella on uima-allas, johon ei ole nostinta tai ramppia, mutta suhteellisen loivat portaat. Altaalla on aurinkotuoleja, joiden käytöstä veloitetaan 1,50 euron päivämaksu per tuoli. Summan maksaa mielellään, sillä näillä rahoilla aluetta jatkuvasti kunnostetaan ja pidetään siistinä. Allasalueen vieressä on Victoria Services-toimisto, josta saimme avaimet, ja josta olisi saanut apua ongelmatilanteissa. Alueella on myös baari, josta saa ostettua käsittämättömän halpoja juomia (iso olut ja limut 1 e, iso siideri 1,5 e) sekä erinomaisen maistuvia ja halpoja ruoka-annoksia. Maksulliset tietokoneet sekä vesiautomaatti, jossa monen litran vesipullon sai täytettyä 50 sentillä, kuuluvat myös alueen palveluihin. Meidän viikollamme alueella oli paljon asukkaita ja paljon myös lapsiperheitä. Viime keväänä kuulemma alueella oli hyvin hiljaista, eikä naapureita juuri näkynyt. Illat ja yöt olivat rauhallisia, ainoastaan kauempana sijaitsevista hotelleista kantautui jonkin verran melua.

 

 

 

Meillä oli käytössämme kaksi asuntoa: 9A1 ja 1B3. Molempia voi lämpimästi suositella! Asunnossa 9A1 meitä asui kolme aikuista. Asunto sijaitsi maan tasalla ja sen suurelta terassilta oli näkymä allasalueelle. Asunnossa oli makuuhuone kahdella erillisellä sängyllä, hyvin varusteltu avokeittiö, olohuone kahden hengen vuodesohvalla sekä kylpyhuone, jossa oli suihkunurkkaus. Yleisilmeeltään asunto oli hyvin siisti ja kalusteet olivat hieman nuhjuista vuodesohvaa lukuun ottamatta uusia. Sähkärille asunto toimi kohtuullisesti. Oviaukot olivat melko kapeita. En saanut ulko-ovea mitattua, mutta 65 cm levyisen sähkärini ympärille ei kovin montaa senttiä jäänyt. Kylpyhuoneen ovesta mahduin juuri ja juuri ja käännös käytävältä kylpyhuoneeseen oli mahdollinen vain ilman jalkatelineitäni. Jalkatelineiden kanssa en kylpyhuoneessa olisi mahtunut kääntymään, ilman niitä juuri ja juuri. Kylpyhuoneen suihkunurkkaus oli niin ikään kapea, mutta terassilta otetun muovituolin sai sinne suihkutuoliksi mahtumaan. Terassille oli sisältä pieni kynnys, mutta sähkäri meni sen ilman avustusta. Terassin toinen sisäänkäynti vie allasalueelle, mutta tässä oli muutama porras.

 

Kuvassa näkyy ulko-ovi ja siitä alkava käytävä, jonka varrella ovat
makuuhuone ja kylpyhuone

 

Tämän sohvan sai levitettyä kahden hengen vuodesohvaksi. Kääntämällä sohvan
sivuttain ennen levitystä, sai lisää liikkumatilaa.

 

 

Asunto 1B3 sijaitsi ylimmässä kerroksessa ja sinne kivuttiin rappusia pitkin. Tähän asuntoon ei siis pyörätuolin käyttäjällä ollut mitään asiaa. Asunnossa meistä asui kaksi aikuista ja kaksi lasta. Asunto oli kulma-asunto, jonka valtava terassi avautui kolmeen eri suuntaan ja näkymät joka suuntaan olivat upeat. Asunnossa oli kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylpyhuone suihkulla. Kaikista huoneista pääsi terassille. Myös tämä asunto oli siisti ja kaapeissa oli paljon edellisten asukkaiden jättämiä pelejä ja tavaroita lapsille.

1B3-asunnon parvekkeelta avautuivat näkymät sekä vuorille että toiseen
suuntaan katsoessa merelle.

Päivät auringossa

Oli ihanaa palata taas tuttuihin maisemiin. Lapset olisivat viihtyneet aamusta iltaan uima-altaalla, mutta vietimme myös rantapäiviä esteettömällä Playa de las Vistas – rannalla ja kiertelimme rakastamiani katuja kauppoihin kurkkien. Pidän Los Cristianoksessa erityisesti siitä, että rantakadulta voi nousta vain yhden kadun ylöspäin ja onkin jo keskellä paljon aidompaa arkea. Kävelimme yhtenä päivänä isommalla porukalla Playa de las Americakseen ja minä vielä lisäksi yksin yhtenä päivänä. Sielläkin kaikki näytti olevan ennallaan. Aaltoja ja surffareita voisin hypnoottisesti tuijottaa tunti kaupalla. Playa de las Vistasin päässä sijaitseva rantabaari on toinen paikka, jossa voisin naukkailla parasta maistamaani drinkkiä unohtaen ajan kokonaan. Paikka toimii täydellisesti seuran kanssa, mutta myös yksin ollessa hyvän kirjan kanssa. Ah! Los Cristianoksen rannan viereen oli avattu lapsille alue, jossa oli erilaisia pomppupaikkoja ja pienemmille kiipeilyjuttuja. Kävimme siellä pariin otteeseen ja lapset nauttivat. En tiedä, onko se siinä vain jonkin aikaa, luulisi, että olisi talvikauden yli. Ilmat suosivat koko viikon ajan. Pilviä ei juuri tarvinnut katsella ja lämpötila oli päivisin noin 28 asteessa.

Victoria Court 1:stä pääsi tätä puistokatua kulkemalla rantakadulle.

 

Kissa näyttää mallia loma-aamujen viettoon
Playa de las Americaksen maisemia

 

Americaksen puolella pääsee ihastelemaan aaltoja ja taitavia surffaajia

 

Los Cristianoksen rantakatu kutsuu kulkemaan

 

Playa de las Vistasin Playa de las Americaksen päässä sijaitseva
rantabaari on suosikkini!
Rantabaarissa voi uppoutua kirjaan drinkkiä naukkaillen

 

Esteetön ranta houkutteli jälleen aurinkoa palvomaan

Illat lämmössä

Lokakuun illat olivat yöhön asti lämpimiä, eikä pitkähihaisia tai -lahkeisia kertaakaan tarvinnut. Kävimme iltaisin syömässä eri ravintoloissa, päivät pärjäsimme pienillä eväillä tai Victoria Courtin baarista ostetulla lounaalla. Kävimme kerran edellisellä reissulla ehdottomaksi suosikikseni nousseessa Locanda Italianassa, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä Victoria Courtista. Ruoka oli jälleen käsittämättömän hyvää! Nautimme erityisen hyvää ruokaa myös rantakadun tuntumassa sijaitsevassa La Taberna Rustica-ravintolassa.

Vieläkään ei tullut olo, että olisin saanut tarpeekseni. Seuraavan kerran palaan saarelle todennäköisesti viimeistään vuoden päästä, jolloin lähden nauttimaan aurinkoisista päivistä ja lämpimistä illoista matkanjohtajana. Ellei kaipuu palmun alle iske sitten jo aikaisemmin…

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

1 Comment

  • Anonyymi
    18.11.2013 at 18:07

    Heippa, ihanaa että joku kirjoittelee näitä kokemuksia ja laittaa kuvia. Tykkään tosi paljon blogistasi ja on hyödyllistäkin saada tietoa esteettömyydestä ja suihku ym tilojen toimivuudesta. Itse olen lyhytkasvuinen, liikun sisätiloissa kotona kävellen, mutta esim. suurissa kaupoissa on apuna sähkömopo. Näissä etelän lomakohteissa mitkä on "meikäläisille" hyviä, on ilmeisesti nykyisin saatavana vuokrata sähkömopoja? Mutta, jatka samaa rataa, on mukava matkustaa, edes haaveissa. Joskus vielä toivoisin pääseväni sinivalkoisille siiville….

    Reply

Leave a Reply