Valikko
Espanja / Kanariansaaret / Teneriffa

Los Cristianos, Teneriffa osa 1

Terveiset Teneriffalta, Los Cristianoksesta, tarkemmin H10 Big Sur hotellin allasbaarin terassilta. Aurinko polttelee mukavasti kasvoja, palmut ympäröivät tätä pientä ja viihtyisää allasaluetta ja baari tarjoilee erinomaisia juomia. Olemme viettäneet täällä nyt viikon ja alamme olla jo tuttuja kaikille. 90 % hotellin asukkaista on eläkeläisiä, lopun 10 % muodostamme me, pari muuta ystävystä sekä nuoret pariskunnat. Nuoruutemme vuoksi olemme täällä suorastaan maskotteja, joita tervehditään ensimmäisenä aamulla ja joille tullaan kertomaan kun ollaan lähdössä kotimatkalle. Pelottavaa kyllä, kaikki myös tuntuvat tietävän kaiken meidän liikkeistä täällä, vaikka me emme oikeastaan tunnista juuri ketään…

Hotelli on tasokas aikuisten hotelli, paikoin jopa ylellinen. Tunnelma on kuitenkin hyvin rento, eikä hintataso ole ollenkaan korkea (koko alueen alhainen hintataso on itse asiassa ollut yllättävää!). Huoneemme on siisti ja viihtyisä, mutta terassi aukeaa suoraan toisen hotellirakennuksen pihalle. Huone sijaitsee sisääntulokerroksessa, vastaanoton takana, joten aamulla herää helposti siihen, kun viereiseen henkilökunnan huoneeseen tullaan töihin ja siivoojat aloittavat päivänsä.

Huoneemme, nro 10, ennen kuin aloimme elää siellä.
Viikon jälkeen se ei näytä enää aivan samalta, vaikka siivoojat päivittäin yrittävätkin parhaansa.

 

Suihkussa on seinästä taittuva suihkutuoli. Los Cristianoksessa on myös firma, josta saa
vuokrattua lähes kaikkia apuvälineitä.
Hotellin aulatiloja.

Tosin mikäs täällä on uusiin päiviin herätessä. Loma täällä on juuri sellaista, mitä nyt lähdettiin hakemaankin: lämmintä, kaunista ja huoletonta. Ensimmäinen viikko on mennyt oikeastaan totuttautuessa tähän elämänrytmiin ja siihen, ettei mitään tarvitse tehdä. Pitkän työputken aiheuttama stressi ja paine päässä alkavat hiljalleen helpottaa ja pysyvä hymy kasvoilla syventyä. Onneksi kotiinlähtö on siis vasta viikon päästä. Niin tämä Los Cristianos kuin viereinen Playa de las Americaskin ovat sähkärin paratiisi: tämän helpompaa liikkuminen tuskin voi olla ja pyörätuolia käyttäviä ihmisiä näkyy katukuvassa enemmän kuin missään. Ei siis ihmekään, että paikalla on vahva maine liikuntaesteisille soveltuvana kohteena. Kovin ihmeellisiä nämä ratkaisut eivät ole: ramppeja, invavessoja ja laudoitettu alue rannalla. Samaan pystyisi hyvin helposti moni muukin kohde. Rannalla on avustajia, rantavahteja, jotka auttavat veteen, mutta näitä on myös muissa kohteissa. Kokeilimme eilen ja homma toimi varsin mutkattomasti. Itsevarmana sukelsimme Atlantin aaltoihin, mutta heikkotasapainoisen aalloissa uiminen ei ihan ollutkaan sitten niin helppoa kuin altaassa…Surffaamisen voin siis pysyvästi unohtaa. Täällä hotellilla altaaseen menee ramppi, mutta se on melkoisen jyrkkä ja vaatii useampia apuvoimia. Kovin helppoa ja huomaamatonta uimaan pulahtaminen ei siis ole. Myöskään katolla olevalle ihanalle aurinkoterassille ei sähkärillä pääse, mikä oli pienoinen pettymys. Kävin viime viikolla tutustumassa Mar Y Sol – hotelliin, jossa niin uimaan meneminen  kuin kattoterassit ovat liikuntaesteisille hyvin helppoja ja vaivattomia, sillä hotelli on rakennettu täysin esteettömäksi. Aloitan lomani jälkeen matkailuopintoihini liittyvän työharjoittelun Matka-Agentit matkatoimistossa, joka myy matkoja muun muassa tänne Los Cristianokseen, Mar Y Sol – hotelliin. Sain kutsun hotellille viettämään keskiviikkona allaspäivää ja nauttimaan hotellinjohtajan joka keskiviikkoilta asiakkaille tarjoamat drinkit, joten kirjoitan vielä lisää tuosta hotellista sitten.

Ehdottomasti suurimman positiivisen yllätyksen on aiheuttanut hotellimme buffet. Otimme Tjäreborgilta matkaa varatessamme puolihoidon, sillä se maksoi vain 50 euroa kahdelta viikolta. Parempaa päätöstä ei olisi voinut tehdä! Aamiaisella pöydät notkuvat monipuolisia vaihtoehtoja ja kokit paistavat mieleisiämme omeletteja, pannukakkuja yms. Illallinen on huikea  monine eri vaihtoehtoineen ja teemailtoineen. Pihvit, kalat ja kanat paistetaan paikan päällä sellaiseksi kuin haluat ja illallista voi nauttia terassilla auringonlaskun väristä taivasta samalla ihaillen. Ajattelimme. että söisimme toki välillä muuallakin, mutta vielä ei halua siirtyä muualle ole illallisaikaan tullut. Näinä hetkinä tuntee elävänsä luxus-elämää.

Allasalue on erityisen ihana öisin.
Auringonlaskut ovat lähes joka ilta erittäin näyttäviä!
Lounas.
Hotellin pihalla asuva kissa saa päivisin parhaan aurinkotuolin ja iltaisin parhaat hellyydenosoitukset.
Meistä se tosin ei oikein tykkää. Vielä.
Aamiaisnäkymä.

 

Illallisnäkymä.

 

Tiistai on lettuilta!

Tämä paikka on monella tapaa miellyttävä, tarpeeksi pieni ja sympaattinen. Playa de las Americakseen on vain muutama kilometri rantakatua pitkin, kun haluaa päästä keskelle nuorten ihmisten vilkasta iltaelämää. Hyvin usein huomaamme tosin jäävämme eläkeläisten keskelle (ja ehkä vähän baarimikoille flirttailemaan, täällä kun on helppo korostaa nuoruuttaan, vaikka tavallaan olenkin täällä myös paossa vuotuista vanhenemista…) hotellin viihdetarjonnasta nauttimaan. Tänään vietin pitkän hetken yksin aallonmurtajien toisella puolella, mahtavia kuohuja ja surffareita katsellen, musiikkia kuunnellen ja ajatuksiin keskittyen. Sekin on ennakko-oletusteni vastaisesti täysin mahdollista. Voisin viihtyä pidempäänkin.

Ps. Tässä tekstissä on niin fontit kuin muutkin asetukset nyt hieman Kanaria-tyylissä ja päivällä kirjoitettu juttu suostuu lähtemään vasta nyt illalla, mutta ei kai se(kään) lomalla ole niin justiinsa!

Aaltoja ja ajatuksia.

 

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

4 Comments

  • Anonyymi
    24.10.2012 at 08:39

    H10:n hotellit on mahtavia!

    Reply
  • Marko
    24.10.2012 at 12:13

    Hyvä kirjoitus ja hienoja kuvia! 🙂 Ensi viikolla olen tulossa siihen "naapurisaarelle" 🙂

    Reply
  • noona
    31.10.2012 at 20:28

    Ihana tää sun blogis, jumituin lukemaan! 🙂 Tuun ehdottomasti vierailemaan uudelleenkin! Miten meni koe tänään? 😉

    Reply
  • Unknown
    7.7.2014 at 19:25

    Niin mäkin jumituin..

    Reply

Leave a Reply