Toinen päivämme Islannissa tuntui yhtä maagiselta kuin ensimmäinenkin. Lähdimme ajelemaan etelärannikkoa pitkin kohti 180 km:n päässä olevaa Vikin kylää. Olin lukenut monesta paikasta ja oppinut koneessa Icelandairin videolta, että tuon reitin varteen mahtuu upeita maisemia ja mielettömiä vesiputouksia, jotka ovat helposti saavutettavissa päätieltä, meidän vuokra-automme kun ei ole maastoajoon sopiva. Ensin tosin katselimme netistä mitä kuuluu sillä alueella olevalle tulivuori Katlalle, joka on taas viime päivinä osoittanut voimakkaita aktiivisuuden merkkejä. Koko päiväksi luvattiin sadetta ja illaksi vielä myrskyä ja olimmekin varautuneet siihen, että kaikki nähdään sateen sumentamana. Vaan kuinka ollakaan, sade taukosi aivan konkreettisesti kuin seinään ajettuamme noin puoli tuntia. Ajoimme hetken läpi paksun sumupeiton, jonka toisella puolella avautui kirkkaus. Tällainen tämä Islanti on, ei tästä maailmasta.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Seljalandsfoss, jota olen sanaton kuvailemaan, mutta kuvat puhukoot puolestaan. Pyörätuolilla pääsi lähelle putousta, jos sietää hiekkatietä ja epätasaisuuta. Autolla pääsee ihan lähelle ja pysähdyspaikalla on inva-wc. Seljalandsfossille kertyi ajomatkaa hotelliltamme 129 km. Putoukset näkyvät tielle asti ja kyltti ohjaa kääntymään.
Seljalandsfossilta jatkoimme matkaa noin 30 kilometriä Skogafossille, joka niin ikään näkyy tielle asti. Skogafossin vieressä on kauppa, ravintola ja hotelli ja niiden myötä varmasti myös inva-wc, vaikken sitä tarkistanutkaan. Autolla pääsee taas ihan lähelle. Maasto täällä on enemmän epätasaisempaa kuin edellisen putouksen luona, mutta löysin polkuni. Ja siis sanattomuus taas, niin kaunista!
Seuraava ajopätkämme oli jälleen noin 30 kilometrin mittainen ennen kuin vastaan tuli kylä nimeltä Vik. Pieni kylä, josta löysimme kuitenkin sillä hetkellä eniten tarvitsevamme asiat: Huoltoaseman, josta saimme bensaa ja sen yhteydessä grilli, joka täytti vatsamme. Samassa pihassa oli myös laadukkaita tuliaisia myyvä kauppa (esim. käsinneulottuja villapaitoja) ja vieressä musta ranta, joka oli kovan tuulen ansiosta jäätävä, mutta erityisen kaunis. Minun vessatarpeeni pelasti tien toisella puolella oleva Icelandair Hotel Vik, joka näytti siltä, että siellä voisi hyvinkin myös majoittua.
Paluumatkalla käännyimme melko pian Vikin jälkeen vielä Dyrholaeyn suuntaan ja piipahdimme upealla näköalapaikalla. Tai no, minä olin jo niin jäässä, että ihailin maisemaa autosta, joka heilui tuulen voimasta. Mustaa rantahiekkaa ja kallioita vasten pauhaavat aallot pääsivät ehkä oikeuksiinsa kuitenkin juuri tuolla säällä. Toisaalta, oli sää mikä hyvänsä, täällä on aina hyvä.
No Comments