luonto pohdinta Suomi

Minä, luontomatkailija?

Olen tänään mukana paneelissa Luonto kaikille -hankkeen avausseminaarissa Liikuntakeskus Pajulahdessa Nastolassa. Seminaari on täynnä. Yli 100 henkeä mahtui mukaan, mutta kaikki halukkaat eivät. Ja tiedättekös kuinka hyvä juttu se onkaan! Esteetön luontomatkailu kiinnostaa! Koko päivän kestävää seminaaria voi kuka tahansa seurata VAU:n YouTube -kanavalla. Luonto kaikille -hanke on 2,5 vuoden mittainen (2018–2020) ja sen toteuttavat yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulu (LAMK), Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU sekä Metsähallituksen luontopalvelut. Tarkoituksena ei ole rakentaa uusia esteettömiä luontokohteita, vaan kehittää luontomatkailun potentiaalin käyttöönottoa, joka vaatii pääasiassa ymmärryksen lisäämistä, konseptointia ja viestintää. Juuri sitä, mistä minäkin olen kiinnostunut yleisesti esteettömän matkailun kehittämisessä. En voi vaikuttaa siihen, miten esteettömyysratkaisut esimerkiksi Espanjan lomakohteessa toteutetaan, vaan siihen, miten siitä viestitään, osaako kohteeseen matkoja myyvä henkilö kertoa siitä tarvittavat tiedot ja ymmärtävätkö kohdetta Suomessa markkinoivat henkilöt, miksi tietyillä asioilla on merkitystä. No mutta, mennäkseni päivän teemaan, aloin pohtia omaa suhdettani luontomatkailuun.

Olen kuullut hymähtelyjä kertoessani, että olen menossa puhumaan luontomatkailusta. Ymmärrän sen, hymähtelin itsekin. En tiedä, johtuuko se siitä, että viihdyn pääasiallisesti parhaiten lämpimässä, tasokkaissa hotelleissa ja tasaisilla teillä. Luontomatkailu taas herättää toisenlaisia mielikuvia, joihin en ensiajattelulla sovi. Tämä ei kuitenkaan ole täysin totta. Kiipesin lapsena sähköpyörätuolilla jokaiselle vähänkin mahdolliselle kalliolle ja painoin menemään läpi jokaisen juurakkoisen polun luonnollisesti sillä seurauksella, että kaverini vetivät minua pois milloin mistäkin jumista. Kesällä suuntaan päivittäin lähellä olevaan, Espoon keskuspuistoon johtavaan metsääni, jossa tunnen parhaat reitit ja olen onneksi silloin hurjapäälapsena oppinut, että siitä yhdestä jyrkästä mäestä pääsee kyllä, enää en nimittäin ehkä uskaltaisi yrittää. Viime syksyn Suomi-roadtripillä nautin luonnosta, mutta opin, että luontomatkailija minussa herää vasta yli 15 asteen lämpötiloissa, joita syyskuu ei pystynyt tarjoamaan. Kesä on minun vuodenaikani ja ajattelen, että on ihan fine olla vain osavuotinen luontomatkailija. Luontoa se on tosin tropiikin luontokin, jossa viihdyn ympärivuotisesti.

IMG_3422

IMG_3426

Mikä sitten mahdollistaa minun luonnosta nauttimisen? Ehdottomasti sähköpyörätuoli, oma vapaus liikkua. En siksi koe tarvitsevani erityisiä luonnossa liikkumisen apuvälineitä. Tarvitsen suhteellisen tasapäällysteisen tien, hiekka käy hyvin. Mäet eivät minua haittaa, sähkäri vetää ylös kohtuullisen jyrkistäkin. Aika moni metsätie täyttää jo nämä kriteerit ja mahdollistaa siksi arkiset luontokokemukset. Mikä sitten saa minut matkustamaan luonnon perässä? Mitä toivon luontomatkailijana?

1) Inspiraatiota. Luen houkuttelevia juttuja Suomen luonnosta, mutta en yleensä näe houkuttelevia mainoskuvia pyörätuolin käyttäjistä luonnossa. Hiljaisuus, puhtaus, kauneus, luonnon monipuolisuus… Liikuntarajoitteiseille toimii ihan samat Suomen matkailumarkkinoinnin painopisteet kuin muillekin, mutta lisäksi tarvittaisiin mielikuvia siitä, että kaikki se on mahdollista saavuttaa.

2) Tietoa. Jos vietän päivän luonnossa, tarvitsen inva-wc:n, sillä en pääse puskapissalle. Tarvitsen tiedon, missä se sijaitsee. Jos lähden monen kilometrin kierrokselle, tarvitsen tiedon, ettei vastaan tule yhtäkkiä jokea, jonka yli pääsee vain kapeaa lankkua pitkin.

3) Sopivasti haastetta ja uusia elämyksiä. Jos matkustan 700 kilometrin päähän kokemaan luontoa, ei kahden sadan metrin mittainen esteetön luontopolku ole tarpeeksi. Kalastus, pilkkiminen, järvessä uiminen, luonnossa ruuan laittaminen… Ne ovat asioita, joita en tee arjessani, ja joita haluan kokea matkoillani. Elämysten takia olen valmis joskus jopa nousemaan omasta sähköpyörätuolistani. Kuten silloin, kun pääsin Rovaniemellä reessä pilkille. Kaupunkitytölle pienetkin asiat ovat usein suuria.

4) Toimivat majoituspalvelut. Haaveilen yöpymisestä lasikattoisessa iglussa tai luksusmökissä, joita rakennetaan koko ajan. Vaikka ne ovat uusia, niissä ei ole kuitenkaan huomioitu esteettömyyttä. Yllätyin myös, että viime syksyn Suomi-roadtrippiä suunnitellessani majoitusten löytäminen osoittautui yhdeksi haastavimmista asioista tiedonpuutteen vuoksi.

5) Keinon päästä perille. Tämä olisi pitänyt olla ensimmäinen, mutta en halunnut heti masentaa. Luontomatkailu kaatuu nimittäin valitettavan usein siihen, ettei luontokohteiden luo kulje esteetöntä joukkoliikennettä ja invataksien hinnat ovat korkeat. Yksi iso ratkaisu monille matkailijoille olisi esteetön vuokra-auto, jollaisia ei Suomen autovuokraamoissa ole vielä saatavana.

Luontomatkailu on siis parhaimmillaan eri osa-alueiden muodostama toimiva kokonaisuus niin kuin muukin matkailu. Suomessa on paljon potentiaalia myydä esteettömiä luontomatkoja, joille varmasti on kiinnostusta niin suomalaisilla kuin ulkomaalaisillakin, mutta matkaketju täytyy saada kuntoon. Suomessa on paljon olemassa olevia hyviä elementtejä ja on hienoa, että Luonto kaikille -hanke on luontoyrittäjien apuna nostamassa näitä esiin. Me palveluiden käyttäjät voimme omalta osaltamme tukea tätä hyödyntämällä jo olemassa olevia mahdollisuuksia. Kunhan meille vaan kerrotaan niistä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

%d bloggaajaa tykkää tästä: