Eurooppa Hollanti hotelli Palmuaseman matkavinkki

Näin löytyy esteetön hotelli

Maailmanympärimatkaa suunnitellessani olen viime aikoina viettänyt tunteja (tai yhteensä kyllä päiviä…) selaillen eri hotelleja ja lähetellen niihin sähköpostia, joten ajattelin kertoa, millainen prosessi minulle on löytää esteetön hotelli. Olen hurahtanut silloin tällöin vastaan tulevaan hotellin varaamiseen helppouteen. Lumoudun siitä, että esteettömän huoneen voi varata netissä siinä missä minkä tahansa muunkin huoneen ja siinä lumouksen tilassa unohdan usein jopa katsoa hintaa. Näitä tilanteita ei (talouden kannalta onneksi) tule kuitenkaan liian usein vastaan. Seuraavassa viisi vinkkiä esteettömän hotellin varaamiseen. Esimerkkinä käytän edellistä reissuani Amsterdamiin.

1) Listaa itsellesi tärkeät kriteerit

Tietyt kriteerit voivat olla samat aina. Minä tarvitsen aina invahuoneen, jossa on luonnollisesti tarpeeksi tilaa sähköpyörätuolille tulla sisään huoneeseen, tarpeeksi tilava kylpyhuone sekä ammeen sijaan suihku (englanniksi roll-in shower). Loman pituudesta riippuen on myös tarkempia kriteerejä. Siirryn esimerkiksi wc-pöntölle aina pöntön oikealta puolelta eli sillä puolella tulisi olla tarpeeksi tilaa avustajan nostaa minut. Jos kyseessä on 1-2 päivän loma, en jaksa selvittää asiaa, sillä voin istua pöntöllä myös sivuttain, mikä on epämukavaa, mutta ei haittaa lyhyellä lomalla. Kahta viikkoa en yleensä jaksa olla epämukavasti. Myös suihkussa käynnin toimivuuden suhteen on merkitystä sillä, käynkö suihkussa vain kerran (jolloin olen valmis soveltamaan) vai 10 kertaa lomani aikana. Avustajani kanssa matkustaessani kriteerinäni on usein myös erilliset sängyt. Tästä olemme kuitenkin valmiita joustamaan, jos huone on muuten hyvä tai jos kyseessä on lyhyt loma. On myös paljon kaupunkeja, joissa on mahdoton löytää invahuonetta erillisillä sängyillä.

Myös kriteerit hotellin muille palveluille ja niiden esteettömyydelle on hyvä arvioida kunkin loman mukaan. Esteellinen uima-allas ei haittaa, jos en muutenkaan hae matkalta uimista, mutta kysymys nousee suureen arvoon löhölomalla, jossa ykkösprioriteetti on uiminen. Yleensä yksi tärkeimmistä kriteereistä on sijainti. Amsterdamin lomalla tämä oli ykkösprioriteetti, sillä tiesin, että meillä on sähköpyörätuolisalibandyn EM-kilpailuista tullessamme paljon tavaraa, joiden kuskaaminen ympäri kaupunkia on vaikeaa, mutta halusimme silti käyttää joukkoliikennettä. Hotellin tuli siis sijaita lähellä rautatieasemaa, johon lentokenttäjuna saapui. Lyhyellä kahden päivän lomalla halusin nähdä mahdollisimman paljon, joten keskeinen sijainti oli myös sen takia tärkeä. Jokaisen loman kohdalla on siis hyvä listata juuri sen loman kriteerit hotellille.

esteetön hotelli ja kylpyhuone

2) Hyödynnä muiden kokemukset ja hakukoneet

Aloitan yleensä googlaamalla sekä suomeksi että englanniksi, löydänkö muiden pyörätuolinkäyttäjien kokemuksia. Hakuni alkaa yksinkertaisilla sanoilla, kuten ”hotelli + pyörätuoli + Amsterdam” tai ”hotel + wheelchair + Amsterdam” ja näen heti löytyykö mitään. Seuraan myös muutamia ulkomaisia esteettömän matkailun blogeja, joista saa joskus hyviä vinkkejä. Esimerkiksi wheelchairtravel.org -sivusto on hyvä ja sieltä sain hyvät vinkit myös Amsterdamiin. Internetissä on valtava määrä hakukoneita, tunnetuimpana ehkä hotels.com. Siellä voi asettaa kolme esteettömyyteen liittyvää hakukriteeriä eli suodatinta: esteettömät huoneet, esteetön kylpyhuone ja pääsy suihkuun pyörätuolilla. Tämä ei vielä takaa mitään, esteettömyydestä ei saa tämän tarkempaa tietoa, eikä hakukone kerro onko invahuone vapaana toivomallesi ajalle, mutta ainakin se rajaa usein pois ne, joita ei kannata edes katsoa. Tutustun saamiini vaihtoehtoihin ja katselen tässä kohtaa sijainniltaan ja hinnaltaan sopivimmat, yleensä TOP 5 -vaihtoehdot.

esteetön hotelli Doubletree by Hilton Amsterdam Centraal

3) Tutki tarkkaan hotellin omat sivut

Valittuani hakukoneen tai blogien perusteella viisi jatkoon päässyttä hotellia, tutustun tarkkaan niiden omiin sivuihin. Mitä enemmän hotelli tarjoaa sivuillaan tietoa esteettömyydestä, sitä vakuuttuneempi olen. Edelleen on kuitenkin hyvin paljon hotelleja, jotka eivät kerro sivuillaan esteettömyydestä mitään. Jos viiden parhaan joukossa on sekä tällaisia että asiasta hyvin tiedottavia, putoavat pois ne, jotka eivät tietoa tarjoa. Maininta esteettömistä huoneista saattaa löytyä kohdasta ”rooms” tai kohdasta ”facilities”, jossa kerrotaan hotellin palveluista. Doubletree by Hilton Amsterdam Centraal Station tarjosi tietoa esteettömästä huoneesta kohdasta, josta sitä luonnollisimmin haen eli huoneiden esittelystä. Tiedot myös pitivät käytännössä paikkansa. Kylpyhuoneessa oli sekä hyvä suihku (ja seinästä taittuva kunnollinen istuin, jossa oli myös käsinojat!) että kylpyamme ja todellakin tarpeeksi tilaa.

esteetön hotelli suihku kylpyhuoneessa

4) Varmistu varatessasi onko kyseessä oikeasti esteetön hotelli

Mitä enemmän sinulla on tarkkoja erityistarpeita tai mitä pidemmästä lomasta on kyse, varmista, että kaikki on niin kuin pitää. Minä lähetän yleensä hotelliin sähköpostia ja kysyn tarkempia kysymyksiä. Voit myös pyytää valokuvia. Äskettäin sain hotellista Bangkokissa kuvia pyytämättäkin, mikä teki niin suuren vaikutuksen, että lopetin muiden hotellien katselemisen. Sähköpostin lähettäminen on yleensä välttämätöntä myös varausta tehdessä, sillä hotellin nettisivujen varausjärjestelmästä harvoin näkee, onko invahuone vapaa haluamanasi ajankohtana. Olen varaamassa tällä hetkellä maailmanympärimatkan hotellia Islannista ja olen lähettänyt useita sähköposteja. Joskus vastauksen saaminen kestää ja matkasuunnitelmat seisovat sen takia, mikä on ärsyttävää. Siksi lumoudun siitä, kun vastassa onkin hotellin sivu, josta näkee heti myös invahuoneen saatavuuden ja varauksen voi tehdä samantien. Amsterdamin hotellin kohdalla näin kävi, joten varasin lumoutuneena huoneen, vaikka olisin varmasti säästänyt muutaman kympin jokaiselta yöltä, jos olisin jaksanut aloittaa sähköpostirumban ja selvittää muita alueen hotelleja. Yhdysvalloissa tähän ihanuuteen törmää usein ja Euroopassa useimmiten silloin, jos kyseessä on yhdysvaltalainen hotelliketju.

esteetön hotelli maisema Amsterdamiin

5) Ole ketju-uskollinen

Monesti olisi ihanaa asua pienissä, kodikkaissa tai yksilöllisissä hotelleissa. Fakta on kuitenkin se, että näiden esteettömyyden selvittämisen osalta joutuu usein näkemään enemmän vaivaa. Helmiä voi silti löytyä, joten missään nimessä näitä ei kannata unohtaa. Suomessa luotan eniten Scandic-hotelleihin, jotka kertovat esteettömyydestä sivuillaan. Ulkomailla suuret ketjut, kuten vaikkapa Hilton, Holiday Inn, Novotel ja Ibis -hotellit tarjoavat usein esteettömiä huoneita sekä tietoa niistä. Minä kuulun kolmeen suurempaan kanta-asiakasohjelmaan: Hilton HHonors, IHG Rewards Club (Holiday Inn-hotellit, Crowne Plaza-hotellit yms.) sekä Accorhotels (Novotel, Ibis yms.) Kaikkiin näihin olen alunperin liittynyt siksi, että yöpymishinta on ollut kanta-asiakkaille huomattavasti halvempi ja liittyminen on ollut maksutonta. Yöpymällä usein saman ketjun hotelleissa kerryttää pisteitä, saa ilmaisia öitä tai muita etuja. Hiltonissa olin nyt ensimmäistä kertaa, mutta olihan se nyt ihanaa, että koko ajan kiiteltiin jo uskollisuudesta ja tarjoiltiin kanta-asiakkaiden suklaakeksejä. Ketju teki vaikutuksen myös siinä, että sisäänkirjautuessa kysyttiin heti haluanko asioida matalammalla tiskillä ja kerrottiin automaattisesti toimintaohjeet mitä minun liikuntarajoitteisena kuuluisi tehdä mahdollisessa palohälytystilanteessa. Tämä on kuulemma käytäntö kaikissa ketjun hotelleissa.

Millaisia käytäntöjä sinulla on esteettömän hotellin etsinnässä? Jaa vinkkisi kommenttikenttään!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

%d bloggaajaa tykkää tästä: