pohdinta vammaisuus

Oikealla asenteella

”Toiset tässä maailmassa vetistelkööt vaan, tyttö tää ei milloinkaan. Oon sellainen likka, että pillitä en, vuoksi tän elämän ja rakkauden.”

Ai että kuinka tuo vuoden 1993 Tenavatähdessä esitetty laulu ”Sellainen likka” kolahti. On mahtanut olla suloista (tai ihan vain huvittavaa…), kun 9-vuotias liian isossa sähköpyörätuolissa istunut pieni tyttö laulelee positiivisuuden ilosanomaa päivästä ja olohuoneen viikonloppukonsertista toiseen. Se kuitenkin oli tunnarini, hyvinkin pitkään. Omaksuin jo pienenä hyvin positiivisen asenteen elämään. Se on ehkä synnynnäinen ominaisuuteni, jotain perheeltä saatua, lauluista imettyä tai ehkä vain lapsen viisautta tietää kuinka elämästä parhaiten selviytyy. Positiivinen asenne on avannut unelmia, mahdollisuuksia, ajanut leikkimään rohkeudella ja pakottanut periksiantamattomuuteen.

Olen tarvinnut vahvaa omaa asennetta elämään kolmenkymmenen ja yhden vuoden aikana hyvin monessa tilanteessa. Oma asenteeni on ollut vastakkain monenlaisten asenteiden kanssa. Minua on säälitty, surkuteltu, oudoksuttu, ihmetelty, ihailtu ja lopulta etenkin viime aikojen matkojen takia myös kadehdittu. Olen peilannut itseäni muiden asenteisiin aina. Olen tehnyt paljon töitä ollakseni niin kuin muut. Näyttääkseni, että pystyn samaan kuin muut tai oikeastaan vielä vähän enempään. En ole inhonnut mitään niin kuin sitä, että minulta vaadittaisiin vähemmän. Joskus taas on ollut ihanaa korostaa erilaisuutta, nauttia siitä, etten todellakaan ole kuin muut. Olen onnekaskin, että minulla on lihastauti, joka näkyy niin selvästi päälle päin. Valtaosa lihastaudeista on harvinaisuutensa takia huonosti tunnettuja ja tietämättömyyden vuoksi syntyy myös väärinkäsityksiä ja turhia ennakkoluuloja – etenkin silloin, kun vakava sairaus ei näy päällepäin.

Nautin monista positiivisista asenteista ympärilläni joka päivä. Minulla on kaksi vakituista työpaikkaa, joissa kummassakaan erilainen liikkumistapani ja heikot lihakseni eivät ole se juttu. Minä ja minun osaamiseni sen sijaan on ja saan itse päättää, hyödynnänkö erilaisuuteni edukseni. Yleensä kyllä, minusta on esimerkiksi aika siistiä olla tietääkseni Suomen ainoa sähköpyörätuolilla liikkuva matkaopas/matkanjohtaja. Laaja ystäväpiirini ei ole missään vaiheessa vieroksunut minua. Välillä eniten asenteellinen olen ollut minä itse. Olen itse kuvitellut asenteita muille ja luonut niitä itselleni, saanut niistä hetkeksi esteitä eteeni. Usein edelleen pelkään minuun kohdistuvia negatiivisia ja väheksyviä asenteita aina uusia ihmisiä tavatessani. Pyrin siihen, etten koskaan näytä pelkoani, sillä olen huomannut, että sosiaalisuudella ja ilolla, pelollani leikkimisellä, pystyn parhaiten murtamaan epäluuloisia asenteita ympärilläni. Täysin tuulesta temmattua pelko ei ole, sillä asenteellisuutta erilaisuutta kohtaan tästä yhteiskunnasta kyllä löytyy valitettavankin paljon. Kaikilla meillä kun on omat pelkomme.

Ilman positiivista elämän asennettani en olisi nähnyt kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita näen välillä vähän liiankin kanssa. Ilman vahvoja mahdollisuuksien näkemistä, en taas uskaltaisi leikkiä rohkeudella niin kuin nyt leikin. Ilman tätä kaikkea, en puolestaan olisi oppinut näin paljon periksiantamattomuutta. Ja juuri se periksi antamattomuus on elämäni avain. Helppoa elämäni ei ole nimittäin ikinä ollut. Ihan jo se, että ei itse pääse vessaan, saa takkia pois sisään tullessa tai pysty itse kääntymään yöllä sängyssä, tekee elämästä vähän normaalia haastavampaa. Tai oikeastaan se kehittää erittäin hyvät organisointikyvyt. Viiden avustajan työsuhteiden pyörittäminen, vammaispalvelujen viidakossa selviäminen, invataksien järjestely, fyysisen tasapainon (noin niin kuin ihan konkreettisesti kropan) pystyssä pitäminen ja jatkuva oman ja muiden asenteiden muokkaaminen siinä kahden työn, noin kolmen vapaaehtoistyön, ajatusten, tunteiden ja ihan vaan elämän rinnalla ei aina ole helppoa. Sen takia, toisin kuin Sellainen likka, minä olen ollut myös kova pillittämään ja aika ajoin romahtamaan. Erityisen hyvä olen kuitenkin ollut kokoamaan itseni ja sen jälkeen suunnittelemaan maailman ympäri matkaa.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista lihastautiviikkoa Asenne-teemalla. Lihastautiliitto haluaa valtakunnallisella Lihastautiviikolla lisätä tietoa lihastaudeista, tuoda asenteita näkyviksi sekä poistaa ennakkoluuloja. Some-kampanjalla #oikealla_asenteella halutaan näyttää, mihin kaikkeen pystyy, kun asenne on oikea ja miten lihassairaus ei välttämättä hidasta elämää, yhtään. 

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply
    Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    15.10.2015 at 16:13

    Ihana sä!

    Asenne ratkaisee niin monessa asiassa, muun muassa siinä millaisena elämän haluaa nähdä. Jatka samaan malliin Sanna! ♥

  • Reply
    Laura R. / Laura let's go -matkablogi
    15.10.2015 at 16:21

    Oot niin huippu!!! Ei mulla muuta. Sä tiiät kyllä <3

  • Reply
    Sanna Wallenius
    15.10.2015 at 16:34

    Ihan mielettömän hieno kirjoitus! Olet kaimaseni mahtava tyyppi! <3

  • Reply
    Milla - Pingviinimatkat
    15.10.2015 at 18:36

    Upea kirjoitus Sanna <3 On ollut iso ilo ja onni tutustua sinuun 🙂 Odotan innolla, että saamme seurailla matkaasi virallisesti maailman ympäri. Jos joku, niin sinä saat sen tapahtumaan, ihan siksi koska sulla on siihen just oikea asenne <3

  • Reply
    Jenna
    16.10.2015 at 07:09

    Sä oot vaan niin mieletön tyyppi! Tuota sun asennetta ei voi kuin arvostaa täysin sydämin! 🙂

  • Reply
    Anna K. - Kaukaa haettua
    16.10.2015 at 09:15

    Hieno kirjoitus tärkeästä asiasta! Hatunnnosto siitä, että teet matkanjohtajan hommia pyörätuolista käsin. Se jos mikä osoittaa, että asenne ratkaisee. Kun itse aloitin samassa hommassa, mietin ensin voinko olla matkanjohtaja polven nivelrikon vuoksi – kaikkihan näkee että kävelen oudosti. Onneksi heitin moiset ajatukset romukoppaan ja päätin lähteä.
    Aina välillä on ok pillittää ja romahtaa, sitten on taas entistä ihanampaa unelmoida!

  • Reply
    Mahoton reissaaja
    17.10.2015 at 20:51

    Hyvä kirjotus, sun asenteella mennään vaikka maailman ympäri! Tenavatähti kyllä kolahti, muistan Ella Lahtisen vuodelta 1992.

  • Leave a Reply

    %d bloggaajaa tykkää tästä: