Valikko
Espanja / Kanariansaaret / Teneriffa

Ollapa Teneriffalla

Palasin vajaa kaksi viikkoa sitten Teneriffalta ja olisin valmis lähtemään samantien takaisin. Syitä on kahdenlaisia. Ensimmäinen tuntuu liittyvän tähän syksyyn. Viikko antoi toki energiaa, mutta Suomessa kylmyys ja pimeys iskivät taas heti päälle ja tuntuu, ettei kerrytetty D-vitamiinivarasto sittenkään riitä. Olen myös luonut elämääni rytmin, että aina ennen ja jälkeen matkojen teen älyttömästi töitä. Sillä tavoin pystyn järjestämään vapaata töistä ja mahdollistamaan matkan eli se on pääasiassa hyvä juttu, mutta sillä on myös varjopuolensa. Esimerkiksi se, että olen kuluttanut taas matkan jälkeen paljon energiaa kovaan tahtiini. Toinen, kivempi syy siihen, että voisin heti palata on se Teneriffa  itsessään. Saaren vetovoima on selittämätön, enkä vaan saa siitä tarpeekseeni.

Kirjoitinkin jo vuokra-asunnostamme ja kerroin, että viikkomme oli todella onnistunut. Asunto oli yksi osa onnistunutta viikkoa, mutta se muodostui myös paljosta muusta. Ensinnäkin säästä, joka suosi koko ajan. Lämpö pysytteli noin 28 asteessa, eikä iltaisinkaan tarvittu kertaakaan pitkähihaista, mikä on aina se selvin lämmön merkki. Rentous oli iso osa tätä viikkoa. Olin matkassa avustajani sekä 15- ja 17-vuotiaiden veljen tyttöjeni kanssa ja he olivat mitä ihaninta matkaseuraa. Makoilimme paljon altaalla, vietimme yhden kunnon rantapäivän, kuljimme paljon rantakadulla, ihastelimme auringonlaskuja, kiertelimme kauppoja, nauroimme hysteerisesti katukauppiaan puettua minut ilmeisen hauskan näköiseksi kesken illallisemme ja nautimme joka ilta ihanista ravintolailloista. Päädyimme kahdesti rakastamaani Locanda Italianaan, jonka olen jo aiemmin julistanut eteläisen Teneriffan parhaaksi ravintolaksi. Ei pettänyt nytkään. Ehdottomasti paras palvelu löytyi Los Cristianoksen kirkon takana kadulla sijaitsevasta The House-ravintolasta. Rantakadun Taberna Rustica -ravintolan pihvejä olen kehunut joskus ennenkin. Niin ikään rantakadulla, siellä ”Mar y Solin päässä” sijaitseva Charlotte on tunnelmallinen paikka, mutta pizzaa siellä ei missään nimessä kannata ottaa. Burgeri sen sijaan toimii. Yksi suosikeistani on Playa de las Vistas -rannan yläpuolella oleva ravintola Sama Sama, jossa on erinomaiset pizzat ja pastat sekä huikeat näköalat, myös auringonlaskun aikaan.

Nautiskelin myös perinteiseen tapaan omista rauhallisista ajeluistani rantakatua pitkin Playa de las Americakseen tyttöjen viihtyessä sillä välin altaalla. Liikkuminen alueella oli yhtä helppoa kuin aina ennenkin. Playa de las Vistasin esteetön ranta oli entisestään laajentunut, mutta se oli myös suurimmalta osin katettu. Vähän liian isolta osin, sanoisin. Auringonoton mahdollistava pieni kaistale oli nimittäin usein hyvin täyteen ahdattu, kun katettu alue loisti tyhjyyttään. Kun vielä lentokentällä kaikki sujui erittäin hyvin ja nopeasti ja LeRosta tilatut kyydit toimivat erinomaisesti, oli reissu kaiken kaikkiaan aivan erinomainen kokonaisuus, enkä näe mitään syytä olla kyttäämättä Norwegianin lentotarjouksia myös ensi vuodelle. Esimerkiksi alkuvuodelle saisi meno-paluulennot alle 200 eurolla…

IMG_3960

IMG_3826

IMG_3635

IMG_3806

IMG_3769

IMG_3833

IMG_3726

IMG_3954

IMG_3958

IMG_3870

IMG_3857

IMG_3800

IMG_3685

Lue myös kohdeopas esteettömälle Etelä-Teneriffalle!

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

2 Comments

  • Juhani Paananen
    29.10.2018 at 13:24

    Minäpä olen lauantai iltana siellä (3.11.) vuokrakaksiossa ja seuraavat kolme viikkoa. Täytyy tutustua kehumiisi paikallisiin syötipaikkoihin.
    Terveisin J Paananen

    Reply

Leave a Reply