Eurooppa Portugali

Onnea Portugalissa osa 1/3: Monte Gordo

Lähdin elokuun lopussa 2008 viikoksi Portugalin Monte Gordoon jatkamaan kesää rakkaan ystäväni Paulan kanssa. Tuo reissu ei ole aiemmin Palmuasemalle päätynyt, sillä en osannut silloin vielä havainnoida ympäristöä Palmuasemalle tyypillisellä tavalla. Hotellimme, jonka nimeä en edes muista, ei ollut erityisen esteetön. Tuohon aikaan se ei ollut kuitenkaan niin justiinsa, vaan tärkeintä reissuillamme Paulan kanssa oli aurinko, seikkailu, drinkit ja hyvännäköiset miehet. Selvisimme aina jotenkin, mikä oli ihanaa ja tarjosi ainutlaatuisia kokemuksia. Kirjoitan imperfektissä, vaikka selviäisimme varmasti edelleen, mutta pienen prinsessan tultua Paulan elämään, ovat yhteiset reissumme toistaiseksi tauonneet. Paikkansa Palmuasemalla Monte Gordo ja siihen liittyvät päiväreissut (niistä lisää myöhemmin) kuitenkin ansaitsevat, vaikka esimerkkinä ratkaisuista silloin kun puitteet eivät ole täydelliset.

Reissuihimme Paulan kanssa kuului olennaisena osana aina mukana kulkeva onnellisuusvihko. Se lanseerattiin Italian reissulla vuonna 2005 ja sen alkuperäinen idea oli täyttyä asioista, jotka matkalla tekevät meidät onnellisiksi. Aika pian onnellisuusvihosta tuli kuitenkin paikka kaikenlaisille havainnoille naapuritalon koirankakoista alkaen. Ainakin näin jälkikäteen pientä vihkoa lukiessa juuri ironiset havainnot naurattavat eniten. Muistot olisivat hyvin epätarkkoja ja kaikki pienet yksityiskohdat puuttuisivat, jos onnellisuusvihkoa ei olisi. Tällä reissulla viikon aikana onnellisuusvihkoon tallentui 108 merkintää, jotka käsialasta päätellen on kirjoitettu milloin missäkin.

Onnellisuusvihon kohta 5: Aki ja Jarno

Onnellisuusvihon kohta 8: Invataksia ei olekaan, koska emmehän me tajunneet invataksia varatessamme erikseen huomauttaa, että World of TUI-auto ei käy…

Elämämme Portugalin auringon alla ei käynnistynyt ihan ennakkosuunnitelmien mukaan. Faron lentokentälle laskeuduttuamme koneeseen avustamaan tuli kaksi heiveröistä naista korkokenkineen. Tarkoitus oli siirtää minut koneen penkiltä siirtotuolille, mutta olin ehkä heidän ensimmäinen asiakas, eivätkä he saaneet minua hievahtamaankaan. Aikansa yritettyään homman ottivat haltuun reissumme sankarit Aki ja Jarno, koneen stuertit, joilta homma hoitui sekunnissa. Kiitos teille ja pahoittelut, jos olette joutuneet kärsimään rikottuanne lentoyhtiöiden ”koneen henkilökunta ei avusta nostamisissa” – ohjetta.

Haasteet jatkuivat päästyämme lentokoneesta ulos. Olin matkanjärjestäjän kautta etukäteen tilannut ja maksanut invataksin. Meitä vastassa oli kuitenkin vain tavallinen matkanjärjestäjän oma pakettiauto. Ilman ramppia ja hissiä. Aikamme asiaa pyöriteltyämme sähkäri nousi neljän paikalle huidotun miehen voimin pakettiauton takaosaan ja me änkeydyimme tavalliseen taksiin, jonka arviolta reippaasti yli 70-vuotias kuljettaja lähti kiidättämään meitä muutaman kymmenen kilometrin päässä odottavaan Monte Gordoon. Paluumatkalla hotellillemme löysi kuitenkin ihan oikea invataksi eli ei se mahdotonta ole.

 

 

Onnellisuusvihon kohta 41: Uskomattoman ihana lämpö aina ja kaikkialla.

Onnellisuusvihon kohta 44: Jos tämä on jonkun mielestä pilvinen päivä niin jep.

Onnellisuusvihon kohta 59: Uintipyörisjutut ja innokas esittelijämies, jonka näkymättömät kollegat hoitavat avustuspalvelua.

Monte Gordo sijaitsee Portugalissa, Algarven rannikon itäisimmässä osassa, vain muutaman kilometrin päässä Espanjan rajalta. Se kuului Finnmatkojen valikoimaan kesällä 2008 ja olimme Finnmatkojen pakettimatkalla. Varasimme matkan vain muutama viikko ennen lähtöä ja saimme sen hyvään äkkilähtöhintaan. Tällä hetkellä mikään matkanjärjestäjä ei näytä tekevän valmismatkoja Monte Gordoon. Tuolloinkin paikalla oli lähinnä portugalilaisia lomailijoita ja vain vähän pohjoismaalaisia. Omatoimisesti tai räätälöidylle pakettimatkalle Monte Gordoon toki pääsee.

Muistan parhaiten elokuun polttavan kuumuuden, joka päivä paistavan auringon, moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna hyvin halvat hinnat ravintoloissa, pitkän rannan sekä ristiriidan turisteille suunnitellun rantakadun ja vain muutaman sadan metrin päässä olevan köyhemmän arkipäiväisen Monte Gordon välillä. Viehättävää.

Monte Gordon alue oli tasaista ja joitakin korkeita kadun reunuksia lukuun ottamatta siellä pääsi hyvin liikkumaan pyörätuolilla. Rannalla oli pitkiä puulaatoituksia, jotka olivat kuitenkin aika epätasaisia ja siksi niitä pitkin ei ollut kovin kiva kulkea. Auringonotto rannalla puulaatan päällä oleillen kuitenkin onnistui hyvin. Rannalla oli rantapyörätuoleja ja innokas esittelijämies, joka oli ylpeä tuoleista ja lupasi hänen kollegoidensa auttavan uimaan koska vain. Emme kuitenkaan koskaan nähneet kyseisiä kollegoita ja lopulta meidänkin uinti jäi. (Hyvä niin, minä ja aallot emme sovi yhteen, mutta en tiennyt sitä vielä tuolloin.) Rannalla oli kivoja baareja ja muutenkin ranta ja rantakatu olivat oikein hyvät.

Onnellisuusvihon kohta 57: Uima-allas ja allasalueen vakiohengaajat. Onko ne siellä aina?

Onnellisuusvihon kohta 58: Pohdinnat Edenin asukkaiden elämästä ja millaista elämää itse eläisi Edenin asukkaana. (ja eikö niitä koirankakkoja nyt oikeasti kerätä pois?))

Hotellimme, jonka nimeä ei löydy muistista, eikä onnellisuusvihosta, sijaitsi lähellä kaikkea, myös rantaa. Huoneemme oli pienelle allasaluelle päin. Ihan vieressä oli hotelli Eden, joka muistutti enemmän tavallista kerrostaloa ja siellä näytti olevankin enemmän pidempiaikaisia lomailijoita. Niitä, joilla oli koiria, joiden jätöksiä ei kerätty betoniselta takapihalta. Allasalueellamme pystyi olla kerrallaan vain hetken, niin kuuma siinä oli. Kaikkia kuumuus ei kuitenkaan tuntunut häiritsevän. Parvekkeella viihdyimme kuitenkin aina iltapäivisin ennen lähtöä iltaa viettämään ja siellä kävimme parhaat keskustelut elämästä.

Hotelli ei siis ollut erityisen esteetön. Hissi oli pieni ja mahduin sinne juuri ja juuri. Huoneemme oli tavallinen huone mahdottoman kapealla kylpyhuoneen ovella sekä kylpyammeella. Tämän tiesimme varatessamme matkaa. Myös kylpyammeen ulkopuolella oli kyllä lattiakaivo, mutta se oli muurattu umpeen. Ratkaisu oli vihreä puutuoli, joka mahtui ammeeseen. Se keikkui, eikä taatusti ollut kovin turvallinen ratkaisu, mutta Paula sai minut siihen nostettua ja kuten sanottu, silloin se ei ollut niin justiinsa. (Anteeksi hotelli, että otimme juuri sen puutuolin, mutta ne muoviset eivät mahtuneet ammeeseen…) Tämän kunniaksi kerrankin ainutlaatuinen autenttinen kylpyhuone-kuva elävällä mallilla 😉

Onnellisuusvihon kohta 83: Elämäkeskustelut ja analyysit parvekkeella

Onnellisuusvihon kohta 86: Vihreän tuolin jaksaminen loppuun asti

 

Mitä Monte Gordossa sitten kannattaa tehdä? En muistaisi muuta kuin rannalla olon. Juuri tätä varten on kuitenkin onnellisuusvihko ja muun muassa sen seuraavat kohdat:

29. Hieno jäätelö-buffet!

32. Viini on ravintolassa todella halpaa, joten aina kannattaa tilata koko pullo

61. Ihana ravintola Vicius ja hassu setä, joka puhuu ulkoa opetellun litanian ja saa myytyä ihan mitä vain

63. Livebändi Bar 42:ssa, mutta siis eikö näitä valoja muka oikeasti himmenetä?

66. Kilisevillä kelloilla koristellut hevoset ja viikon aikana kehittynyt teoria siitä, kuinka kilinän kuuleminen tuo varmasti hyvää onnea. Kuulemme kilinän kaikkialla, myös öisin.

88. Matkan taitekohta: Hehkutetun John´s Barin taika selvisi! Olympia ja Barman´s Special ovat ne jutut.

89. Markkinat: Maailmanpyörillä ja kojuilla on sittenkin jokin idea! Paras markkina-aika on siis sunnuntaina klo 23.

100. La Mamma – ravintola parantaa jatkuvasti. Pizza Tutti Frutti (kana, tomaatti, banaani, ananas, juusto) on jotain käsittämättömän hyvää, vaikkei uskoisi.

102. Tähdenlentojen katselu rannalla.

 

 

 

Jatketaan seuraavassa osassa matkaa Monte Gordosta Vila real de Santo Antonioon! Kiitos Paula, että sain käyttää sinunkin kuvia!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

%d bloggaajaa tykkää tästä: