Espanja San Sebastian yhteistyö

Päivä, jolloin lensin

Tämän jutun kokemukset ovat matkalta, jonka
kustannuksista vastasivat Espanjan matkailutoimisto Suomessa ja
Basque Country Tourism Board ja toteutuksesta esteettömään
matkailuun erikoistunut Bask for All.

Matkasta San Sebastianiin, pohjoiseen Espanjaan, tuli ehkä vähän yllättäen yksi ikimuistoisimmista matkoistani. Kaupunki ihastutti monella tapaa, mutta aloitetaan kuitenkin elämyksestä, joka nousi ylitse muiden. Siitä, joka on vastaukseni jatkossa, kun kysytään mieleenpainuvimpia matkakokemuksiani. Aloitetaan päivästä, jolloin lensin varjolla alas vuoren rinteeltä kohti kimaltavaa merta ja mielettömiä maisemia. Minä.

Alkuun on syytä kerrata se, että minulla on spinaalinen lihasatrofia, joka tarkoittaa lihasheikkoutta ihan koko kropassa. Se vaikuttaa toki näkyvimmin jalkoihini, mutta myös käsiini, vartalooni ja esimerkiksi pään kannatteluuni. Lentely pystyasennossa taivaalla ei siksi ole koskaan kuulunut realististen haaveideni listalle, vaikka usein toitotankin maailman mahdollisuuksista. Kun näin paraglidingin eli varjoliidon minulle räätälöidyn tutustumismatkan ohjelmassa, en kiinnittänyt siihen kovin paljon huomiota. Ajattelin nimittäin, että se vaihtuu johonkin toiseen aktiviteettiin, kun he näkevät todellisen kuntoni. Lentopäivän aamuna sanoin kaikille mahdollisille henkilöille, että menen kyllä, jos se rohkeudesta on kiinni, mutta epäilen hyvin vahvasti, että ihan jo olemattoman pääni kannatuksen takia se osoittautuu mahdottomaksi. ”No problem, se on mahdollista kaikille”, minulle vakuuteltiin, mutta senkin ajattelin olevan vaan Espanjaa.

Epäilin vielä siinä vaiheessa, kun automme puikkelehti iltapäivällä pitkän matkaa ylös vuoren rinnettä. Epäilin siinä vaiheessa, kun katselin kypärä päässäni alas korkeuksista. Ja epäilin vielä siinäkin vaiheessa, kun istuin valjaissa nurmikolla. Annoin heidän kuitenkin kokeilla, olisiko se mahdollista. Kanssani lentämään lähti mies, jolla oli kymmenien vuosien kokemus varjoliidosta, ja joka oli lentänyt monien eri tavoin vammaisten henkilöiden kanssa. Luottamus ja kokemus loistivat hänestä niin kauas, että siinä vaiheessa, kun hänkin uskoi minun lentämisen mahdollisuuksiin, aloin hieman uskoa itsekin. Apuna minua lentoon saattamassa oli hänen lisäkseen avustajani,  Diego Bask for Allilta sekä mies, joka harrasti varjoliitoa, ja jonka vaimo liikkuu sähköpyörätuolilla. Muuta en ehtinyt hänestä selvittämään, mutta tämän kokemuksen myötä hän lukeutuu tämän matkan merkityksellisiin henkilöihin. He nostivat minut maahan istumaan eräänlaiseen kankaiseen istuimeen. Sain ylleni valjaat ja jalkani kiinnitettiin remmillä kiinni toisiinsa, etteivät ne heiluisi holtittomasti. Tämän jälkeen minua nosteltiin ilmaan ja kokeiltiin erilaisia lentoasentoja. Varjoa kiinniteltiin ja aseteltiin ja oikeaa lähtöhetkeä haettiin. Eihän se nyt kovin helppoa ollut tai kovin tyylikkäältä näyttänyt (katso vaikka kuvat), mutta ei haitannut! Missään kohtaa en osannut jännittää. Kaikki tuntui vain epätodelliselta, mutta luotin ympärillä olleisiin ihmisiin. Sää oli täydellinen, tuuli juuri sopiva. Kaikki oli kohdillaan.

IMG_20190926_153423

IMG_20190926_153437

IMG_20190926_153753

IMG_20190926_153900

IMG_20190926_154200

IMG_20190926_154416

IMG_20190926_154418

IMG_20190926_154527

IMG_20190926_154530

Ja sitten, yhtäkkiä, olimmekin ilmassa. Olin sen kokeneen liitovarjomiehen edessä, valjaistani kiinni hänessä. Pääni ei päässyt retkahtamaan taaksepäin, mutta pystyssä en sitä kyllä saanut pidettyä, vaan leukani painui rintaan. Kuvissa se näyttää siltä, että kypäräni olisi silmilläni, mutta kyllä minä näin. Lopulta oikein hyvinkin. En ole ihan varma miten se lentoon lähtö lopulta tapahtui. Varjo sai tuulen sopivasti alleen, juoksimme (tai siis ne muut, minä roikuin tyytyväisenä kyydissä) vuoren reunalle ja sitten, tuosta noin vaan, pehmeästi, lensimme. Muistan ajatelleeni ensin, että näen ja saan henkeä, kaikki on siis hyvin.

Lensimme meren ylle ja kaarroimme sitten vasemmalle. Mies takanani ohjasi varjoa todella taitavasti. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. Uskon, että sen lähemmäs lentämisen tunnetta en voi päästä. Nostin kädet sivulle. Normaalisti en voi sitä tehdä, mutta ilmavirran ansiosta näköjään ilmassa voin. Ei jännittänyt, ei pelottanut, nauroin vaan. Ihan todella epätodellinen fiilis. En tiedä kauan lentomme lopulta kesti, useamman minuutin kyllä. Yksi Bask for Allin oppaistamme, Xabier, oli meitä vastassa alhaalla. Nurmialueella, johon laskeuduimme, jälleen todella pehmeästi. Hän otti kiinni jaloistani, etteivät ne jääneet alleni ja laskeuduin nurmikolle istumaan. Seuraavan puoli tuntia makoilimme vierekkäin nurmikolla lentoystäväni kasatessa varusteita ja odottelimme, että sähköpyörätuolini ja muu porukka tulivat autolla alas vuorelta. Minä vaan hekottelin. Oli niin käsittämätön ja ennenkokematon fiilis. Adrenaliini kohosi korkealle ja olin vielä monta tuntia lennon jälkeen aivan fiiliksissä. Jatkoimme päivää nousemalla seuraavalle vuorelle, Monte Igueldolle, jossa sijaitsee huvipuisto ja josta on upeat näköalat yli kaupungin. Kaiken koetun jälkeen se oli taas se hetki, kun oma elämä tuntui kertakaikkisen upealta ja kuiskasin itselleni kiitoksen kaikesta siitä työstä, joka on tuonut minulle tällaisia päiviä.

Jos haluat joskus kokea jotain tällaista, suosittelen lämpimästi kääntymään Bask for All -yhtiön puoleen. Tuntuu, että heille oikeasti kaikki on mahdollista.

IMG_20190926_154533

IMG_20190926_154538_1

IMG_20190926_161135

IMG_20190926_173313

IMG_20190926_173205

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

%d bloggaajaa tykkää tästä: