Valikko
Italia / Toscana

Paluu Toscanaan

Paluu. Tunteita täynnä oleva sana, sillä jotta voi palata, täytyy ensin lähteä. Minä palasin Italiaan, Toscanaan, Lucignanoon. Täällä I Girasoli -hotellissa vietin aikalailla tasan vuosi sitten ihanan ja mieleenpainuvankin loman, josta teille silloin kerroinkin. Lähdin haikeana, palasin mieli täynnä odotusta.

Lähtökohta on tällä kertaa eri. Mukana on reilut 20 Matka-Agenttien matkalaista, joiden matkanjohtajana toimin. Jännitin etukäteen sitä, ovatko mielikuvani ihanan loman värittämiä, näkevätkö muut tämän paikan sellaisena kuin minä. Tuskin kukaan aivan samanlaisena, mutta hymyjä ympärillä näkyy. Täällä on ollut kuumaa, äskeistä ukkoskuuroa lukuun ottamatta aurinkoista, erinomaista ruokaa mielettömästi (kolme ruokalajia kaksi kertaa päivässä…) ja ainakin minun mielestäni oikein hyvää porukkaa. Eilen vietimme päivän Sienassa ja huomenna suuntaamme Firenzeen. Niille omistan ihan omat tarinansa.

Katsellessani ympärilleni auton ikkunasta, uima-altaan reunalta tai kaupunkien kaduilta, en keksi mitään syytä miksi en palaisi yhä vain uudelleen.

 

 

 

Tähän matkaan liittyy myös seuraavat artikkelit

Päiväretki Sienaan
Päiväretki Firenzeen
Vierailu Lucignanossa
About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply