Valikko
Australia / Maailmanympärimatka

Perjantai-illan tunnelma Sydneyssä

Muistatteko siellä ensilumen huumassa sen kevään tunteen, kun tietää lopullisesti talven taittuneen, on kevään ensimmäiset todella lämpimät päivät ja koko pitkä kesä edessä? Täällä Sydneyssä eletään sitä aikaa nyt. Talvi täällä ei taatusti ole ollut niin pitkä ja pimeä kuin mitä se on Suomessa, mutta ihmiset tuntuvat silti arvostavan tätä aikaa, kevättä ja kesää. Onhan se hieman outoa, että yhtäkkiä onkin kevät, mutta tuon meren ylitettyäni ja pompittuani päivämäärissä ja kellonajoissa viimeiset viikot aivan miten sattuu, ei yhtäkkinen vuodenaikojenkaan kääntyminen enää ihmetytä.

IMG_1788 pieni

Keskiviikkoaamuna laivamme saapui satamaan, lopulliseen määränpäähänsä ja ymmärsin, mitä kapteenimme tarkoitti sanoessaan meidän saapuvan maailman kauneimpaan risteilysatamaan. Tulimme nimittäin paraatipaikalle aivan keskustan ytimeen, oopperatalon ja Harbour Bridge -sillan viereen. Virva, Maija ja tavarat nappasivat taksin ja minä ajelin 1,6 kilometrin matkan hotellillemme. Sukelsin terminaalista suoraan pilvenpiirtäjien väliin, keskelle australialaista arkipäivää, kevään vaihtumista kesäksi ja siitä iloitsevia ihmisiä. Naurahtelin vähän tyhmänä ääneen innostuksesta, mutta onneksi täällä on tämä aika, että sellainen on aivan soveliasta.

IMG_1813 pieni

Ensimmäiset päivät täällä vajaan kahden viikon kodissa ovat sujuivat arkisesti. Huoneistohotellimme Mantra on Kent on loistava paitsi sijainniltaan, myös kotoisuudessaan. Oma pyykinpesukone ja keittiö ovat tässä kohtaa erityisen ihania ja on ollut ihana hengähtää hetki ja hoidella niitä pakollisia juoksevia asioita, joita ei pääse pakoon edes toiselle puolelle maailmaa. Pala arkea sopii tänne, sillä jotenkin tämä kaupunki tuntuu erittäin kotoisalta. Tämä on tavallaan kuin jokin Amerikan suurkaupunki, mutta toisaalta tässä on myös jotain hyvin eurooppalaista ja solahdamme katukuvaan helposti. Toisaalta keskellä Bondi Beachin ja Manly Beachin surffareita tai kun papukaija lennähtää keskellä kaupunkia, ymmärtää tämän kaupungin ainutlaatuisuuden.

IMG_1823 pieni

IMG_1835 pieni

Perjantai-ilta iloisia ihmisiä täynnä olevassa Darling Harbourissa, aivan hotellimme vieressä, näytti tänään tältä. Ehkä ymmärrätte, miksi olen kovin tyytyväinen päätökseeni pysyä täällä Sydneyssä 12 päivää ennen kuin matka taas jatkuu.

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

1 Comment

  • Kthetraveller
    4.11.2016 at 22:22

    Ah. Niin mun lempikaupunki ja tuttuja mestoja näkyvillä. Nauti!

    Reply

Leave a Reply