Maailmanympärimatka

Pohdinnat päiväntasaajalta

Ylitämme pian päiväntasaajan. Tällä kertaa etelästä pohjoiseen ja lentokoneen kyydissä. Voi siis olla, että tällä kertaa ei tule diplomia tai juhlallisuuksia kuten laivalla, mutta ihanat mango-kookos –jäätelöt kyllä juuri saimme. Kartta näytössäni kertoo, että Euroopassa on vielä pimeää, mutta tällä puolella maailmaa päivä on alkanut jo pitkän aikaa sitten. Matkaa Sydneystä Bangkokiin on takana jo reilut kuusi tuntia ja jäljellä enää kolme. Olen katsonut kaksi leffaa, syönyt hyvän aterian, vähän lukenut ja aika paljon fiilistellyt. Tätä Qantasin lentokonetta koristaa kenguru merkkinä siitä mistä lähdimme. Vilkutin Virvalle äsken Indonesian kohdalla, sillä hän jatkoi matkaa Sydneystä Balille, kun kolmikkomme tiet torstaina erosivat. Me Maijan kanssa olemme matkalla kotiin päin ja tätä näytön karttaa katsoessa tuntuu siltä kuin määränpää olisi tosiaan jo paljon lähempänä kotia. Aikaeroakaan ei ole pian kuin viisi tuntia!

IMG_2280

Koti saa kuitenkin vielä odottaa, sillä uusi vaihe matkasta on jälleen alkamassa ja uskon Thaimaan toivottavan meidät lämpimästi tervetulleiksi. Vietämme ensin kolme yötä ja kaksi kokonaista päivää Bangkokissa. Olen kuullut tuosta kaupungista ja sen esteettömyydestä hyvin vaihtelevia kommentteja, joten seikkailija minussa odottaa innolla kaiken kokemista. Varsin esteettömän Sydneyn jälkeen joitakin sopeutumisvaikeuksia saattaa ilmetä… Sydneyä vertasin paljon Seattleen ja varsin usein jouduin toteamaan, ettei esteettömyydessä ihan Yhdysvaltojen tasolle ylletä. Noista pienistä eroista on jo postaus muhimassa! Varhain keskiviikkoaamuna kohtaamme lentokentällä rakkaita perheenjäseniäni ja jatkamme kymmeneksi päiväksi porukalla Hua Hiniin. Tämä ajanjakso elämästäni päättyy siis uima-altaalla löhöten. On ihanaa saada täydennystä sieltä kylmästä Suomesta ja joukkoon rakkaita, joille kaikki tulevissa päivissä on uutta ja eksoottista. Tervetuloa siis kotiväki hetkeksi mukaan elämään, jossa aurinkorasvaa kuluu, mangot sulavat suuhun, norsut napsivat kädestä banaaneja ja juomat kelluvat altaassa uusien laivalta ostamieni pullojen omien uimarenkaiden ansiosta (lienevätkö esimerkiksi nämä syynä siihen, että matkalaukun sulkemisen kanssa oli tänään vähän vaikeutta).

Aina välillä täällä pelästyn sitä osaanko arvostaa tarpeeksi sitä mitä joka päivä koen. Kahdeksan viikkoa jokapäiväistä kokemista on nimittäin aika paljon. Aikamme Sydneyssä oli mitä mahtavinta ja Sydney pääsi heittämällä suosikkikaupunkieni listalle. Kiertelimme paljon, kävimme moikkaamassa valaita (ja siinä samassa kovia aaltoja ja pahoinvointia), teimme retken Blue Mountainsille, pyörimme lauantaimarkkinoilla, nautimme rannoista, hemmottelimme makunystyröitä mahtavissa ravintoloissa ja imeydyimme mukaan kaupungin sykkeeseen. Silti tämä vaihe tuntui arkiselta ja jollain tavalla myös välivaiheelta. Kaipasin takaisin laivalle, suunnittelin tulevaa ja aamuyön unettomina tunteina mieleen hiipivät pitkästä aikaa myös kotona odottavat velvoitteet.

IMG_2298

On hyvin kliseistä, että monet lähtevät pitkille matkoille etsimään itseään. Minulle se ei ollut ensisijainen syy lähteä ja koinkin jättäväni Suomeen hyvinkin tasaisen ja hyvän elämänvaiheen, johon on aidosti kiva kahden viikon päästä palata. Silti tämä toinen puoli maapallosta on kuin luotu elämän pohdinnalle. Ehkä sen saa aikaan meri ja auringonlaskut tai tällaiset pitkät lentomatkat, mutta mieleen hiipii hyvin usein kysymys siitä mitä elämältä tästä eteenpäin haluan, mihin suuntaan lähden unelmiani kuljettamaan. Kun osoittaa itselle, että unelmien toteuttaminen on täysin mahdollista, syntyy hetkessä uusia mahdollisuuksia. Se on aika hurjaa.

IMG_1613

No nyt se päiväntasaaja meni, ilman mitään pomppuja (laivalla osa ihan oikeasti uskoi, että laiva heilahtelee ylityksessä…) Sydneystä tulee vielä paljon juttuja kotiinpaluuni jälkeen. Uusi-Kaledoniakin sai jäädä odottamaan, samoin erilaiset kootut tietopaketit pitkästä risteilystä. Avustaja-asiani ja budjettini ovat myös herättäneet monissa kysymyksiä, joihin kerron kyllä vielä myöhemmin vastauksia. Tämän lentokonefiilistelyn myötä siirrymme kuitenkin Thaimaahan, jonka tunnelmat täyttävät eri kanavat kahden seuraavan viikon ajan. Tätä seuraava lento onkin sitten jo kotiinpaluu Finnairin siivin ja voi vaan jännityksellä odottaa sitä elämäpohdinnan määrää!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

%d bloggaajaa tykkää tästä: