Pyörätuolilla Pietarissa

Pietari. Suuri, kiehtova, lähellä ja mielikuvissani myös vaikea. Ehkä siksi en ole koskaan vielä suuremmin haikaillut sinne. Silti tunnen piston sydämessäni, kun kuulen ihmisten (myös pyörätuolia käyttävien) matkustavan sinne valtamerten takaa, kun itsellä matkaa olisi muutaman tunnin junamatkan verran. Ystäväni Atso ja Anni vierailivat molemmat Pietarissa lähes samaan aikaan kesäkuussa kaupungissa pelatuissa jalkapallon MM-kisoissa. He molemmat liikkuvat sähköpyörätuolilla, joten kyselin heiltä miten pyörätuolilla Pietarissa pärjää.

Saapuminen Pietariin

Atso ja Anni matkustivat molemmat Pietariin Allegro-junalla. Liput he ostivat VR:n asiakaspalvelusta. Pyörätuolipaikkoja Allegroon ei saa ostettua VR:n nettikaupasta ja saattaja ei pääse näissä junissa maksutta toisin kuin Suomen sisäisillä junamatkoilla. Allegro on samanlainen juna kuin Pendolino eli kyytiin noustaan konduktöörin avustamana hissillä. Pyörätuolipaikkoja junassa on kaksi ja niiden vieressä on inva-wc. Pyörätuolilla pääsee myös ravintolavaunun alkupäähän. Junan henkilökunta puhuu suomea. Tulli-ja rajamuodollisuudet hoituivat kätevästi omalla paikalla istuessa, sillä rajavirkailijat tulevat junaan. Myös rahanvaihto olisi onnistunut junassa. ”Junamatka sujui erinomaisesti  ja hoin kaverilleni monta kertaa matkan aikana, että voisipa muihinkin maihin matkustaa junalla Suomesta, kun oli niin vaivatonta ja mukavaa, ja sai istua omassa sähkärissä koko matkan”, Anni kiteyttää.

Viisumin hankinta

Sekä Anni että Atso matkustivat tällä kertaa Pietariin jalkapallon MM-kisojen kisaturisteina. Tällöin heidän ei tarvinnut huolehtia viisumin hakemisesta, vaan niin sanottu kisapassi mahdollisti viisumivapaan saapumisen Pietariin. Muutoin Venäjälle tarvitaan viisumi, jonka hankkimisesta kannattaa ottaa hyvissä ajoin selvää. Helpointa viisumin hankkiminen on matkatoimiston kautta, vaikka itse varaisikin matkat eli junan ja hotellin. Viisumeita myyviä matkatoimistoja on useita, kannattaa googletella. Viisumin voi hankkia myös omatoimisesti suoraan Venäjän Suurlähetystöstä, mutta tällöin on varattava aika paikan päälle ja hankittava itse viisumipuolto majoituspaikasta Pietarista. Matkatoimiston kautta viisumin hakeminen on kalliimpaa, mutta huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Pöndekengissä-matkablogiin on koottu hyviä vinkkejä viisumin hakemiseen.

Majoitus

Anni ja Atso valitsivat molemmat majapaikakseen hotelli Veran.

Anni: Hotel Vera toimi oikein hyvin pyörätuolilla. Tutustuttiin myös yhtenä iltana uusiseelantilaisiin kisafaneihin, jotka kutsuivat meidät katsomaan kotihotellinsa aulabaariin peliä ja hotelli olikin Sokos Hotelli, joka vaikutti erittäin esteettömältä. Asemalta hotellillemme menimme jalkaisin, matkaa kertyi 4-5 kilometriä. Olin etukäteen selvittänyt sen verran, että suorimman reitin tarjoama silta on esteellinen eli päättyy joen ylitettyäsi toisessa päässä portaisiin, mutta toinen reitti toimi mainiosti.

Atso: Finljandski -juna-asemalta samaiseen Hotelli Veraan oli tosiaan noin 5 kilometriä sitä pidempää, esteetöntä reittiä. Meillä meni suihkutuolin ja matkalaukun kanssa matkan taittamiseen kävellen n. 1,5h. Verassa huone oli kivan iso ja toimiva, kylppärin vessassa ei kyllä kovin hyviä kahvoja ollut, jos joku niitä tarvitsee ja oli aika korkea pönttökin, mikä meinasi aiheuttaa vähän hankaluuksia. Hotellista ne toimittivat meidän huoneeseen irrallisen suihkutuolin, mutta mulla oli oma mukana niin ei tarvinnut sitä käyttää. Suihku oli erotettu muusta kylppäristä pienellä kynnyksellä, mikä oli vähän omituinen juttu.

Tuttavani Amu kehui Pietarissa asustellessaan hotellia Ibis St. Petersburg Centre, jonka esteettömässä huoneessa oli myös tilava kylpyhuone. Hotellin sisäänkäynnillä on kuitenkin hissi, jonka käyttäminen vaatii henkilökuntaa eli jonkun on ensin mentävä portaita pitkin vastaanottoon pyytämään apua, mikä on haastavaa yksin matkustavan liikuntarajoitteisen kannalta.

Kulkeminen Pietarissa

Anni ja Atso kokivat molemmat Pietarissa liikkumisen ennakoitua helpommaksi, ainakin kun liikkui sähköpyörätuolilla/kävellen. Molemmat pelkäsivät etukäteen korkeita katukivetyksiä ja portaisia siltoja, mutta kumpikin törmäsi niihin selkeästi oletettua vähemmän ja oli todella positiivinen yllätys, että melkein jokaisessa kadunkulmassa oli todella hyvät madallutukset. Anni joutui turvautumaan mukana kulkevaan matkaramppiinsa katukivetysten kohdalla vain kerran ja loppujen lopuksi sekin kohta olisi ollut kierrettävissä. Atso käytti matkaramppiaan muutamia kertoja. Sähköpyörätuolin hyvistä akuista ja avustajan/kaverin hyvästä kunnosta oli hyötyä, kun kävelykilometrejä kertyi päivittäin todella paljon. Atso ei etukäteen ajatellen ja karttoja tutkimalla ollut ymmärtänyt kuinka todella suuri kaupunki Pietari on, mutta silti hänkin koki, että sen pystyi ottamaan haltuun myös kävellen.

Busseja Atso ja Anni eivät käyttäneet, mutta näköhavaintojen mukaan suuressa osassa busseja oli keskiovella ramppi pyörätuolia varten. Bussi on siis varteenotettava vaihtoehto myös liikuntarajoitteiselle. Anni uskaltautui myös metroon, mutta suosittelee sitä vain seikkailunhaluisille. ”Itse metro oli oikein hyvä, pyörätuolille on tilaa ja rakoja tai kynnyksiä metron ja laiturin väliin ei jää. Henkilökunta on hyvin ystävällistä ja lähtöasemalta aina soitettiin seuraavalle asemalle, jossa oli henkilökuntaa vastassa. Ongelma on se, että asemilla ei ole hissejä, vaan henkilökunta avustaa pyörätuolin käyttäjiä liukuportaissa. Niillä asemilla missä menin (lopulta yhteensä kuusi), oli aina yhdet liukuportaat, jotka olivat seisahduksissa ja jotka henkilökunta käynnisti vain liikuntarajoitteisille. Niissä oli myös huomattavasti matalampi se askelman korkeus kuin Suomessa, joten en jäänyt juurikaan takakenoon ja alkuhämmästystä lukuunottamatta en kokenut olevani mitenkään vaarassa”, Anni kuvailee. Sähköpyörätuoli metron liukuportaissa on harvinaisempi näky, mutta manuaalipyörätuolilla liikkuvia henkilökunta on tottunut avustamaan. Atsolle tuli kulkiessa vastaan myös raitiovaunuja, joissa keskivaunu oli varustettu pyörätuolisymbolilla. Hän epäilee kuitenkin, että Pietarissa on vain jotkut tietyt asemat, joista kyytiin pääsee, sillä normaalisti raitiovaunu pysähtyi pysäkin kohdalla vain keskelle tietä ja ihmiset puikkelehtivat autotien poikki kyytiin.

Jos pystyt nousemaan tavalliseen taksiin, löydät sellaisen Pietarista helposti. Invataksejakin kuitenkin on. Atso ja Anni eivät sellaista testanneet, mutta saivat kyllä yhteystietoja turistineuvonnasta. Tähän englannin kieliseen artikkeliin on koottu hyvin tietoa Pietarissa liikkumisesta sekä yhteystietoja invatakseille. (Huomaa kuitenkin, että artikkelissa puhutaan myös Moskovasta, joten ole tarkkana kummasta on milloinkin kyse.) Liberty Tour järjestää esteettömiä retkiä Pietarissa.

Nähtävää ja koettavaa

Atso: Nähtävyyksistä käytiin Iisakin kirkossa. Myös avustajalle piti ostaa lippu, mutta kaikkiaan lippujen hinta ei ollut mikään mahdottoman suuri. Etuoven sisäänkäynnille ja takaoven uloskäynnille oli rakennettu isot luiskat, joita pitkin sisään ja ulos pääsi helposti. Positiivinen ja hieno kokemus kaikenkaikkiaan. Koitettiin myös mennä Eremitaasiin, sillä siitä oltiin kuultu paljon hyvää ja se kiinnosti kovasti. Ennen varsinaista hissiä oli kuitenkin porrashissi ja siihen tyssäsi mun museovierailu. Se hissi ei jaksanut nostaa mua ja mun sähkäriä. Manuaalituolilla siitä näytti pääsevän ihan hyvin.
Me haluttiin kokea myös aitoa venäläistä meininkiä ja pietarilaista elämää. Keksittiin googlata Pietarin parhaat torit ja markkinat. Niitähän löytyi hyvä lista ja yksi niistä sattui olemaan sopivalla tienoolla meidän sijaintiin nähden, joten lähdettiin tekemään vierailua sinne. Siellä oli isot feikkituotemarkkinat sekä sitten kauppahalli täynnä kaikenlaista lihaa, juustoa, leivonnaisia ja kasviksia, pikkelöityjä ja tuoreita. Se oli yks hienoimmista kokemuksista Pietarissa. Päädyttiin ostamaan halvalla sellaisesta ihan pikkukojusta jotkut leivonnaiset, joista ei etukäteen tiedetty yhtään, miltä maistuvat. Se oli todella herkullista. Sellaista suolaista piirasta, taikinan sisälle oli leivottu jotakin lihakastiketta. Kauppahallissa joku myyjänainen kutsui meidät maistamaan hänen kojustaan suolakurkkuja, ja sitten päädyttiin maistamaan lähes kaikkia hänen myynnissä olevia pikkelöityjä tuotteitaan. Vedettiin niitä ihan rohkeasti ja olen iloinen, että oltiin avoimin mielin liikkeellä, koska oli kyllä kerrassaan hyvä ja maukas kokemus.

Anni: Me kävimme Eremitasissa. Olen sen verran pienikokoinen, että ilmeisesti siksi porrashissi jaksoi nostaa minut sähköpyörätuoleineni. Sisään pääsimme kaveriavustajani kanssa molemmat ilmaiseksi ja jonojen ohi. Porrashissi oli ensimmäisissä portaissa ja tavallinen hissi sen jälkeen. Kaikkialle pääsi ja invavessakin oli. Eremitaasissa olisi helposti saanut menemään tunteja. Mekin muuten päädyimme vahingossa yhdelle torille ja se oli reissun kohokohtia!

Ravintolat molemmat kokivat pääasiassa esteellisiksi joitakin ketjuravintoloita lukuun ottamatta. Kesäaikaan lähes kaikilla ravintoloilla oli kuitenkin ulkoterassi, johon pääsi pyörätuolilla. Siinä yksi syy siihen, miksi molemmat suosittelevat matkustamaan Pietariin nimenomaan kesäaikaan.

Yleisfiilikset ja vinkit

Atso: Pietarista jäi kyllä kaikinpuolin todella positiivinen kuva! Varmasti tulee vierailtua joskus toistekin vielä. Arkkitehtuuri ja historia on siinä kaupungissa tosi hienoa ja mielenkiintoista, paikalliset ystävällisiä ja avuliaita. Kuten varmaan kaikissa muissakin matkakohteissa, super-turistikohde ravintoloita kannattaa välttää. Pari huonoa ravintolakokemusta jäi, mutta toisaalta todella monta hyvää. Venäläinen ruokakulttuuri on mun pienellä otannalla todella hyvää ja herkullista. Turvallinen olo oli kokoajan kaikkialla missä me liikuttiin. Kunhan pitää itse järjen mukana kaikkialla missä liikkuu niin ei oo mitään hätää. Seikkailumieltä ja kokeilunhalua mukaan niin Pietari avautuu kyllä pyörätuolillakin oikein hienosti.

Anni: Jäi positiivisesti yllättynyt fiilis. Parasta Pietarissa oli tunnelma. Vaikka se maantieteellisesti on niin lähellä Helsinkiä, siellä on aivan oma erilainen maailmansa ja tunnelmansa. Paikalliset myös yllättivät ystävällisyydellään. Parikin kertaa kävi niin, että lähdettiin jo pois jostain esteelliseltä vaikuttavalta kauppakeskukselta tai kaupalta, kun joku ohikulkija, joka ei sanakaan yhteistä kieltä puhunut, tuli viittomaan jonnekin sivuovelle, jossa oli joko ramppi tai porrashissi. Metroasemien auttajasedät olivat aivan mahtavia, vaikka yhteistä kieltä ei kaikkien kanssa ollutkaan. Turvallinen olo oli myös aivan koko ajan, vaikka öisinkin paljon liikuttiin. Paikallisten joukkoon päätyminen ja muun muassa jalkapallon seuraaminen heidän kanssaan oli parasta.  Nimenomaan paikallisuus ja kulttuuri olivat ehdottomat kohokohdat!

Atso pitää ystävänsä Joelin kanssa myös AHA-podcastia, jossa on niin ikään puhuttu Pietarista. Podcast on kuunneltavissa muun muassa Spotifyssa. Katso myös miesten tekemä video MM-kisamatkasta Pietariin.

Onko sinulla kokemusta liikuntarajoitteisena Pietarissa? Jaa kokemuksesi kommentoimalla ja auta samalla muita kaupunkiin reissua suunnittelevia!