Valikko
Italia / juna / Rooma

Rooman lentokenttäjuna pyörätuolin kanssa

16 tuntia Roomassa, pieni loma kahden työmatkan keskellä, käynnistyi lentokentältä. Yritin etsiä netistä kokemustietoa lentokenttäjunan Leonardo Expressin esteettömyydestä sitä kuitenkaan löytämättä. Tai löysin kyllä tiedon, että junassa on inva-wc ja paikka pyörätuolille, mutta en kokemuksia siitä, pääseekö junaan itsenäisesti. 11 vuotta sitten kaupungissa vieraillessani lentokentän päässä laituri oli samalla tasolla kuin juna, mutta Rooman Terminin rautatieasemalla laituri oli niin paljon alempana, että edes matkoilla mukanani kulkevalla pienellä rampilla en olisi päässyt. Nyt tiedän, joten kokemustietoni olkaa hyvä!

IMG_4582

Olen matkustanut junilla Italiassa jonkin verran. Yleisesti tilanne on se, että juniin ei pääse itsenäisesti, vaan aseman henkilökunnan on tultava auttamaan pyörätuoli junaan, sillä junan vaunu ja laituri eivät ole samassa tasossa. Maassa on hyvin toimiva avustuspalvelu, Sala Blu, kunhan sen varaa 24 tuntia ennen matkan alkua. Nyt pääsin helpolla, sillä olin ennen Rooman vierailua Toscanassa ja pyysin hotellimme henkilökuntaa soittamaan Rooman aseman avustuspalveluun ja kysymään laiturien tämän hetkisestä esteettömyydestä. Sieltäkään en saanut selvää vastausta, mutta avustuspalvelu varattiin molemmille asemille. Saman olisin voinut tehdä myös sähköpostitse.

IMG_4586

Lentokentällä olimme terminaalissa 3. Sieltä pääsi juna-asemalle kätevästi sekä saapuvien että lähtevien aulasta hissillä. Kävelymatkaa tuli ehkä noin 200 metriä. Lippu Leonardo Express –junaan maksaa 14 euroa/suunta ja hinta on sama myös liikuntarajoitteisilta ja avustajilta. Lippuja voi ostaa aseman lipunmyynnistä tai automaateista ja lippu täytyy leimata ennen junaan astumista. Olimme asemalla valmiina lopulta puoli tuntia ennen sen junan lähtöä, johon olimme avustuspalvelun varanneet. Kävimme tiedustelemassa lipunmyynnistä asemien esteettömyyttä ja voisimmeko lähteä jo aiemmalla junalla, sillä vaikutti siltä, että oman ramppini avulla pääsisin junaan ilman avustuspalvelua. Ihmisen luota toiselle kuljettuamme kuitenkin lopulta selvisi, että avustuspalvelua tulee odottaa, kun se on tilattu (mikä on ymmärrettävää).

Sekä lentokentän päässä että Rooman päässä laiturin ja junan väliin jää noin 15 cm:n väli sekä korkeus- että syvyyssuunnassa. Oman ramppini avulla tuo ei ole sähkärille ongelma, ilman sitä en olisi päässyt/uskaltanut. Joskus voi kuulemma kuitenkin käydä niin, että Roomassa juna ei pääsekään laiturille, jolle se normaalisti menee, jolloin pudotusta voi ollakin metrin verran. Nämä ovat kuitenkin poikkeustilanteita. Tilaamani avustuspalvelu toimi moitteettomasti. Lentokentän päässä kokeilin mennessä omaa ramppiani, mutta Rooman päässä halusin nähdä, miten systeemi toimii. Heidän välineensä ovat omaa pientä ramppiani massiivisempia, mutta homma tuli hyvin hoidetuksi. Seuraavana päivänä Rooman päässä emme meinanneet löytää Sala Blu:n toimistoa, jossa meidän täytyi ilmoittautua puoli tuntia ennen junan lähtöä. Se löytyi lopulta raiteen 1 läheisyydestä. Asemalla tehdään remonttia, joten voi olla, että se ei ole sen vakituinen paikka. Avustuspalvelu toimi jälleen kahden miehen voimin ja Rooman lentokentällä oli vastassa avustaja hieman pienemmän rampin kanssa. He olisivat auttaneet myös matkatavaroiden kanssa, joita meillä ei kuitenkaan näin lyhyellä visiitillä ollut.

IMG_4589

Juna itsessään oli toimiva ja tilaa pyörätuolille sekä matkatavaroille oli hyvin. Myös sähköpistokkeita oli junassa kaikkialla. Paikan vieressä oli myös normaalia tilavampi wc, samantyyppinen kuin meidän InterCity –junissa. Matka Leonardo Express –junalla Rooman sydämeen kestää puoli tuntia, eikä juna pysähdy muilla asemilla.

Eli siis, täytyykö avustuspalvelu tilata vai ei? Selvää vastausta ei mielestäni ole. Jos sähköpyörätuolin käyttäjällä on mukana ramppi tai manuaalipyörätuolin käyttäjä on tottunut menemään pienistä kynnyksistä, jättäisin palvelun tilaamatta. Tällöin lentokentällä voi mennä omiin aikatauluihin sopivaan, vartin välein kulkevaan, junaan, sillä lennon saapumista ja lentoasemalla kuluvaa aikaa on aina vaikea ennustaa. Lentokentän päässä henkilökunta on ystävällistä ja he pystyvät yleensä siinä kohtaa varmistamaan, että juna on menossa Rooman päässä esteettömälle laiturille. Rooman päässä taas ylimääräistä aikaa kannattaa jättää sen verran, että ei joudu pulaan, jos suunniteltu juna ei lähdekään esteettömältä laiturilta. Avustuspalvelukin siis kuitenkin toimii ja sen tilaamalla pystyy varmistamaan pääsyn haluamaansa junaan ja saa tarvittaessa apua matkatavaroiden kanssa. Asemien virallinen suositus on, että avustuspalvelu tilataan.

IMG_4591

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

2 Comments

  • Sanna-Leena
    3.6.2016 at 09:02

    Hei!
    Minkä kokoinen tuo sinun Literamp mahtaa olla? Saatan saada oman kunnan kautta sellaisen, mutta kokoa on vaikea hahmottaa. Eli sitä, kuinka pitkä saattaisi riittää. 🙂

    Hyvää alkanutta kesää!

    Sanna-Leena

    Reply
    • Palmuaseman Sanna
      5.6.2016 at 09:25

      Hei! Mun ramppi on 70 cm pitkä. Se on lyhin noista Literampeista ja toimii hyvin just kynnyksiin ja yhteen portaaseen. Kätevää siinä on se, että kulkee näppärästi sähkärin takana. Ihanaa kesää sullekin!

      Reply

Leave a Reply