Valikko
Pohjois-Suomi / roadtrip

Suomi-roadtripin päivä 3

Matkamaanantai alkoi Rukantuikku loma-asunnossa ihanan hitaasti, hyvien yöunien jälkeen. Paistoimme edellispäivänä ostamamme yrttipatongit aamupalaksi ja käynnistyimme kiireettömään aamun. Siivouksen jälkeen hyvästelimme hieman haikein mielin asunnon ja matkasimme muutaman kilometrin päähän katsastamaan saman omistajan Rukanranta-asunnon. Kirjoitan siitäkin vielä myöhemmin (tiedän, että tällainen myöhemmin sitten -lupailu on ärsyttävää, mutta koska näitä lyhyitä paikanpäältä-tunnelmia kaivataan aina eniten ja muuta en nyt ehdi, jatkan vain lupailua).

Päivän aktiviteetti oli kivuta Rukatunturin huipulle. Juhannuskalliontien yläpäästä lähtee esteetön reitti huipulle. Tähän kilometrin pituiseen reittiin lisäisin kyllä sanan ’vaativa’, vaikka haastavista reiteistä pidänkin. Sora, vierivät kivenlohkareet ja paikoin hyvin jyrkät mäet aiheuttivat nimittäin välillä haasteita. Huipulle kuitenkin päästiin ja reissu todellakin kannatti, sen verran upeat näköalat meitä ympäröivät kaikkialla. Huipulla tuuli ja olin kierroksen jälkeen niin syväjäässä, että minttukaakao ja kuuma lohikeitto Ruka-kylän Scandic Rukahovin yhteydessä sijaitsevassa Ravintola Kaltiokivessä tulivat tarpeeseen. Lämmettyämme jatkoimme matkaa 70 kilometriä tänne Salla-tunturin juurelle ja näimme matkalla kauan odotamiani poroja! Ehdimme illan aikana nauttia erinomaista poropizzaa Kelo-ravintolassa, saunoa Holiday Club Sallan villassamme ja hetkisen ihan vain relata, kun sade ei houkutellut ulkoilemaan. Tänään matka jatkuu Rovaniemelle ja esteettömän matkailun inspiraatioiltaan, kunhan on ensin nautittu Sallan aurinkoisesta aamusta.

DSC05332

DSC05383

DSC05399

DSC05411

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply