Suomiloman eka päivä: Hissirikosta Huskyn suukkoihin

Kello on 7.30 ja teen kiireessä viimeisiä pakkauksia vartin päästä koittavaa lähtöäni varten, kun saan kuulla taloni hissin olevan rikki. Asun viidennessä kerroksessa kierreportaiden päässä. Tai itseasiassa sillä ei ole väliä, sillä vaikka asuisin toisessakin kerroksessa, ei sähköpyörätuoliani portaissa kannettaisi. Pari väliinjäänyttä sydämen iskua ja sitten kriisirauhallisuus päälle. Soitin KONEen asiakaspalveluun, josta vastattiin heti. Asiakaspalvelija ymmärsi samantien tilanteeni kriittisyyden ja odottaessani soitti lähimmälle korjaajalle. Hän sattui olemaan 10 minuutin ajomatkan päässä ja lähti samantien tulemaan. Taksini saapui pihaan samaan aikaan korjaajan kanssa, korjaaja juoksi yläkertaan, paikallisti vian neljännen kerroksen oveen, teki jotain ja sai minut hissiin ja sillä alas. Lähdin pihasta lopulta kolme minuuttia aikataulusta myöhässä. Ylistysviesti KONEelle lähti heti junasta. Ei pyörätuolin käyttäjän kannattaisi asua viidennessä kerroksessa, mutta rakastan asuntoani ja sieltä avautuvia näköaloja yli kaiken ja toistaiseksi KONE on pelastanut minut jokaisesta pulasta.

Kaatosateessa junaan kohti Kuopiota. Kaksi päivää sitten VR:ltä otettiin yhteyttä ja kerrottiin tämän junan invavessan olevan rikki, eikä sitä todennäköisesti saataisi korjattua ennen keskiviikon matkaani. Usein tällaisissa tilanteissa VR tarjoaa vaihtoehtoista junayhteyttä tai tarvittaessa taksikuljetusta. Minä kuitenkin rakastan junamatkustamista ja valtameriä lentäen ylittäessäni olen jo aika kovan luokan pidättäjä. Vessa yllättäen kuitenkin toimi normaalisti ja pystyin sitä käyttämään. Olin vähän masokistisesti odottanut perinteistä lastenvaunuongelmaa ja ajatellut saavani hyvää kuva- ja ehkä videomateriaaliakin. Vaunuja oli Helsingistä lähtiessä kuitenkin vain yhdet. Tikkurilasta sentään saatiin yksi rollaattori ja toiset vaunut, mutta silti ne mahtuivat hyvin niille varatulle paikalle ja olisivat mahtuneet, vaikka toinenkin pyörätuolipaikka olisi myyty. Neljän tunnin matka Kuopioon taittui todella nopeasti. Ah sitä ihanaa junamatkustamisen rauhallisuutta (aina tälleen kun saa olla rauhassa omalla paikalla ilman niskaan kasattuja lastenvaunuja) ja ikkunasta katselemisen ihanuutta. Erityisen tunnelmallista kaatosateessa, joka seurasi meitä Kuopioon saakka. Kuopiossa vaihdoimme junaa. Siellä laituria ei ole korotettu eli se on matalemmalla kuin juna. Ensimmäisessä junassa oli hyvä tasainen pitkä ramppi, joita on uudemmissa junissa. Seuraavassa junassa oli vanhanmallinen lyhyempi, jossa on urat renkaille. Sähköpyörätuolini eturenkaat eivät kuitenkaan osu uriin eli meno on hankalampaa/ikävämpää, mutta mahdollista. Myös Kajaanissa laituri oli matalammalla ja ramppia tarvittiin. Konduktööri tuli auttamaan rampin paikalleen. Olimme suunnitelleet ostavamme lounasta jälkimmäisestä junasta, mutta amatöörit emme tajunneet, ettei junassa välttämättä ole ravintolavaunua. Myyntikärryn leipä pelasti onneksi akuuteimman tilanteen ja 1 h 45 minuuttia kestänyt matka meni jälleen hujauksessa.

Kajaaniin saakka ei vesisade vielä yltänyt. Olin tilannut asemalle vastaan invataksin, joka toi meidät tänne Vuokattiin, noin 30 kilometrin päähän Kajaanista. Asumme Mikaelan kanssa täällä Break Sokos Hotel Vuokatin kutsumina vieraina loma-asunnossa. Asuntomme sijaitsee noin 400 metrin päässä hotellirakennuksesta. Kävimme ensin hotellirakennuksessa kirjautumassa ja hakemassa avaimen ja kävelimme siitä asunnollemme. Asunto sijaitsee paritalossa ja täällä on makuuhuone, keittiö-olohuoneyhdistelmä, erillinen vessa sekä kylpyhuone, jossa on sauna. Takapihan pieneltä terassilta avautuu ihana metsä- ja järvimaisema. Heti etupihalla tuli yllätyksenä vastaan kynnys, josta sähkärin onneksi sai työnnettyä yli. Asunto on esteetön, mutta ei kuitenkaan ihan kaikille sopiva. Meille tämä toimii ja nautimme täysin siemauksin mökkitunnelmasta ja omasta rauhasta. Kirjoitan tästä vielä tarkemman esittelyn kuvineen ja videoineen.

Haukattuamme ihanat Quesadillat hotellin yhteydessä olevassa Amarillossa lainasimme vastaanotosta pyörän ja ajelimme noin neljän kilometrin päähän Vuokatti Safarin Husky-areenalle. Kolmasosa matkasta oli asfalttitietä ja loppumatka tasaista hiekkatietä  lukuun ottamatta yhtä, ehkä noin sadan metrin kivikkoista pätkää. Talviaikaan huskysafarit ovat hyvin suosittuja ja soveltuvat myös monille liikuntarajoitteisille. Kelkassa saa tukevan asunnon ja avustaja pystyy istumaan takana tukemassa. Reittejä on eri pituisia ja pidemmillä retkillä viivytään koko päivä. Liikuntarajoitteisille usein soveltuvin on Nupun ja Nallon kierros, jossa koiria ei tarvitse itse ohjata, vaan voi vaan nauttia kyydistä. Sulanmaan aikaankin pääsee koirien vetämälle ajelulle erikoisvalmisteisella ”HuskyMersu” -kärryllä, mutta siinä ei saa läheskään niin tukevaa asentoa kuin talvikelkassa, joten ainakaan minä en pysyisi. Sen sijaan vierailu Husky Areenalla oli toimiva juttu. Alue on esteetön ja myös sisätilaan pääsee. Tutustuimme koiriin, syötimme niille herkkuja ja saimme valtavasti suukkoja super-suloisilta kuusiviikkoisilta pennuilta! Koiria on kaikkiaan noin 80 ja ne asuvat pareittain aitauksissaan. Kaikki koirat pääsevät kuitenkin päivittäin juoksemaan vapaana, myös kesäaikaan, jolloin niillä ei ole rakastamiaan työtehtäviä samalla tavoin kuin talvella. Tuli olo, että Vuokatti Safaris ottaa mielellään vastaan myös liikuntarajoitteisia asiakkaita ja auttaa löytämään jokaiselle sopivia aktivititeetteja. Huskyt ovat vain yksi osa heidän monipuolista tarjontaa.

Paluumatkan neljä kilometriä tuntui paljon pidemmältä, sillä Helsingin sade löysi meidät. Piipahdimme matkan varrelle osuneessa K-Marketissa hakemassa ruokatarvikkeita ja valmistimme loma-asunnossa illallista sademaisemaa katsellen ennen sukeltamista pehmeisiin lakanoihin. Ihanan tunnelmallista! Nyt odottelemme, että sade pian lakkaisi, tämän Suomiloman toisen päivän tavoitteena on nimittäin kiivetä Vuokatin vaaralle ja sukeltaa metsiin!

Vuokatti Safaris tarjosi meille käynnin husky-areenalla ja Break Sokos Hotel Vuokatti kahden vuorokauden majoituksen loma-asunnossa.