Valikko
Thaimaa

”Tästä tulee kyllä aikamoinen seikkailu”

Tänään on aika tehdä monta isoa juttua ekan kerran. Lennän ensimmäisen kerran Finnairin isolla koneella. En valitettavasti ihan uudella A350-koneella, vaan vanhemmalla mallilla, mutta sekin täytyy kokea. Lennän ensimmäistä kertaa itään päin. Menen itselleni täysin uudelle mantereelle, Aasiaan. Kone laskeutuu Thaimaahan Bangkokiin, josta jatkamme vielä noin kolme tuntia Hua Hiniin. Kaveriporukkani, jonka kanssa matkaan lähden, on ehkä hulluin ikinä. Positiivisella tavalla. Meitä on kaikkiaan 10 aikuista, kaksi alle 2-vuotiasta lasta, viisi sähköpyörätuolia, kaksi manuaalipyörätuolia, yksi suihkutuoli, kahdet lastenrattaat, yksi hengityskone, yksi ravintokone, matkalaukullinen lasten purkkiruokia, yksi pieni videokamera ja aika paljon kaikkea muuta. Tiivistäen porukka, jonka ei ensimmäisenä ajattelisi matkustavan, sillä viimeiseen asti jännitettiin, saavatko kaikki lentoluvan.

Kävin jokin aika sitten lääkärissä sairauteeni liittyvässä vuosittaisessa kontrollissa. Lääkäri kysyi, olisinko kiinnostunut muutaman viikon mittaisesta laitoskuntoutusjaksosta jossakin suomalaisessa kuntoutuslaitoksessa. Sanoin, että en kiitos tarvitse, minulla on Thaimaa. Uskon vahvasti, että seuraavat kaksi viikkoa ovat minulle parasta kuntoutusta mitä olla voi. Aion uida huvilamme omassa uima-altaassa joka päivä ja mielellään monta kertaa. Aion maistaa montaa uutta makua. Aion olla hulvaton. Aion vapautua stressiä. Aion ruokkia norsua. Aion kikattaa lapsen lailla ja lapsen kanssa. Aion täyttyä auringolla. Aion voida hyvin. Aion selvitä hengissä. ”Tästä tulee kyllä aikamoinen seikkailu”, sanoi yksi porukkamme jäsen eilen suunnitteluchatissamme. En voisi olla enempää samaa mieltä.

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

4 Comments

  • Milla - Pingviinimatkat
    21.11.2015 at 07:59

    Ihanaa, ihanaa reissua Sanna! Olen varma, että rakastut Thaimaahan ja et aikasi siellä on ihmeellinen 🙂 Nauti!

    Reply
  • Venla
    21.11.2015 at 12:16

    Kuulostaa huikeelta reissulta, nauttikaa! 🙂

    Reply
  • Helena
    21.11.2015 at 13:40

    Upeeta,ihanaa! Nauttikaa!

    Reply
  • Henna /suurin onni
    21.11.2015 at 18:46

    Hyvää matkaa, Sanna! Nauttikaa täysin rinnoin Thaimaan auringosta ja hymyistä! ♥

    Reply

Leave a Reply