Valikko
Ranska / risteily / Välimeren risteily

Täydellinen Ajaccio, Korsika

Siinä se sitten eräänä perjantaiaamuna oli. Jotenkin juuri sellaisena kuin olin kuvitellutkin. Yksi vahvimmista syistä, miksi olin valinnut Välimeren risteilylleni juuri sen reitin, jota parhaillaan kiersimme. Korsika ja sen läntisellä puolella sijaitseva Ajaccio. Menin aamiaisen jälkeen laivan kannelle, huokaisin syvään ja vaan tuijotin. Samaan aikaan olisin halunnut heti rynnätä siellä näkyville kaduille ja toisaalta vain ihastella sitä sieltä ylhäältä, pitkittää sitä hetkeä.

Perjantai 14.7.2017
klo 7.00-16.00 Ajaccio, Korsika

Jännä, että osasin kuvitella Ajaccion ihanuuden, vaikka en oikeastaan tiennyt siitä mitään. Mielikuvani perustuivat Adalmina’s Adventure -blogin Anna-Katrin kirjoitukseen hänen päivästään kaupungissa Välimeren risteilyllä reilu vuosi sitten sekä omiin kuvitelmiini. Haaveilin vuosia sitten jatkavani Korsikalle lautalla Nizzasta, enkä ihan ymmärrä mihin se haave tässä välissä hukkui. No, ei saarelle ollut yhtään hassumpaa rantautua lautan sijaan tällaisella risteilijälläkään. Navigator of the Seas -laivamme kiinnittyi laituriin, täydelliseen paikkaan aivan kaupungin keskustaan. Nyt ei tarvinnut liikkua pitkälle kokeakseen paljon. Rannassa oli ihanan näköisiä ravintoloita, joihin olisi voinut heti istahtaa, jos ei olisi halunnut kulkea pidemmälle. Heti laivasta poistuttuamme alkoivat myös markkinat. Eivätkä mitkä tahansa sellaiset vaan värikkäiden hedelmien, kasvisten ja tuoksujen huuman täyttämät. Heti meitä tervehtivät myös värikkäät talot ja ihana etelä-ranskalainen tunnelma.

IMG_5718

IMG_5722

IMG_5725

IMG_5728

IMG_5733

IMG_5739

Aloitin Korsikalla perinteeni, joka toistui siitä eteenpäin joka satamassa: Vaelteluni. Erosimme Virvan kanssa toisistamme aina muutamaksi tunniksi ja vaeltelin yksinäni juuri sinne minne mieli sillä sekunnilla teki. Ajacciossa oli yllättävän helppoa liikkua. Tien ylitykset oli madallettu ja kapeilla kaduilla ei juurikaan kulkenut autoja. Mukulakiviä oli jonkin verran, mutta suurin osa niistä vältettävissä. Korkeuserot olivat hyvin lieviä. Pyörin ensin pienen hetken pääkatu Cours Napoleonilla ja  sen viereisillä kaduilla, joilla oli muun muassa kauppoja. Nopeasti vaihdoin kuitenkin pienemmille kaduille ja rannan tuntumaan. Kuinka turkoosi meri! Osuimme kaupunkiin Ranskan kansallispäivänä ja rantakadulla oli jo puoliltapäivin paraateja ja vanhoja sotilasajoneuvoja, joiden kyytiin pääsi tutustumaan. Rannassa on linnoitus, jonka yhteydessä on pieni hiekkaranta, jonne ei kuitenkaan pyörätuolilla pääse. Jatkoin rantaa myötäillen hieman pidemmälle kohti pientä puistoa. Sen takana avautui toinen ranta, jonka ääreen pääsi pyörätuolilla, mutta hiekalla ei ollut erityistä laudoitusta. Napoleon Bonaparte on syntynyt Ajacciossa ja hänen synnyintalonsa toimii suosittuna museona. Museoon on osittainen pääsy pyörätuolilla, mutta en vieraillut siellä. Ajaccion keskustassa kaikki on lähellä.

IMG_5747

IMG_5748

IMG_5757

IMG_5769

IMG_5772

IMG_5774

IMG_5775

IMG_5782

IMG_5784

IMG_5799

Adalmina’s Adventure -blogista mieleen jäi vahvimmin lasillinen kylmää roseeta. Sellaisen sain lopulta U Tavonu -ravintolasta, joka sijaitsi pienellä sivukadulla sataman lähellä. Perheomisteissa ravintolassa äiti kokkasi keittiössä ja iloinen tytär palveli meitä. Meillä ei oikein ollut yhteistä kieltä, mutta se ei haitannut pätkääkään. Hän esitteli kännykästään annosten kuvia, käytti sanakirjaa ja palveli meitä niin hyvin kuin vain palvella voi. Suuri suositus myös edulliselle ja erittäin maistuvalle ruualle. Ja sille ihanalle kylmälle juomalle siinä polttavassa kuumuudessa.

IMG_5792

IMG_5800

Ajacciossa ei laivayhtiöllä ollut tarjolla esteettömiä retkiä, eikä sellaiselle olisi ollut tarvetakaan. Ajaccio oli täydellinen risteilysatama, jossa pääsee heti sukeltamaan kaupungin tunnelmaan ja kaikki on lähellä. Toki Korsikalla riittäisi varmasti nähtävää yllinkyllin, mutta kaupungin ulkopuolelle lähtemiseen tarvittaisiin jo enemmän aikaa.  Yleisesti Korsika ei varmasti ole esteettömimmästä päästä ja tietoa esimerkiksi invataksien olemassaolosta on mahdoton löytää ainakaan englanniksi. Esteettömyydestä tuntuu löytyvän parhaiten tietoa paikallisen yksityishenkilön pitämältä sivustolta, mutta en tiedä kuinka ajantasaista tieto on. Risteilyreitin varrelle suosittelen Ajacciota erittäin lämpimästi!

IMG_6585

IMG_5808

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply