Valikko
pohdinta

Tervetuloa uudistuneelle Palmuasemalle!

Viisi vuotta sitten en tiennyt bloggaamisesta suoraan sanottuna mitään. Olin kuullut, että se on vähän niin kuin päiväkirja, johon ihmiset vuodattavat elämäänsä ja tekevät elämästään julkista. Kuulosti kamalalta. Minulla oli kuitenkin visio nettisivuista, joissa voisin jakaa kokemuksiani omista matkoistani pyörätuolilla liikkumisen kannalta. Blogi valmiiseen Bloggerin pohjaan oli helpompi avata ja rakentaa kuin varsinaiset nettisivut, joten yhtäkkiä minusta tulikin bloggaaja. Varoin kuitenkin käyttämästä omia kuviani ja alkuun myös omaa nimeäni, jotta en vaan kirjoittaisi julkista päiväkirjaa. Kirjoitin kerran tai kaksi kuussa ja pitäydyin anonyymissä faktassa. Se sopi siihen hetkeen.

Uudistunut Palmuasema kuvastaa sitä, missä ollaan nyt. Haluan mielelläni ja ylpeänä antaa kasvoni ja nimeni esteettömälle matkailulle, sillä vuosien varrella olen päivä päivältä enemmän ymmärtänyt kuinka tärkeän asian äärellä olen. Saan ihmisiä matkustamaan! Palmuasema on kasvanut rinnallani ja oppinut myös arvostamaan itseään ja siksi se ansaitsee uuden ulkoasun. Te, jota jatkuvasti enenevässä määrin löydätte tänne, ansaitsette sen myös. Uudella Palmuasemalla olen pyrkinyt tuomaan tärkeät asiat teille entistä helpommin esille.

Kaikki täällä ei ole valmista ja joudumme kaikki hetken sietämään pientä keskeneräisyyttä. Olin kuitenkin päättänyt avata sivut juuri tänään ja minulla on tapana pitää kiinni päätöksistäni. Osa vanhoista artikkeleista ei vielä näytä siltä kuin pitäisi ja ihan kaikkea vanhaa materiaalia et välttämättä täältä vielä löydä. Myös luettavuutta tarkastelen vielä ja otan teiltä mielelläni kommentteja.

Uudella Palmuasemalla kirjoitan tuttuun tapaan omista reissukokemuksistani ja pohdiskelen esteettömään matkustukseen liittyviä asioita. Uutuutena Palmuasemalla on aina välillä vierailevia asiantuntijoita. Tästä esimerkkinä lakimies Jukka Kumpuvuoren kirjoittama erittäin tärkeä artikkeli ”Kuka korvaa avustajan matkakulut?” Vinkit ja faktat löydät palkista ”Vinkit esteettömään matkaan”. Yläpalkin valikosta löydät maittain eriteltynä kaikki tähän mennessä käymäni kohteet. Niitä tulee sinne paljon lisää, sillä seuraavaksi suuntaan helmikuussa Venetsiaan Italiaan ja loppuvuodesta aion lähteä matkalle maailman ympäri!

Uudistunut Palmuasema ei voisi aueta parempana päivänä. Viimeiset pari päivää olen kokenut huikeita asioita parhaillaan Helsingissä käynnissä olevan Nordic Blogegrs’ Experiencen pre-tourilla. Toissapäivänä olin huskyajelulla ja eilen todella hyvällä opastetulla Helsinki-kierroksella. Kerron näistä kaikista teille myöhemmin lisää. Eilen kokoonnuimme ensimmäisen kerran yhteen koko lähes 70 hengen bloggaajaporukalla ja Forenomin mieletön (ja esteetön!) asunto täyttyi maailmasta ja suomalaisten huippukokkien Henri Alénin ja Tommi Tuomisen johdolla myös super-herkullisesta ruuasta. Tulevina päivinä osallistun erilaisiin bloggaamiseen liittyviin workshoppeihin, opin lisää, inspiroidun ja kehityn. Eilen niin kuin monena muunakin päivänä tunsin taas meidän matkabloggaajien yhteisen hengen ja voiman. Siitä kaikesta on osoituksena myös uudistunut Palmuasema, josta suuri kiitos menee Kaukokaipuu -blogin Nellalle, josta on tullut minulle hyvä ystävä, inspiroija ja tässä kohtaa myös tärkeä tekninen tuki. Kiitos myös Marjukalle avusta Palmuaseman uuden ilmeen luonnissa.

Tervetuloa uudistuneelle Palmuasemalle, toivottavasti viihdyt, inspiroidut ja toteutat matkaunelmasi!

 

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

4 Comments

Leave a Reply