Valikko
Viro

Titanic ja minä

Olin seitsemännellä luokalla Titanic-elokuvan tullessa Suomen ensi-iltaan tammikuussa 1998. Se taisi olla ensimmäinen elokuva, jonka olin katsomassa kaveriporukalla oikeassa elokuvateatterissa, Kino Tapiolassa Espoossa, joka oli lähellämme sijannutta Kino Tuomarilaa astetta isompi. Elokuvan pystyi näyttää siellä vain yhdellä tauolla. Kokonaisena ei yli kolmetuntista elokuvaa pystytty pyörittämään.

Tuo yli kolmen tunnin itkun täyttämä ilta mullisti elämäni, eikä mikään voinut enää koskaan palata ennalleen. Ainakin mikäli samana iltana (Joutsenlaulun soidessa) kirjoittamaani päiväkirjakirjoitukseen voi uskoa. Tuon illan jälkeen ei ahkeraan kirjoittamassa päiväkirjassani hetkeen muusta puhutakaan. Yksi pisimmistä kirjoituksista on helmikuulta 1998, jolloin elämää ymmärtämätön äitini on yrittänyt kieltää minua menemästä katsomaan elokuvaa elokuvateatteriin viidettä kertaa. Neljä kertaa olisi hänen mielestään riittänyt, mikä on mielestäni ollut täysin pöyristyttävä ajatus. Lopulta voitin taistelun, viidettä kertaa elokuvateatterissa istuttiin ja rauha palasi välillemme. Huoneeni seinät täyttyivät lattiasta kattoon Titanic-aiheisilla julisteilla sekä suuren rakkauteni Leonardo di Caprion kuvilla. Kävin päivittäin kioskilla katsomassa onko tullut uutta ulkomaista lehteä, jossa olisi kuva tai juliste, jota minulla ei vielä ollut. Siskoni matkusti paljon ja toi minulle ulkomailta lehtiä ja tavaroita, joita Suomesta ei saanut. Oli t-paitaa, vihkoa, penaalia, lompakkoa, päiväkirjaa, korua, käsinauhaa yms. VHS-kasetit olivat täynnä dokumentteja aiheesta ja C-kasetille nauhoitin radiosta My heart will go on – kappaletta, joka kyllä löytyi myös elokuvan soundtrack-cd:ltä. Jokainen koulussa pitämäni esitelmä käsitteli Titanicia ja hiljattain löytämäni äidinkielen vihon perusteella myös hyvin moni kirjoitelmani. Otin paljon selvää faktoista ja laivan kohtalo kiinnosti minua paljon, vaikka selkeästi eniten huumassa olin elokuvan rakkaustarinasta. Päiväkirjaan olen kirjoittanut: ”Olen varma, että olen entisessä elämässäni ollut Titanicilla ja kuollut siellä. Miksi muuten tuntisin näin vahvasti?”

Titanic-elokuva tuli siis aikanaan täydelliseen kohtaan juuri alkanutta nuoruuttani. Yksi kerrallaan julisteet seuraavan vuoden aikana lähtivät seinältäni enkä kovasti yrittämälläkään saavuta enää samanlaista tunnetta entisestä elämästäni Titanicilla. Sitä kuitenkaan on kaiken tämän jälkeen turha perustella, miksi minun oli päästävä Tallinnassa vielä maaliskuun loppuun asti auki olevaan Titanic-näyttelyyn. Eikä tuskin sitäkään, miksi olin näyttelystä aikamoisen innoissani (mikä näkyy muun muassa tämän postauksen poseerauskuvien määrässä).

Näyttelyyn mennessä saimme matkaliput, joissa luki matkustajatiedot. Minä olin Mr Austin Partner, 40-vuotias ja kotoisin Englannin Surreystä. Nousin White Star Linen R.M.S. Titaniciin Southamptonista sen lähtiessä sieltä 10.4.1912. Matkustin yksin 1. luokassa, hytissä C-142 ja olin työmatkalla Yhdysvaltojen kautta Kanadaan.

Näyttelyyn noustiin matkustajasiltaa pitkin. Vastassa oli hyttikäytävä ja tämän jälkeen huoneita, joissa seinällä olevien taulujen sekä laivan hylystä pelastettujen tavaroiden avulla kerrottiin mielenkiintoisia tarinoita itse laivasta sekä matkustajista. Esillä oli myös muun muassa 1. luokan hytti ja 3. luokan hytti sekä ruokasalin upea portaikko. Tiedot olivat pääasiassa tuttuja, mutta oli hienoa nähdä joitakin laivassa oikeasti olleista tavaroista ja palauttaa pitkästä aikaa mieleen laivan mukana uponneita tuhansia tarinoita.

 

 

 

 

 

 

 

Loppupäässä näyttelyä oli jäävuori, jonka kylmyyttä sai kokeilla. Sen jälkeen ei tarvitse ihmetellä, miksi suurin osa tragediassa menehtyneistä kuoli juuri hypotermiaan. Näyttely päättyi vaikuttavaan nimilistaan, jossa oli eroteltu eri luokkien matkustajat, selviytyneet ja kuolleet. Minä, Mr. Austin Partner, en selvinnyt. Kotiin minua jäivät kaipaamaan vaimoni sekä 12- ja 9-vuotiaat pojat.

 

Uskon, että fanittamiseni reilun 15 vuoden takaa auttoi minua saamaan näyttelystä paljon irti. Näyttelyyn mennessä täytyy tietää Titanicin historiaa, jotta osaa arvostaa niitä pieniä yksityiskohtia ja faktaa, joita näyttelyssä esitellään. Se ei koreile suurella visuaalisuudella, eikä välttämättä tarjoa suuria elämyksiä esimerkiksi lapsille.

Näyttely on maaliskuun loppuun saakka Tallinnan Lennusadamassa. Me olimme paikalla tiistai-iltapäivänä ja saimme tutustua näyttelyyn kaikessa rauhassa, vaikka porukkaa toki olikin. Päivien vähetessä ja etenkin viikonloppuisin kävijöitä on varmaan erittäin runsaasti. Viking Linen terminaalista oli Lennusadamaan eli lentosatamaan noin 1,5 km:n kävelymatka suoraa kävelytietä, joka toimi hyvin myös pyörätuolille. Reittiä kutsutaan kulttuurikilometriksi, mitä en ihan ymmärtänyt. Graffiitteja ja hylättyjä taloja matkan varrelle mahtui kyllä ja jossain kohtaa meinasi usko loppua, että tien päästä voisi löytyä museo. Siellä se kuitenkin oli, vaikka lähiympäristökään mutakuoppaisine parkkipaikkoineen ei paikasta juuri viitteitä antanut. Lennusadamassa on Titanic-näyttelyn lisäksi näyttely, joka esittelee merenkulun historiaa. Emme juuri tätä näyttelyä kiertäneet, mutta siellä oli mielenkiintoisen näköisiä veneitä, tykkejä yms. Näyttelyt ovat suuressa hallissa, joka on varsin vaikuttavan näköinen paikka. Näyttelyn kierrettyämme istuimme vielä kahville museon kahvilaan, josta aukeaa hyvät näköalat näyttelyihin.

 

 

Lennusadamassa pääsee hyvin liikkumaan pyörätuolilla. Kahden eri kerroksen välillä pääsee kulkemaan hienoilla kalan kuvilla koristelluilla hisseillä ja sama kalateema jatkuu myös tilavassa inva-wc:ssä.  Näyttelyyn pyörätuolin käyttäjä pääsee puoleen hintaan (7 €) ja avustaja maksutta. Kaiken kaikkiaan aurinkoinen kevätpäivä ja mukava laivamatka, johon voisin palata vielä erikseen.

Nyt menkää äkkiä Tallinnan reissua varaamaan!

 

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

7 Comments

  • Sofia
    15.3.2014 at 20:34

    Mahtava juttu! Oon menossa ens kuussa Tallinnaan ja mua vähän harmittaa, että tuo näyttely ehtii päättyä ennen reissua. Lennusadamaan tosin vois kyllä muuten vaan tehdä visiitin 🙂

    Reply
  • Anonyymi
    16.3.2014 at 09:48

    Mahtavat kuvat !

    Reply
  • Palmuaseman Sanna
    16.3.2014 at 14:11

    Kiitos kommentista! Joo kyllä Lennusadama on varmasti käymisen arvoinen joka tapauksessa. Kahvilan leivoksiakin kannattaa kokeilla 😉

    Reply
  • Palmuaseman Sanna
    16.3.2014 at 14:11

    Kiitos! 🙂

    Reply
  • Helena Arvio
    6.4.2014 at 16:46

    Moi, muakin harmittaa etten ehtiny Titanic-näyttelyyn, muistan hyvin sen, kun kävin äitini kanssa kattomassa Titanicin. Ajoin sähkärillä, menomatka ok. Tulomatkalla en pystynyt keskittymään itkuni vuoksi. Äitinikin liikuttui vähäksi aikaa.

    Äiti mietti, otammeko taksin, kotiin päästiin kuitenkin!

    Reply
  • Palmuaseman Sanna
    17.4.2014 at 13:59

    Sun täytyy selvittää, minne näyttely matkaa seuraavaksi ja matkustaa perässä 🙂

    Reply
  • Minäjuu
    22.2.2016 at 16:46

    Oon katsonut titanicin monta kertaa ja haluaisin mennä sinne titanic 11 koska mua vaan kiinostaa titanic toosi paljon. Oon myös lukenu titanicin vikipedian läpi muutamaan kertaan😄😄😄. Titanic on tosi surullinen 😢

    Reply

Leave a Reply