Valikko
matkasuunnittelu / risteily / Välimeren risteily

Tulevan Välimeren risteilyn satamat

Pian alkavalla Välimeren risteilyllä vierailemme lähtö- ja saapumisatama Barcelonan lisäksi viidessä kohteessa: Mallorcan pääkaupunki Palmassa, Ranskan suuressa satamakaupunki Marseillessa, viehättävässä La Speziassa Italiassa, Rooman satamaksi kutsutussa (mutta 70 kilometrin päässä Roomasta sijaitsevassa) Civitavecchiassa sekä pizzan kotikaupungissa, rosoisessa Napolissa. Laivaa ja meripäiviä erityisesti rakastavana ihmisenä tuntuu jotenkin jännältä, että kaupunkipäiviä on viisi putkeen, mutta mitä enemmän tuleviin satamiin tutustun, sitä enemmän alan innostua.

Palma, Mallorca

Espanja, Mallorca ja sen ihana pääkaupunki Palma on ensimmäinen satama, johon lähtöä seuraavana päivänä saavumme. Olen vieraillut kaupungissa kaksi kertaa aiemmin: päiväretkellä kesällä 2016 ja edellisellä Välimeren risteilylläni kesällä 2017. Silloin olimme kaupungissa yön yli, joten ajasta Palmasta tuli loma loman sisällä. Pidin molemmilla kerroilla Palmasta ihan todella paljon. Ihana tunnelma, upea La Seun katedraali, paljon ostosmahdollisuuksia, hyviä ravintoloita ja katuja vaelleltavaksi.

Laiva saapuu noin neljän kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Tuon matkan voi taittaa usealla eri tavalla: Laivayhtiön maksullisella bussilla (laivalla saa tästä lisätietoa), aivan terminaalin edestä lähtevällä paikallisliikenteen bussilla, kulkemalla itse merenrantaa reunustavaa tietä pitkin, hyppäämällä Hop On Hop Off -bussin kyytiin (samalla voi tehdä kaupunkikierroksen, jonka kokonaiskesto on noin 80 minuuttia) tai nappaamalla terminaalista taksin. Esteettömiä takseja tolpalla on tosin vain hyvällä tuurilla, mutta kaikki muut vaihtoehdot ovat toimivia myös pyörätuolin tai muun apuvälineen käyttäjille. Palmassa on myös myynnissä laivayhtiön esteettömiä retkiä.

Marseille, Ranska

Marseille on minulle ihan uusi tuttavuus! Olen ennakkoihastunut kaupunkiin lähinnä tämän Tripsterin artikkelin perusteella. Siinä tulee hyvin esiin se, kuinka Marseille on omaleimainen osa Ranskaa, kulttuurien sulatusuuni. Ensikertalaisena haluan nähdä vanhan sataman Vieux Portin, istahtaa jonkun sen ravintolan terassille, kulkea pääkatu La Canabièreä pitkin, poiketa pääkatua tunnelmallisimmille sivukaduille ja päätyä kenties Parc Longchampin puistoon, jossa sijaitsee Longchampin palatsi. Vanhasta satamasta puistoon on matkaa noin kaksi kilometriä. Marseillessa on pääosin esteetön joukkoliikenne, jonka avulla kaupungista saisi varmaan hyvin paljonkin irti, mutta ajattelin aloittaa kaupunkiin tutustumisen iisisti.

Marseillessa laiva saapuu teollisuussatamaan, noin kahdeksan kilometrin päähän keskustasta. Laivayhtiön maksulliset bussit kuljettavat ihan ytimeen ja niissä on tarjolla myös esteetön vaihtoehto. Heti satama-alueen ulkopuolelta (noin 1 km kävelyä laivalta vihreää viivaa seuraten) kulkevat usein myös maksuttomat bussit, jotka vievät Jolietten pysäkille, noin kilometrin päähän esimerkiksi vanhasta satamasta. Näistä sataman tarjoamista busseista ei kuitenkaan löydy mistään aikataulua tai tarkempaa tietoa esimerkiksi esteettömyydestä, sillä tieto niistä tuntuu kulkevan suusta suuhun (tai siis keskustelupalstalta toiselle) risteilijöiden keskuudessa. Myös paikallisliikenteen bussi liikennöi sataman läheltä ja takseja pyörii alueella. Esteettömiä takseja Marseillessa ei tunnu kuitenkaan katukuvassa näkyvän.

La Spezia, Italia

La Speziassa vietämme koko päivän, minkä ansiosta päivän aikana ehtii esimerkiksi 150 kilometrin päähä Firenzeen, 80 kilometrin päähän Pisaan tai 75 kilometrin päähän Luccaan. Ihan vieressä on myös älyttömän kuvauksellinen Cinque Terre, joka koostuu viidestä vierekkäisestä, toinen toistaan kauniimmasta kalastajakylästä. Nämä ovat valitettavasti mistä tahansa kulmasta tarkasteltuina hyvin esteellisiä. Sen sijaan Firenzeen tai Pisaan voi lähteä esimerkiksi laivayhtiön myymällä esteettömällä retkellä. La Speziassa on myös rautatieasema ja esimerkiksi Pisaan pääsee suoralla junalla alle tunnissa. Pyörätuolin käyttäjien tulee kuitenkin varata junaan avustuspalvelu ja pyörätuolipaikka etukäteen. Nuo kaikki ovat ihania kaupunkeja, mutta niin tuntuu olevan La Speziakin! Aion siis ottaa kaiken ilon irti siitä ja tutustua kaikkeen siihen, mitä löytyy kävelyetäisyydeltä laivasta.

La Speziassa laiva tulee kaupungin keskustan tuntumaan. Satamasta on tarjolla laivayhtiön maksuton ja esteetön bussikuljetus kaupungin ytimeen, mutta matka on myös käveltävissä.

Civitavecchia, Italia

Civitavecchiaa ei tiedä kukaan, Rooman tietävät kaikki. Siksi Civitavecchian satamasta suunnataankin juuri Roomaan. Sitä ehdottomasti suosittelenkin, varsinkin jos et ole Roomassa käynyt. Laivayhtiö myy Roomaan esteettömiä retkiä ja järjestetty kuljetus onkin tässä tapauksessa paras esteetön vaihtoehto. Sellaisen voi järjestää toki itsekin, kontaktoimalla paikallisia esteettömän matkailun yrityksiä (esimerkiksi Accessible Rome and Italy tai paljon kehuttu Disabled Accessible Travel, joka auttaa retkissä eri puolilla Eurooppaa). Minä olen käynyt Roomassa, joten ajattelin ottaa selvää, löytyykö Civitavecchiasta mitään. Jos vaikka ainakin ihanaa italialaista jäätelöä? Jos ei, tämä on hyvä päivä nauttia laivasta, jossa ei ole niin paljon porukkaa suurimman osan nauttiessa Rooman kaduilla. Minun kokemukseni Roomasta löydät tästä Esteetön Rooma 16 tunnissa -jutusta.

Civitavecchiassa tullaan kaupungin keskustaan ja satama-alueelta on maksuttomat esteettömät bussit ytimeen.

Napoli, Italia

Olen kuullut Napolista molempien ääripäiden kommentteja. Toiset vihaavat, toiset rakastavat. Napoli on rosoinen, sotkuinen, eläväinen ja historiallinen. Napolin seutu on yksi ihmisen pisimpään asuttamista alueista. Pompeijin muinaiset rauniot sijaitsevat Napolin lähettyvillä ja sinne on mahdollista tehdä myös esteetön retki. Myös Amalfin rannikon kauneutta on mahdollista päästä ihailemaan esteettömästi järjestetyillä retkillä, mutta näiden kaikkien retkien hinnat ovat kovia. Itseäni kiinnostaisi Amalfin rannikko tosi paljon, mutta Napoli itsessään avautuu kuitenkin suoraan risteilysatamasta. Aitoa alkuperäistä napolilaista pizzaa (suosituksia otetaan vastaan!) ja kaupungin aistimista – kuulostaa täydelliseltä!

Satamasta pystyy kulkemaan suoraan kaupungin keskustaan. Näköalat laivan kannelta taitavat olla tästä syystä aika jees!

Oletko käynyt näissä satamissa? Mitä suosittelet? Vielä ehtii jakaa vinkit minun ja matkalle lähtevien iloksi!

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply