Valikko
Karibia

Unelmamatkan ensimmäisellä etapilla

Tästä matkasta on puhuttu lähemmäs vuosi. Tosin vain harvoille ja valituille, sillä pitkään mikään ei ollut varmaa. Lennot varattiin muutama kuukausi sitten, mutta vielä sekään ei saanut tätä tuntumaan kovin todelliselta. Se voi johtua siitä, että odotus kohdistui pitkään marraskuun alun Teneriffan reissuun. Se voi johtua siitä, että kaiken tulevan kuvittelu tuntuu jopa liian hyvältä ollakseen totta. Tai siitä, että on ollut niin kiire, että ehdin kirjoittaa fiilistelyä vasta nyt.

Tänä aamuna matkustin ennen auringonnousua lentokentälle, pakkasin sähkärin hyvin pitkää päivää varten ja samaan aikaan auringon kanssa nousin ilmaan kohti Tukholman Arlandaa. Mukaan matkaan pääsi pitkästä aikaa myös manuaalipyörätuolini.

image

 

image

 

image

 

image

Ja täällä sitä ollaan, Arlandan lentokentällä. Menen kohta manikyyriin hoidattamaan käteni lomakuntoon (kauneushoitola + runsaasti aikaa = varma sortuminen), sen jälkeen käymme syömässä ja sitten nousemme uuteen koneeseen kohti Floridaa eli aurinkoa, lämpöä ja Palmuaseman suurta seikkailua! Edessä on kaksi viikkoa nautintoa. Ensin pari päivää Fort Lauderdalessa, sitten viikko Karibian risteilyllä maailman suurimmalla loistoristeilijällä Royal Caribbeanin Allure of the Seasilla yhteistyössä Royal Caribbeanin kanssa ja lopuksi vielä neljä päivää Miami Beachillä. Jännitän tällä hetkellä kovasti vielä edessä olevaa 10,5 tunnin lentoa ja selkäni (sekä virtsarakkoni) kestävyyttä, mutta siitä huolimatta innostus ja ymmärrys alkaa löytää tietään luokseni. Voi onnen määrää!
Pysykää mukana, paljon kaikkea hienoa tulossa!

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

6 Comments

  • Laura R
    27.11.2014 at 12:01

    Ihanaa reissua!!! Nauti <3

    Reply
  • Anonyymi
    27.11.2014 at 18:55

    Oijoi, minä olen kateellinen 😀 Mahtavaa reissua!

    Reply
  • Palmuaseman Sanna
    28.11.2014 at 22:34

    Kiitos, sen voin luvata! <3

    Reply
  • Palmuaseman Sanna
    28.11.2014 at 22:35

    Kiitos! Tunnelmia luvassa tänne hyyyvin paljon!

    Reply
  • Anonyymi
    19.12.2014 at 14:08

    hei,

    löytyykö laivalta hyvin invavessoja esim. altaiden ja ravintoloiden läheltä? Ovatko etäisyydet huonosti kävelevälle pitkiä.

    Reply
  • Palmuaseman Sanna
    19.12.2014 at 20:00

    Hei! Laivalta on invavessat kaikkien tavallisten vessojen yhteydessä, lähes joka kannella ja usein vielä laivan molemmissa päissä. Ravintoloiden ja altaiden lähellä on hyvin vessoja. Tarkoitatko etäisyyksiä laivassa vai maissa? Laiva on toki iso eli päästä päähän kävellessä kertyy kyllä päivän mittaan matkaa. Monet heikosti kävelevät olivat vuokranneet avuksi sähkömopon. Noista pysähdyspaikoista kirjoitan vielä erikseen, siellä voi valinnan mukaan kävellä vähän tai paljon.

    Reply

Leave a Reply