Valikko
Espanja / Gran Canaria / Kanariansaaret

Vaikeuksien kautta Maspalomasin rannoille

Maspalomas sijaitsee vain muutamien kilometrin päässä Playa del Inglesistä länteen. Linnuntietä hiekkadyynien poikki matkan voi taittaa lyhyemmin, mutta ei välttämättä kätevämmin. Ellei ota alle yhtä kameleista, joihin törmäsin aivan Maspalomasin rannan tuntumassa (juuri ennen Mikki Hiirtä). Tein Playa del Inglesistä Maspalomasiin sähkärillä muutaman tunnin löytöretken, jonka aikana suhteeni paikkaan vaihteli ärsytyksestä epäluuloon ja ihastukseen.

Maspalomas on suosittu lomakohde erityisesti lapsiperheiden keskuudessa. Rannassa olevan majakan ympärillä on hienot hiekkarannat ja viihtyisän oloisia kauppoja ja ravintoloita. Kyljessä kiinni on myös Melonerasin loma-alue, josta saatte kuulla myöhemmin. Huvipuisto Holiday World vetää niin ikään puoleensa erityisesti juuri lapsiperheitä. Rantahiekalle pääsee myös pyörätuolilla ja hiekalla kulkee puinen laatoitus. Kohtaa, johon voisi jäädä sähkärillä ottamaan aurinkoa, ei kuitenkaan ole.

IMG_2708

 

IMG_2706

 

image

Lähdin hotelliltamme kartasta tarkasti reitti katsottuna. Se reitti, jonka myös Google Maps oli neuvonut lyhimmäksi. Alla oleva video kuvaa hyvin sitä, mikä meni pieleen, vaikka en alun perin kartalta poistunutkaan. Se kuvaa myös sitä, kuinka iso merkitys yhdelläkin liian korkealla kynnyksellä on. Maspalomasin rantakatu on tasainen ja esteetön, mutta vähänkin kauemmas mentäessä suojateiden kynnyksiä ei ole madallettu ja jouduin kiertelemään oikein kunnolla päästäkseni määränpäähäni. Takaisin päin löysin paremman tien, jota suosittelen käyttämään, mikäli kuljette pyörätuolilla Playa del Inglesistä Maspalomasin puolelle. Parempi reitti on tuo karttaan piirretty, joka etenee alhaalta majakalta joen vartta (joessa tosin ei ole vettä) koko matkan suoraan aina Holiday Worldille saakka, kunnes kääntyy oikealle ja kohti hotelliamme. Tuo toinen reitti oli alun perin yrittämäni. Hotellimme on ympyröity oikealla ylhäällä. Parempi reitti oli varsin tasainen, muutamaa tien epätasaisuutta (esim. puun juuret asfaltin läpi) ja muutamaa ihan vain hieman normaalia korkeampaa kynnystä lukuun ottamatta.

image

 

Katso videolta taisteluni kynnyksiä vastaan, kohtaamiseni kameleiden ja Mikki Hiiren kanssa sekä tunnelmat Maspalomasin rannalta!

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply