Haavematka pohdinta risteily

Vuosi loistoristeilijällä

Sydän pompahti ilosta, kun näin sen satamassa. Sitten tuli pieni suru. Pala kadotettua Karibiaa seisoi edessäni keskellä kaatosadetta viiltävässä tuulessa ja harmaudessa. Helsingin Hernesaaressa ilman ympäröivää turkoosia vettä, ilman aurinkoa, ilman aurinkokannelta kantautuvaa ilakointia. Sitten muistin, että Brilliance of the Seas kuten muutkin Royal Caribbeanin alukset on tehty maailmanmatkaajiksi, pärjäämään eri puolilla maailmaa. Nousin laivaan ja aloitin ajatusleikin: Mihin pääsisin, jos seikkailisin tällä laivalla vuoden?

Ensin muutama fakta. Brilliance of the Seas on vuonna 2001 Saksassa rakennettu laiva, joka koki muutama vuosi sitten suuren uudistuksen. Se on Royal Caribbeanin Radiance-luokan laiva ja sillä on kolme samanlaista sisarusta: Jewel of the Seas, Radiance of the Seas ja Serenade of the Seas. Royal Caribbeanin uusimpiin laivoihin, kuten hehkuttamaani Allure of the Seasiin, verrattuna nämä laivat ovat pieniä. Laivassa pienuus ei kuitenkaan tule mieleenkään. Varsiinkaan silloin kun Eckerö Linen Finlandia lipui ohi omaan satamaansa. En ollut edes ylimmällä kannella ja silti Eckerö Line jäi kauas alapuolelle.

Brilliance of the Seas -aluksella on 1250 hyttiä. Näistä 15 on invahyttejä. Emme päässeet katsomaan niitä, sillä laiva oli täyteen varattu. Invahyteistä kaksi on sviittejä, kuusi parvekehyttejä, kaksi ikkunallista hyttiä ja viisi sisähyttejä. Minä ottaisin ilman muuta parvekehytin. Niistä kahdesta on tarvittaessa väliovi viereiseen tavalliseen hyttiin. Kyllä minä siellä vuoden mahtuisin asumaan oikein hyvin.

 

image

 

image

 

Siinä missä Allure of the Seas oli kuin kaupunki, Brilliance of the Seas on enemmän laiva. Keskeltä puuttuu suuri kävelykatu, mutta keskusta on silti hulppea. Laiva jakautuu enemmän pieniin osiin ja yksityiskohtia on paljon. Käytävät kulkevat ikkunoiden lähellä ja meri on läsnä.

Helsingissä Brilliance of the Seas viihtyi nyt vain päivän, mutta se tulee vielä tänä kesänä pariin otteeseen takaisin. Se tuli Helsinkiin Pietarista ja oli sitä ennen ehtinyt vierailla Iso-Britanniasta lähtönsä jälkeen Kööpenhaminassa ja Tallinnassa. Helsingistä matka jatkui Tukholmaan ja sieltä jälleen Tanskaan, Skageniin. Skandinavian ja Venäjän risteily kestää kaikkiaan 12 yötä.

 

image

 

image

Jos nyt nousisin vuodeksi laivaan ehtisin tehdä elokuun loppuun mennessä vielä kuusi Skandinavian ja Venäjän risteilyä sekä välissä yhden 12 yön risteilyn, joka pysähtyy Norjan vuonoilla, Färsaarilla ja Reykjavikissa Islannissa. Sitten tulisi aika ylittää Atlantin valtameri Englannin Harwichistä Yhdysvaltoihin Bostoniin. Välissä olisi kiva piipahtaa Ranskassa, Iso-Britanniassa, Irlanissa, Färsaarilla, Islannissa ja Kanadassa. Matka kestäisi 15 yötä. Bostoniin saavuttuamme olisi aika Kanadan ja Uuden-Englannin risteilyjen, joita on sekä seitsemän että yhdeksän yön mittaisina ja siinä menisi mukavasti syys-lokakuu. Lokakuun lopulla olisi vihdoin takuuvarmat aurinkokansikelit, sillä silloin kutsuisi 13 yön eteläisen Karibian risteily. Siihen saakka onneksi aurinkokannen solarium-alueen katettu allas ja lämmitetty ilma hellisi. Harmi, että allashissi on vain ulkokannen altaaseen, mutta ehkä se aurinko paistaisi jollain pätkällä jo ennen Karibiaakin.

image

 

image

 

image

 

Marraskuun alusta huhtikuulle kotisatamani olisi Floridassa sijaitseva Tampa, josta tekisin laivan kanssa neljän ja viiden yön Karibian risteilyjä satamina muun muassa Mexico, Caymansaaret ja Floridan Key West. Ei yhtään hullumpi tapa viettää talvea. Huhtikuun lopussa olisi aika ylittää taas Atlantti ja saapua Barcelonaan, jossa alkaa Euroopan kesä. Välissä olisi kiva piipahtaa Puerto Ricossa, Gibraltarilla ja Malagassa. Aikaa 14 yön Atlantin ylityksellä voisi kuluttaa esimerkiksi laivan Casinolla, jossa osa pöydistä ja pelikoneista on normaalia matalampia pyörätuolin käyttäjiä ajatellen sekä laivan tunnelmallisissa pubeissa, upeassa teatterissa tai elokuvateatterissa, jossa kaikissa on runsaasti pyörätuolipaikkoja.

 

image

 

image

 

image

Toukokuussa olisi aika siirtyä tutkimaan Eurooppaa. 12 yön Välimeren risteilyllä pistäydyttäisiin Nizzassa, Italian Toscanassa, Roomassa, Napolissa, Venetsiassa, Kroatian Zadarissa ja Kotorissa Montenegrossa. Yhtään hassumpi ei olisi sen jälkeinenkään reitti Nizzan kautta Kreikkaan Ateenaan, Ephesukseen Turkkiin, Mykonokseen Kreikkaan ja sieltä Italiaan Napoliin ja Roomaan. Kesä- ja heinäkuussa vaihtelua toisi uusina satamina näillä 12 yön risteilyillä muun muassa Kreikan Santorini ja Malta. Kiloja voisi mielettömän monipuolisissa ravintoloissa vuoden aikana tarttua matkaan, mutta onneksi laivan kuntosalille pääsee myös pyörätuolilla ja osaa laitteista pystyi sovellettuina käyttämään.

 

image

 

image

 

Vuosi laivalla ei ole kovin realistinen suunnitelma, mutta kuvastaa hyvin näiden laivojen monipuolisia reittejä. Jos rahaa olisi, maailmanympärimatka risteilijöillä olisi esteettömin vaihtoehto nähdä maailma. Brilliance of the Seas vastasi esteettömyydessään odotuksiani. Invavessoja löytyi kaikilta kansilta mistä muitakin vessoja ja niiden ovet aukesivat nappia painamalla. Loivia ramppeja oli tehty kaikkialle ja tilavia hissejä oli paljon. Henkilökunnan palvelualttius ja ystävällisyys olivat loistavia tälläkin laivalla ja risteilykuume kohosi taivaaseen harmaudesta huolimatta!

image

 

image

 

Vierailun laivalla toteuttivat Matka-Agentit ja Royal Caribbean. Kiitos kaikille mukaan kutsutuille kanssavierailijoille kivasta päivästä!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

%d bloggaajaa tykkää tästä: