Yksi onnellisuusvaihde minussa meni päälle perjantaina. Se on sellainen, jonka saa päälle vain Suomen kesä ja liikkumisen vapaus. Selkeästi ihan sama kuinka paljon viiletän talven aikana vapaana pitkin Sydneyn, Fijin tai Teneriffan katuja, tätä vaihetta ei käynnistä muu kuin metsän tuoksu yhdistettynä sähköpyörätuolin moottorin kuumenemisen aiheuttamaan ääneen, jonka taas saa peitettyä kuulokkeista tulevalla musiikilla. Minun vapauteni aikakausi on alkanut, kesä on täällä!
Kesän onnellisuusvaihde menee päälle yleensä aina siitä ensimmäisestä kerrasta, kun voin ajella 15 kilometrin matkan töistä kotiin. Tuo rituaali menee tahtomattani aina saman kaavan mukaan. Ensimmäiset kolme kilometriä nauran itsekseni sille onnen tunteelle ja sitten omalle höpsöydelleni. Pysähdyn ottamaan kuvia metsästä ja valkovuokoista, hymyilen ohikulkijoille ja meinaan jotenkin revetä liitoksistani. Sitten ymmärrän, että matkaan menee iäisyys, jos käyttäydyn näin. Tässä kohtaa alan myös jännittää riittääkö sähkärin akku sittenkään, sillä koko sähkäri tuntuu olevan aivan hämmennyksissä tästä yllättävästä matkasta ja akun tilannetta kuvaava mittari pompsahtelee ihan miten sattuu. Päätän valita junarataa myötäilevän reitin, jos vaikka tarttenkin junaa avuksi johonkin pätkään. No nyt ajattelin tarvitsevani, mutta eikös se koko iltapäivän ainoa esteellinen juna tullut juuri silloin. Ja sen jälkeen perutut junavuorot. Riskillä siis vaan ja loppumatkasta hyytyen ja punaista varoitusvaloa vilkuttaen pääsin kuin pääsinkin kotiin. Sellaista se vapaus välillä on.
Nuorempana teimme parhaan ystäväni kanssa aina kesälupaukset. Yleensä heti toukokuun alussa, sillä kesä alkoi siitä. Seremoniaan liittyi aina vähän tällaisia samanlaisia tuntemuksia. Lumen vankeina ja jotenkin nukuksissa vietetyn talven jälkeen syntyivät vapauden täyttämät, jopa vähän villit kesälupaukset, joiden ydinsanoma oli se, että kesän joka sekunnista otetaan kaikki irti, jokainen aistimus painetaan mieleen ja mitään ei kaduta. Kesälupaukset tannellettiin tietenkin KesPän eli kesäpäiväkirjan ensimmäiselle sivulle ja mieli virittyi heti kesätaajuudelle, jolla kaikki oli mahdollista. Haluan aloittaa tämänkin kesän niin! Palmuasemasta tulkoon tämän vuoden KesPä, johon tallentuu kesäajatukset ja luonnollisesti myös renkaiden jäljet.
Kesä 2017
Yritän lähteä jokaisena aurinkoisena ja lämpimänä kesäpäivänä töistä vähän aiemmin tai ainakin silloin kun pitäisikin. Ylitöitä voi tehdä pimeinä talvi-iltoina yllinkyllin. Tai sadepäivinä.
Ajan sähkärillä kesän aikana 1000 km (kesä on 19.5.-30.8., pidennetään jos näyttää siltä). Vertailukohdaksi kerrottakoon, että viimeisen 9 talvikuukauden aikana olen ajanut suunnilleen sen verran.
Nautin parvekkeellani mahdollisimman monta aamiaista. Uudet parvekelasit tekee sen mahdolliseksi myös sadepäivinä.
Nautin täysillä siitä, että asun Helsingin, aivan upean kaupungin naapurissa. Eikä mun Espookaan hassumpi ole. Otan molemmat haltuun ja täytän Palmuasemaa Helsinki-vinkeillä. Kerron Helsingin esteettömistä mahdolisuuksista myös englanniksi, sillä kaupunkiin tulee tänäkin kesänä lähes joka päivä muun muassa liikuntarajoitteisia risteilymatkustajia ympäri maailman.
Kuljen mahdollisimman paljon joukkoliikennevälineillä ja nautin kohtaamisista, sitoutumattomuudesta aikatauluihin ja siitä, että voin niillä kulkea.
Nautin spontaaniudesta, itsenäisyydestä, vapaudesta kulkea, kesän tuoksuista, kesän mauista, lämmöstä, kauneudesta ja just niin monesta hetkestä kuin haluan.
En ota mistään tästä paineita.
No Comments