Valikko
Maailmanympärimatka / matkasuunnittelu

5 kuukautta maailmanympärimatkaan

Esteettömän maailmanympärimatkani alkuun on nyt viisi kuukautta ja on taas aika katsastaa missä mennään. Kuluneen kuukauden aikana varmistui yksi tärkeimmistä asioista: Matkalle lähtevät avustajat. Maija ja Virva lähtevät mukaani unelmien kierrokselle, toinen koko ajaksi ja toinen suurimmaksi osaksi aikaa. Myös matkareitti alkaa vahvistua. Tulevissa kuukausikatsauksissa esittelen tarkemmin matkan neljää eri vaihetta, joista ensimmäisenä vuoron saa aikajärjestyksessä ensimmäinen eli viikko Islannissa ja Seattlessa. Kuvituksena on valokuva-albumistani löytyneitä kuvia Islannista, jotka ovat koneelta jo aikaa sitten tuhoutuneet. Kiitos siis valokuva-albumien aikakaudelle!

IMG_4049

IMG_4046

Islanti tuli suunnitelmiin ihan ensiksi käytännön syistä. Icelandair-lentoyhtiöllä on parhaat lentoyhteydet Suomesta Pohjois-Amerikan länsiosiin. Vaihtamalla konetta Reykjavikissa, esimerkiksi Seattleen matkaava pystyy jakamaan pitkän lennon kahteen lyhyempään osaan. Liikuntarajoitteinen, joka ei pääse lentokoneessa vessaan, pystyy täten taktikoimaan ja lentämällä Islannin kautta, hyödyntämään lentokentän vessaa koneen vaihdon aikana. Toinen vaihtoehto on stopover Islannissa, johon minä päädyin. Samalla lentolipun hinnalla voi nimittäin pidentää koneen vaihdon useamman päivän mittaiseksi. Me vietämme Islannissa kolme yötä ja lähes neljä kokonaista päivää ennen kuin jatkamme matkaa Seattleen.

IMG_4052

IMG_4062

Toinen syy Islannille on maa itsessään. Olen viettänyt viikon Islannissa toukokuussa 2005. Olin silloin kansainvälisellä nuorten leirillä. Tuohon aikaan matkan pääkohtia olivat leirikeskuksen sisällä tapahtuvat asiat leiriromansseineen, enkä kiinnittänyt niin tarkkaa huomiota ympärilläni oleviin yksityiskohtiin. Sen kuitenkin muistan, että olin koko viikon erittäin vaikuttunut kaikesta näkemästäni. Islanti oli jotain täysin muuta kuin mikään muu koskaan näkemäni. Tuuli tuntui luissa ihan eri tavalla kuin missään, musta laava ympärillä sai nipistelemään itseä, jotta varmistuisi, etten ole unessa ja se jylhä kauneus oli jotain, mille en keksi sanaa. Siksi haluan mennä katsomaan sen kaiken uudelleen. Etsin parhaillaan hotellia Reykjavikista, joka tulee olemaan tukikohtamme noiden kolmen yön ajan ja josta sitten teemme päiväretkiä ympäristöön. Haluan ehdottomasti mennä uimaan Blue Lagooniin, jossa kävimme viimeksikin. He ovat viime vuosina kiinnittäneet enemmän huomiota esteettömyyteen ja tarjoavat siitä hyvin tietoa sivuillaan. Myös bloggaaja-kollegani Curb free with Cory Lee Yhdysvalloista kävi testaamassa Blue Lagoonin viime syksynä esteettömyyden näkökulmasta. Islannissa on myös esteettömään matkailuun keskittynyt yritys, jonka kautta aion tehdä päiväretkiä suosituimmille nähtävyyksille, vaikka olenkin osan niistä jo vuosia sitten nähnyt. Jos kaupungista löytyisi sähkärin mentävä vuokra-auto, olisi se toki kätevin, monipuolisin ja loppupeleissä varmasti halvinkin tapa nähdä ympäristöä. Isojen inva-autojen saatavuus vuokraamoissa on kuitenkin harvoin itsestäänselvää. Haluaisin mennä myös valaita katsomaan, mutta toisaalta voi olla, että valaita näkyy myös matkan tulevissa vaiheissa. Valikoitui päiviin mitä tahansa, olen varma, että Islanti ansaitsee paikkansa tämän matkan alkupisteenä ja jatkamme matkaa Seattleen lumoutuneina.

IMG_4060

Seattle Pohjois-Amerikan länsirannikon pohjoisosassa pääsi mukaan maailmanympärimatkalle ennen kaikkea siksi, että lauantaina 8.10. sieltä lähtee Royal Caribbeanin risteilyalus huikealle matkalle kohti Australiaa. Ennakkotietoni tuosta kaupungista olivat hyvin vähäiset. Lähtökohtaisesti tiesin, että kaikkien aikojen suosikkisarjani Greyn Anatomian tapahtumat sijoittuvat kaupunkiin, mutta siinä se sitten olikin. Muutama tunti matkablogien selailua ja tiedän jo huomattavasti enemmän. Nyt tiedän, että Seattle on paitsi valtava kaupunki, myös leppoisa ja vehreä sellainen. Nyt tiedän, että vaikka nousisimmekin kaupungin ykkösnähtävyyteen Space Needleen, kannattaa kaupunkia katsella yläilmoista myös blogien esittelemistä vaihtoehtoisista paikoista, jolloin kaupungin siluettiin piirtyy kuva myös itse Space Needlestä. Haluan herkutella kaupungin kehutuissa ravintoloissa ja kahviloissa, viettää aikaa Pike Placen kojuilla ja pienissä liikkeissä, käydä mahdollisesti opastetulla kierroksella Boeingin lentokonetehtaalla ja matkustaa lautalla lähisaarille. Suomalaisista matkablogeista vinkkejä löytyy esimerkiksi Vaihda vapaalle -blogista ja Deep Red Blues -blogista. Viimeksi mainittua blogia kirjoittavan Kean kanssa taidan istahtaa juttelemaan kaupungista pidemmänkin aikaa, sillä hän tuntee nuo seudut erinomaisesti. Seattlen ympäristössä olisi myös paljon upeita luontokohteita ja sähkärille sopivien autojen vuokraaminen on Yhdysvalloissa helppoa, mutta voi olla, että aikaa on tällä kertaa vain Seattlelle. Wheelchairtravel.org -blogista opin, että Seattle on maaston korkeuseroista huolimatta yksi Yhdysvaltojen esteettömimmistä kaupungeista. Koko joukkoliikenne on esteetöntä, kaikkiin nähtävyyksiin pääsee, invataksin saa nopeasti ja se maksaa saman verran kuin tavallinenkin taksi ja majoitusvaihtoehtoja on runsaasti. Onkin ollut ihana katsella taas pitkästä aikaa hotelleja Jenkeistä, kun myös vapaat invahuoneet ja niiden varustelun näkee netistä ja myös varauksen voi tehdä kätevästi nettisivuilla. Mitä enemmän olen Seattlesta ottanut selvää, sitä iloisempi olen, että se on yksi osa tätä matkaa. Se on kaupunki, joka selkeästi kiehtoo minua, mutta jonne en välttämättä varta vasten olisi koskaan mennyt. Sää lokakuussa voi olla ihan mitä vaan, mutta toivotaan, että ainakaan koko aikaa ei sade piinaa.

Tähän mennessä varmistunut:

  • Matkaseura
  • Matkan alkupäivämäärä
  • Lennot Reykjavikin kautta Seattleen (osittain yhteistyössä Icelandairin kanssa)
  • Risteily Seattlesta Sydneyyn

Seuraavan kuukauden aikana selvitettävä ainakin:

  • Hotelli Reykjavikissa
  • Hotelli Seattlessa

Koko ajan mielessä:

  • Innostus
  • Matkabudjetin jatkuva laskeminen
  • Tarvittavat varusteet (esimerkiksi Yhdysvaltojen jännitteellä toimiva sähkärin laturi)
  • Elämykset risteilyn pysähdyspaikoissa (risteilystä lisää seuraavassa kuukausikatsauksessa!)
  • Mitä haluan Australialta?
  • Lennot Sydneystä eteenpäin
  • Päättyykö matka Thaimaan talolle ja keiden kanssa?
  • Lennot Bangkokista Helsinkiin

 

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

8 Comments

  • Elina | Vaihda vapaalle
    5.5.2016 at 16:01

    Tomilta suuret suositukset Seattleen Boeingin tehtaalle (ja munkin mielestä se oli ihan mielenkiintoinen :D). Hän ehti jo googlettaa senkin, että myös Future of Flight (paikka josta tehdaskierros lähtee liikkeelle) on kokonaan esteetön.

    Tuosta tulee kyllä niin huippureissu! Kiitos linkkauksesta. 🙂

    Reply
    • Palmuaseman Sanna
      5.5.2016 at 19:03

      Jes, kiitos Tomille suosituksesta ja googletuksista, kyllä sinne täytyy yrittää ehtiä! Näitä kirjoitellessa tulee itellekin koko ajan enemmän sellainen olo, että tästä todellakin tulee huippureissu!

      Reply
  • Laura / RIMMA + LAURA
    5.5.2016 at 16:49

    VOI ELÄMÄ MÄ HALUUN MUKAAN!! 😀

    Reply
    • Palmuaseman Sanna
      5.5.2016 at 19:04

      No ei muuta kuin mukaan sitten vaan! 🙂 Islantiin ainakin hei!

      Reply
  • Henna /suurin onni
    5.5.2016 at 18:30

    Terkut San Franciscosta! Aloitettiin meidän road trip Seattlesta ja ihastuttiin ikihyviksi! Niin ihana kaupunki ❤️ Hyvä valinta siis! Ja Islantikin, sekin on vienyt sydämen.

    Reply
    • Palmuaseman Sanna
      5.5.2016 at 19:05

      Ihana kuulla! Oisko teillä hotellivinkkiä Seattlesta tai ainakin et mitä aluetta suosittelisitte? Mahtavaa roadtripin jatkoa, odotan innolla postauksia 🙂

      Reply
      • Henna /suurin onni
        21.5.2016 at 03:03

        Me asuttiin A:n kummitädin luona kaupungin ulkopuolella ja ollaan itse asiassa palaamassa sinne vielä muutamaksi päiväksi reissun päätteeksi. En oikein osaa siis suositella mitään tiettyä aluettakaan, kun kuljettiin vähän pidemmältä sinne vaan katselemaan nähtävyyksiä 😊 Mutta nyt kun kaikki muutkin reitille suunnitellut kaupungit on jo koluttu, niin kyllä Seattle edelleen on mielessä mieluisimpana ja on kiva palata sinne vielä hetkeksi!

        Reply
  • Ille/Marja-Liisan tiimi
    14.6.2016 at 19:53

    Hei!
    Jos jatkossa suunnittelet ryhmän vientiä esteettömälle Islannin matkalle, ollaan tulossa mukaan. Isolla kiinnostuksella matkojasi seuraamassa ja vinkkejä poimimassa ollaan.

    Reply

Leave a Reply