Alkumasennuksesta risteilyeuforiaan

Otsikko kuvaa aika hyvin oikeastaan kaikkia lomiani. Ihan sama mille odotetulle lomalle menen, ensimmäinen päivä on aina täynnä epäilystä. Tässäkö tämä nyt sitten on? Mitä jos tämä ei olekaan sitä mitä odotin? Yleensä siihen sekoittuu vielä matkaväsymystä, joka saa kysymykset moninkertaistumaan. Tänne tullessa lyhyt lento ja päivät Brightonissa eivät antaneet tilaa matkaväsymykselle ja tiesimme tasan tarkkaan minne tulimme. Itseasiassa ensimmäiset tunnit olivat yhtä pelkkää hihkumista. Samanlainen laiva, jolla ylitimme Tyynenmeren viime syksynä takasi sen, että osasimme samantien suunnistaa vaikka silmät kiinni, kävelimme suoraan buffetin parhaiden herkkujen luo ja aurinkokannen aurinkoisemmalle puolelle. Ihan kuin olisi toiseen kotiinsa tullut. Paitsi, että koti ei ollut entisensä.

Me emme yhtäkkiä tunteneet ketään, eikä kukaan tuntenut meitä. Me emme kävelleet suoraan omaan pöytäämme illalliselle, vaan jonotimme niin kuin muutkin. Meidän pöytää ei edes ollut samassa kohdassa. Luulimme näkevämme meidän oman tarjoilijan, mutta ei se ollutkaan hän. Aurinkokannet olivat heti jokaista aurinkotuolia myöten täynnä, vaikka en viime risteilyllä tiennyt sen olevan mahdollista. Kohteliaat amerikkalaiset ja australialaiset vanhukset, kiireetön ja leppoisa tunnelma oli vaihtunut kännääviin brittiseurueisiin, 18-20 -vuotiaiden omiin tapaamisiin ja jatkuvaan melskeeseen niin aurinkokannella kuin Royal Promenadillakin. Happy Hour -drinkkejä ei ollut, sillä juomaa virtaa muutenkin. Flowriderissa ei ollut samaa vanhojen miesten rivistöä. Aurinkokin laski vasta kymmeneltä ja ulkoilmaelokuvia esitettiin valoisaan aikaan. Pahinta oli se, ettei aurinkokannella ollut jamaicalaisista koostuvaa letkeää karibian musiikkia soittavaa bändiä.

Se bändin puute ja elokuvat valoisalla ovat kyllä puutteita edelleen, mutta muuten järki on palannut. Ei tietenkään tämä ole sama risteily, eikä sama laiva, kyllähän me nyt sen olemme koko aika tienneet. Alkumasennus on haihtunut kuitenkin hetki hetkeltä, kun tutut elementit ovat alkaneet löytyä. Levoton ihmismassa on muuttunut tunnistettaviksi kasvoiksi. Meillä on oma ravintolan pöytä (jonne saimme suunnistaa tänään ekaa kertaa suoraan) ja rakastamme Dominiqia ja Prestonia, meidän omia tarjoilijoita. Olemme saaneet nauttia nyt jo kuusi päivää todella hyvästä palvelusta kaikkialla laivassa. 12 kannen takaosasta on löytynyt vapaita aurinkotuoleja, sinne kuuluu urheilukannen musiikki ja siellä saa myös omaa rauhaa. Se on itseasiassa ihan mahtava paikka. Britit eivät päihitä amerikkalaisia kohteliaisuudessaan ja sosiaalisuudessaan, mutta olemme päässeet jo moikkausväleihin monen kanssa. Drinkit ovat kalliita, mutta ne maistuvat sentään yhtä hyviltä. Flowriderista (se on siis sellainen surffilaite, jota Virva harrastaa ja minä katselen) löytyi kaksi tuttua ohjaajaa viime laivalta sekä joukko uusia kivoja. 70´s show eilen promenaadilla oli jokaista isomahaisen miehen lanteiden pyöritystä ja yhden intiaaniksi pukeutuneen hyväkroppaisen flowrider-ohaajan muuten vaan keikkumista myöten sama kuin ennenkin (lupaan Palmuaseman Facebookkiin hyvää videomateriaalia ihan pian!) Esitykset ja laivan viihde kaikkinensa on samaa hyväksihavaittua laatua.

Ja sitten täällä on kaikkea uutta ihanaa. En koskaan ennen ole tajunnut, että näitä juttujahan kannattaa kirjoittaa kannella auringonlaskun aikaan (okei ennen se happy hour-aika ajoi iltapäiviin). Emme koskaan osanneet hyödyntää ihanaa neloskannen tunnelmaa aiemmin. Meri on jotenkin samettisempi. Ilakoivat nuoremmat ihmiset eivät oikeastaan ole kovin paha juttu ja huomenna alkava toinen toistaan ihanimpien kaupunkien putki tulee todennäköisesti hullaannuttamaan minut lopullisesti. Toissapäivänä olimme jo Gibraltarilla, josta kuulette vielä. Huomenna rantaudumme Korsikalle ja sitten Sardiniaan ja noita kahta ihan uutta satamaahan olen alusta asti odottanut eniten. Olen jo syvällä risteilytunnelmassa, vahvassa euforian tilassa, jonka saa aikaan tämä vain tässä oleva maailma, tämä huolettumuus ja tämä kauneus. Onneksi tämä kestää kaksi viikkoa, sillä joka päivä risteilytunnelmaan pääsee yhä vahvemmin sisään ja tämä Navigator of the Seas alkaa tuntua kodilta siinä missä Explorerkin.