Palma, loma loman sisällä
”Matka matkalta uudelleen kohdattavien kohteideni lista kasvaa ja on epärealistista, että toiveeni uudelleennäkemisestä toteutuisi kaikkien kohdalla. Nähtäväksi jää,…
27.8.2017”Matka matkalta uudelleen kohdattavien kohteideni lista kasvaa ja on epärealistista, että toiveeni uudelleennäkemisestä toteutuisi kaikkien kohdalla. Nähtäväksi jää,…
27.8.2017Santa Cruz on Teneriffan pääkaupunki, johon olen jo pitkään halunnut tutustua. Lähdimme viime viikolla noin 70 kilometrin päässä…
31.3.2017Erilaisilla apuvälineillä liikkuvat ihmiset uppoavat Los Cristianoksen katukuvaan siinä missä omin jaloin kävelevätkin. Missään maailmassa en ole nähnyt…
23.3.2017Tänä aamuna herätessä odotti kirkkaan sininen taivas ja juuri sopiva lämpö. Viime päivät täällä ovat olleet varsin viileitä…
19.3.2017Olen jo pitkään haaveillut näkeväni täällä Teneriffalla Mascan seudun, jota jokainen siellä käynyt on hehkuttanut. Retki on palvelukeskus…
18.3.2017Teneriffan kuuma kesäilta ja tähtikirkas taivas. Ehkä sitä voi aloittaa. Saavuin viime lauantaina tänne ihanan tuttuun Los Cristianokseen,…
11.3.2017Vietin kesäkuussa viikon työreissulla Mallorcalla. Kirjoitinkin jo aiemmin Sa Coman lomakylästä sekä Palman kaupungista, johon tekisi heti mieli…
5.9.2016Kun seuraavan kerran menen Mallorcalle, menen saaren pääkaupunki Palmaan. Nyt näin sen vain lyhyesti työmatkani päiväretkellä, mutta tuo…
26.6.2016Palasin juuri Sa Comasta, Mallorcan itärannikolta, jossa vietin viikon Matka-Agenttien matkanjohtajana Nuorisoyhteistyö Seitin matkalla. Sa Coma sijaitsee noin…
20.6.2016Olen syönyt parasta italialaista ruokaa Teneriffalla. Se on yllättävää, sillä makuaistiani on toki hemmoteltu monesti myös Italiassa. Ravintola…
26.2.2016