Välimeren risteilyn viisi huippukohtaa
Palasin alkuviikosta Välimeren risteilyltä. Kyseessä oli Risteilykeskuksen ja minun yhdessä suunnittelema esteetön risteilyloma, jolla toimin matkanjohtajana. Vietimme ensin…
14.9.2019
Palasin alkuviikosta Välimeren risteilyltä. Kyseessä oli Risteilykeskuksen ja minun yhdessä suunnittelema esteetön risteilyloma, jolla toimin matkanjohtajana. Vietimme ensin…
14.9.2019Poikkeuksellisen kuuma päivä Southamptonin satamassa Englannissa. Edessä iso laiva ja kaksi viikkoa onnea kuumilla Välimeren aalloilla. Tasan vuosi…
8.7.2018Iso-Britanniassa sijaitseva satamakaupunki Southampton ei ole suomalaisten keskuudessa niin suosittu risteilyjen lähtösatama kuin vaikkapa Barcelona Espanjassa. Sieltä minä…
21.10.2017Usein ajatellaan, että risteilyjen vähiten mielenkiintoiset satamat ovat viimeisinä. Monen huikean päivän jälkeen ihmiset eivät välttämättä enää jaksa…
15.9.2017Listasin Málagan ykköseksi esteettömät Euroopan kaupungit -listallani keväällä. Olen myös kertonut kuinka aliarvostettu tuo ihanuus mielestäni on ja…
6.9.2017”Matka matkalta uudelleen kohdattavien kohteideni lista kasvaa ja on epärealistista, että toiveeni uudelleennäkemisestä toteutuisi kaikkien kohdalla. Nähtäväksi jää,…
27.8.2017Sardinia, Välimeren toiseksi suurin saari ja kohde, jota odotin Välimeren risteilyllä Korsikan lisäksi kaikista eniten. Vietimme kuuman heinäkuisen…
20.8.2017Siinä se sitten eräänä perjantaiaamuna oli. Jotenkin juuri sellaisena kuin olin kuvitellutkin. Yksi vahvimmista syistä, miksi olin valinnut…
17.8.2017Tiesin jo Gibraltarille saapuessamme, että päivästä tulee onnistunut. Se oli varmaa sillä hetkellä, kun delfiinit pomppivat hyttimme ikkunan…
27.7.2017Käytännön asioiden muistilista seuraavalle risteilylleni: Kun lähdet kylmästä kohteesta (esimerkiksi Southampton mihin vuoden aikaan tahansa, Seattle syksyllä tai…
22.7.2017