Valikko
Hotellit Suomessa / Oulu

Esittelyssä Radisson Blu Hotel Oulu

Oulun torin laidalla sijaitseva Radisson Blu Hotel Oulu on ollut vuosikymmeniä yksi kaupungin tunnetuimmista hotelleista. Alunperin vuonna 1970-luvun alussa ovensa avannut kansainvälinen hotelli avautui vuoden kestäneen täyden remontin jälkeen syyskuussa 2020 lattiasta kattoon uusiutuneena. Uutuuden loisto oli läsnä vielä vierailumme aikaan marraskuussa. Hotelli ilahdutti, mutta haasteitakin oli.

Hotelli sijaitsee 900 metrin päässä Oulun rautatieasemalta, jonne mekin Helsingistä saavuimme. Matka taittui kävellen/sähköpyörätuolilla noin vartissa, helposti lähes suoraa tietä. Noin 200 metrin päässä sijaitsevan Kaupungintalon bussipysäkiltä kulkevat bussit muun muassa lentokentälle. Me hyödynsimme bussia kulkiessamme Yliopistolle. Oulun bussien esteettömyydestä löytyi todella huonosti tietoa ja kaupungissa asuvien pyörätuolin käyttäjien kokemustietokin oli hyvin vaihtelevaa. Kaikki käyttämäni ja näkemäni bussit olivat kuitenkin uusia ja keskioven rampilla varustettuja. Hotellin sisäänkäynnin eteen pystyy ajamaan autolla. Omin voimin kadulta tullessa edessä on pieni ylämäki. Hotellin ovet aukeavat itsestään ja vastassa on tilava aula, lämmin tunnelma ja hymyilevä henkilökunta. Vastaanottotiskit ovat kaikki korkeita.

IMG_2707

IMG_2706

Radisson Blu Hotel Oulun esteettömän huoneen voi varata hotellin nettisivuilta niin kuin minkä tahansa muunkin huoneen, mikä on kertakaikkisen ihanaa. Se oli itseasiassa yksi syy, miksi päädyin hotellin varaamaan, sillä rakastan tällaista helppoutta, mitä suurin osa ihmisistä saa pitää itsestäänselvyytenä. Hotellin sivujen huonekuvauksissa ei kuitenkaan ole esittelyä esteettömästä huoneesta, eikä sivuilta löydy muutenkaan mitään tietoa esteettömyyteen liittyen. Tämä taas on valitettavan yleistä ja kertakaikkisen typerää.

Hotellissa on neljä esteetöntä huonetta. Ne ovat kaikki samanlaisia Standard-luokan huoneita kahdella erillisellä sängyllä. Lisävuoteita ei ole mahdollista huoneisiin saada. Molemmat sängyt olivat sähköisesti säädettäviä selkäosan ja jalkojen kohdalta. Säädin oli erittäin näppärästi langaton, joten sitä oli tosi kätevä käyttää. Isoin haaste tuli vastaan heti huoneeseen tullessa. Sängyt olivat niin lähellä pöytää, ettei 64 cm leveällä pyörätuolillani mahtunut toiselle puolelle huonetta. Yritimme ensin siirtää pöytää, joka olisi mahtunut lähemmäs ikkunaa, mutta massiivinen pöytä oli kiinnitetty seinään. Päädyimme kääntämään toisen sängyn poikittain, jolloin tilaa tuli hyvin. Meille tämä toimi hyvin, mutta olisi tylsä ratkaisu esimerkiksi pariskunnille. Huoneen viimeistelyssä ei siis ole mietitty asioita loppuun saakka, sillä ongelma olisi vältetty esimerkiksi toisenlaisella pöytäratkaisulla. Huoneen puolella myös kokolattiamatto saattaa aiheuttaa haasteita osalle. Kylpyhuone oli paikoin ahdas, mutta toimi asetteluiltaan minulle erittäin hyvin. Erityinen ilon aihe olivat käsituet seinästä taittuvan suihkutuolin molemmin puolin. Niiden ansiosta pystyin kerrankin käyttämään seinästä taittuvaa tuolia. Pieni yksityiskohta, valtava merkitys. Myös wc-istuimen molemmin puolin oli tukevat seinäkiinnitteiset kaiteet. Meillä oli huoneen suhteen huonoa tuuria ja oleskeluumme kuuluivat niin rikkinäinen TV kuin erittäin vahvasti tupkalta haissut pyyhe. Näistä toki reklamoimme samantien ja olisimme saaneet vaihtaa huonetta, mutta mukavuudenhalu voitti halun katsoa TV:tä, kun olimme jo ehtineet levittää tavaramme huoneeseen. Esittelen huoneemme 213 alla olevalla videolla.

IMG_2676

IMG_2665

IMG_2680

Hotellin sisääntulokerroksessa sijaitsee tunnelmallinen ravintola Bistro Mesu. Nautimme siellä illallisen pitkän matkapäivämme päätteeksi sunnuntai-iltana, jolloin ei juuri muita asiakkaita näkynyt. Uskon, että ravintola houkuttelee kuitenkin normaaliaikoina majoittujien lisäksi myös paikallisia. Aamiainen tarjoiltiin tilavassa ravintola Toivossa, joka toimii myös tapahtumatilana. Super Breakfast -aamiainen oli erittäin monipuolinen. Kahvit ja teet tarjoiltiin pöytään ja omeletit sai tilata oman maun mukaisesti, mikä on harvinaista herkkua Suomen hotelleissa. Lähestymässä ollut joulu toi kaikkialle hotellissa oman tunnelmansa ja aamiaista oli ihana nauttia joulukuusen vieressä kynttilänvalossa. Super Breakfastin voi ostaa myös ei-majoittuvat, pidä siis mielessä, jos asut Oulussa. Hotellissa on myös useita eri kokoisia ja esteettömiä kokoustiloja.

Kaiken kaikkiaan kokemukseni oli positiivinen, vaikka huoneen epäkohdat huoneen esteettömyydessä juuri remontoidussa hotellissa häiritsivätkin. Hotellin sijainti, palvelu ja tunnelma olivat kuitenkin kohdillaan.

IMG_2686

IMG_2712

IMG_2713

Lue lisää: Esteettömät hotellit Suomessa
About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply