Valikko
Karibia / laiva / risteily

Esteetön Karibian risteily Royal Caribbean Symphony of the Seasilla

Huhtikuussa 2022 nousin muutaman vuoden koronatauon jälkeen risteilijään, Royal Caribbeanin Symphony of the Seasiin, yhteen risteilymaailman jäteistä. Mukanani oli veljentyttöni Anni sekä avustajanani ystäväni, vuosien takainen avustajani Heta. Heille molemmille risteily oli ensimmäinen kansainvälinen risteily, minulle yhdeksäs. Risteilyn ostimme risteilyiden luottotoimistostani Risteilykeskuksesta. Reissumme oli koronan vuoksi siirtynyt jo kerran ja nytkin jännitystä riitti loppuun saakka. Huhtikuussa vaadittiin vielä jonkin verran vaivaa risteilylle pääsemiseksi. Lensimme Finnairin siivin Miamiin Tukholman kautta ja kävimme Tukholmassa välilaskulla viimeisessä vaaditussa koronatestissä. Vasta sen näytettyä negatiivista uskalsimme kunnolla hengähtää. Tällä hetkellä risteilyille ei enää vaadita negatiivisia testituloksia, eikä suurimmalla osalla risteilyistä myöskään rokotustodistuksia (ajankohtainen tieto kannattaa aina tarkistaa ennen risteilyä). Ennen risteilyä vietimme kaksi yötä Miami Beachillä jo edellisellä reissulla tutuksi tulleessa RIU Plaza Miami Beach -hotellissa. Lisää siitä ja Miami Beachistä Esteetön Miami Beach -oppaastani. Risteilyn jälkeen olimme vuorokauden Miami Downtownissa Hilton Miami Downtown -hotellissa.

Symphony of the Seas lähti keväällä 2022 Miamista ja vietti viikon Karibian trooppisen ihanassa lämmössä neljässä eri satamassa vieraillen: Costa Mayassa Mexicossa, Roatanissa Hondurasissa, Cozumelissa Mexicossa ja Royal Caribbeanin yksityissaari CocoCaylla Bahamalla. Tässä artikkelissa keskityn erityisesti kokemukseen laivasta ja sen esteettömyydestä, satamista kerron erikseen. Meillä oli ihan tosi ihana reissu, vaikka sairastuinkin loppumatkasta ja risteilymme viimeinen päivä CocoCaylla oli sateinen. Olin ajatellut kuvata laivaa tarkemmin viimeisenä päivänä, mutta tätä sademahdollisuutta en osannut ottaa huomioon, joten siksi laivakuvat erityisesti aurinkokannelta ovat vähäisiä. Lisää kuvia vastaavasta laivasta on kuitenkin Allure of the Seas -aluksen esittelyssä.

Kesäkaudeksi 2023 Symphony of the Seas tulee Välimerelle ja talvikauden 2023-2024 se risteilee Floridan Fort Lauderdalesta muun muassa kahdeksan yön eteläisen Karibian risteilyjä, joissa mennään ihanille ja paljon esteettömiä mahdollisuuksia tarjoaville Aruballe ja Curacaolle. Se on esteetön suositukseni ensi talvelle!

Yleistä Symphony of the Seasista

Symphony of the Seas aloitti matkansa merillä vuonna 2018 valmistuttuaan ranskalaisella telakalla. Se on neljäs Royal Caribbeanin Oasis-luokan laivoista. Sen vanhempia sisaruksia ovat Oasis, Allure ja Harmony of the Seas. Symphony oli valmistuessaan maailman suurin laiva, mutta vuosi sitten tittelin vei nuorempi sisarus, Royal Caribbeanin Wonder of the Seas. Käytännössä tuota eroa ei kuitenkaan huomaa. Symphony of the Seasille mahtuu 5518 matkustajaa, jos kaikki majoittuisivat kahden hengen hyteissä. Laivalla on kuitenkin myös paljon lisävuoteellisia hyttejä, joten todellinen matkustajamäärä on suurempi. Laivassa on 16 kantta matkustajille, 2759 hyttiä, 24 hissiä ja valtavasti palveluita, jotka esittelen tässä artikkelissa. Yleensä en ole risteilyillä kohdannut ruuhkia, mutta nyt risteilimme pääsiäisen aikaan ja liikkeellä oli paljon lapsiperheitä, mikä näkyi esimerkiksi satunnaisena hissien ruuhkautumisena. Toisaalta esimerkiksi ihan kaikki laivan ravintolat eivät olleet vielä huhtikuussa 2022 koronasulkujen jälkeen käytössä, joten väki ei jakautunut niin tasaisesti kuin yleensä. Ihmismäärä huomioon ottaen näin isolla laivalla on kuitenkin yllättävän väljää.

Symphony of the Seasilta, kuten muiltakin Oasis-luokan laivoilta, löytyy kaikkea mitä kuvitella saattaa. Päiväohjelma on erittäin runsas ja joka hetkelle riittäisi tekemistä, jos haluaisi. Parhaita hetkiä ovat kuitenkin myös rauhalliset merelle drinkki kädessä merelle tuijottelut. Rauhaa rakastaville löytyy laivoilta kyllä paikkoja, mutta vielä enemmän niitä löytyy pienemmiltä aikuiseen makuun suunnitelluilta aluksilta. Nämä merten jättiläiset ovat kuitenkin ainutlaatuisia ja ehdottomasti kokemisen arvoisia, varsinkin ensimmäisellä risteilyllä. Mitä enemmän risteilyllä on meripäiviä, sitä parempi se on isolla laivalla. Siksi nämä isot alukset ovat parhaimmillaan Karibialla, jossa meripäiviä tulee Välimertä enemmän. Viikossa on vaikea ehtiä kaikkea.

Laivaan siirtyminen

Tilasin etukäteen Miami Beachin hotelliltamme satamaan esteettömän kuljetuksen ART Transportation yhtiöltä. Se maksoi hävyttömän paljon, mutta toimi luotettavasti ja hissillinen auto oli todella tilava. Miami Beachillä on tällä hetkellä vaikea saada esteettömiä takseja ja halusin varmistaa ehtimisemme satamaan. Risteilyn jälkeen satamasta Miamin keskustaan onnistuimme nappaamaan taksijonosta esteettömän taksin.

Olimme tehneet etukäteen lähtöselvityksen netissä ja viimeistelleet sen Royal Caribbeanin sovelluksessa. Lähtöselvityksen yhteydessä valitaan aika, jolloin tullaan satamaan. Täten porrastetaan tulijoiden virtaa. Mitä aiemmin lähtöselvityksen tekee, sitä enemmän on aikoja valittavana. Me olimme vähän viime tipassa, joten menimme laivaan vasta viimeisten joukossa. Kaikista laivan palveluista voi alkaa nauttia heti laivaan tullessa, joten aikaisin mennessä saa ilon irti jokaisesta mahdollisesta tunnista.

Royal Caribbeanin terminaali Miamissa on uusi ja tosi esteetön. Matkalaukut luovutetaan jo terminaalin ulkopuolella. Niihin laitetaan ennakkoon tulostettavat tunnistelaput hyttinumerolla ja ne tuodaan hyttiin ensimmäisen päivän aikana. Joskus laukut tulevat vasta illalla, joten käsimatkatavarat kannattaa pakata sen mukaisesti. Terminaalissa mennään turvatarkastuksen läpi ja jos lähtöselvityksen on tehnyt ennakkoon, on edessä vain nopea tsekkaus tablettia kuljettavan henkilökunnan jäsenen kanssa ennen laivaan siirtymistä. Laivaan siirrytään isoimmissa lähtösatamissa putkimaista matkustajasiltaa pitkin. Välisatamissa laivasta poistutaan yleensä alimman kannen kautta loivaa siltaa pitkin suoraan ulos. Henkilökunnan jäsen on välisatamissa aina varmistamassa ja auttamassa pyörätuolilla laivasta poistuvaa. Lähtösatamissa avustuspalvelun saa etukäteisilmoituksella ja/tai terminaalissa pyydettäessä, mikäli tarvitsee avustajaa esimerkiksi pyörätuolin työntäjäksi terminaalista laivaan. Matkatavaroita ei tässä kohtaa enää ole, joten suosittelen itsenäistä siirtymistä, mikäli mahdollista, sillä avustusta joutuu usein odottamaan.

Esteetön hytti

Royal Caribbeanin Symphony of the Seas -aluksella on 46 esteetöntä hyttiä. Esteettömiä hyttejä löytyy Inside/sisähytteinä (ilman ikkunaa), Outside View/ikkunahytteinä, Balcony/parvekehytteinä (valittavana parveke merelle, Central Parkiin tai Boardwalkille päin) ja Royal Suite Clas -sviittinä. Me majoituimme kolmen hengen Central Park -parvekehytissä 14253 kannella 14. Hytissä ei ollut sähköistä oven avausta, kuten esimerkiksi Royal Caribbean Anthem of the Seasilla ja Celebrity Edgellä. Hytissämme oli kaksi sänkyä, jotka hyttiin tullessamme olivat yhdessä parivuoteena, mutta jotka pyysimme erilleen. Tämä valinta toimii kaikilla risteilyillä ja hytin oma siivooja laittaa sängyt toiveen mukaan. Kolmannelle henkilölle tehtiin sänky parvekkeen vieressä olleesta sohvasta. Myös lisävuode oli mukava. Hytissä oli mukavasti säilytystilaa, pöytä, TV ja tilava kylpyhuone. Kylpyhuoneessa oli seinästä taittuva suihkuistuin, tukikaiteet yhdysvaltalaiseen tapaan wc-istuimen toisella sivulla ja takana sekä lavuaari, jonka ääreen pääsi helposti. Parvekkeelle oli luiska ja parveke oli sopivan tilava myös sähköpyörätuolille. Maisema parvekkeelta oli alas Central Parkkiin. Vaikka parveke onkin ulkotilaa, aurinko sinne ei juurikaan pääse paistamaan ja edessä olevat hytit ovat lähellä. Kyllä meriparvekkeessa on siis selkeästi parempi tunnelma verrattuna Central Parkiin tai Boardwalkille päin oleviin parvekkeisiin. Alla kuvat hytistämme juuri tultuamme sekä viikon asumisen jälkeen. Videoesittelyn vastaavanlaisesta hytistä Oasis of the Seas -laivalta löydät artikkelista Esteetön Boardwalk-parvekehytti.

Central Park, Boardwalk ja Royal Promenade

Central Park -puiston näimme aina ensimmäisenä aamulla parvekkeen verhot avattuamme. Kannella 8, avotaivaan alla sijaitsevassa Central Parkissa on yli 20 000 ihan oikeaa kasvia. Siellä on myös baari, joitakin liikkeitä, Park Café -kahvila, lisämaksullisia ravintoloita ja ihania istuskelupaikkoja. Usein iltaisin puistossa on live-musiikkia. Kannella viisi sijaitsevan Royal Promenaden ja Central Parkin välillä kulkee nouseva baari. Central Park on ihanan tunnelmallinen alue kaikkina vuorokauden aikoina.

Kannen 6 Boardwalk on jokaisen lapsenmielisen suosikki. Siellä on karuselli (johon pääsee myös pyörätuolilla!), isoja hevospatsaita, kauppoja, hodareita ja usein popcornin tuoksu. Boardwalkin päässä sijaitsee Aqua Theater, jossa on muutaman kerran risteilyn aikana upea vesiakrobatiashow.

Kannella 5 sijaitsevalla Royal Promenadella tapahtuu aina jotain. Sieltä löytyy kauppoja, Promenade Café -kahvila, Sorrento’s-pizzeria, pubi, karaokebaari ja vaikka mitä. Promenaadilla on myös asiakaspalvelupiste ja usein livemusiikkia ja iltajuhlia.

Ulkokannet ja uima-altaat

Symphony of the Seasilla on monta paikkaa trooppisen lämpimästä Karibian ilmasta nautiskelulle. Laivalla on yhteensä neljä uima-allasta, joista yksi sijaitsee vain aikuisille tarkoitetulla Solarium-alueella. Porealtaita laivassa on kymmenen, joista kaksi sijaitsee vain aikuisille tarkoitetulla alueella. Yksi uima-altaista on matala lasten allas. Kahteen altaista ja osaan porealtaista on tuolihissi. Allaskannella on myös kaksi isoa vesiliukumäkeä ja lasten alueella pienempiä vesiaktiviteetteja. Altaat sijaitsevat kannella 15. Samalla kannella on myös aikuisten alue Solarium. Siellä sijaitseva Solarium Bistro-ravintola on aiemmin ollut yksi Oasis-luokan laivojen suosikeistani, mutta meidän risteilyn aikaan se oli suljettu. Nyt kuitenkin varmasti taas käytössä.

Kannen 15 toisessa päässä sijaitsee urheilukansi. Siellä on kaksi flowrider-surffisimulaattoria, minigolf, koripallokenttä, pöytätennis, vaijeriliuku yli Boardwalkin ja hurjan Ultimate Abyss -liukumäen lähtöpaikka. Ultimate Abyssin liuku menee kymmenen kannen poikki. Kannella 16 puolestaan sijaitsee suosikkiauringonottopaikkani. Siellä on ihana katsella toisella puolella olevaa merta ja toisella puolella olevaa allaskantta, josta usein kantautuu Karibian rytmejä soittavan bändin rytmit. Ulkoilmasta voi nauttia myös muun muassa Central Parkissa, Boardwalkilla ja kantta 5 kiertävällä juoksuradalla.

Altaassa kisailtiin, siksi niin paljon yleisöä!

Ruoka ja juoma

Symphony of the Seasilla on yli 20 ravintolaa ja kahvilaa. Näistä noin puolet sisältyvät risteilyn hintaan. Ilman erillismaksua voit nautiskella seuraavissa ravintoloissa:

  • Main Dining room eli laivan pääravintola sijaitsee kansilla 3, 4 ja 5. Siellä on tarjolla á la carte aamiainen, illallinen ja meripäivinä yleensä myös lounas. Illallisella tilaat päivittäin vaihtuvalta listalta alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan tai vaikka jokaista lajia useamman, rajoja ei ole. Myös aamiaisella tarjolla on listaherkkuja ja yleensä myös buffet-pöytä. Voit valita jo risteilyä varatessa kiinteän kattausajan, jolloin syötte joka ilta samaan aikaan samassa pöydässä ja nautitte samojen tuttujen tarjoilijoiden palvelusta. Vaihtoehtoisesti voi valita My Time -ruokailun, jolloin pöydän voi varata joka illalle erikseen tai mennä jonottamalla. Puolensa molemmissa vaihtoehdoissa, mutta usein on kivaa tulla viikon aikana tutuksi omien tuttujen tarjoilijoiden kanssa. Me söimme usein laivan pääravintolassa.
  • Windjammer Marketplace kannella 16 on monipuolinen buffet-ravintola. Siellä nautimme suurimman osan aamiaisista, pari kertaa illallisen sekä lounaan aina, jos emme syöneet maissa. Buffetissa valikoima on erittäin runsas ja ruoka annostellaan itse. Välillä ravintola on hälyinen erityisesti aamiaisilla ja lounailla, mutta ihanan helppo ja herkullinen.
  • Solarium Bistro vain aikuisille tarkoitetulla Solarium-alueella kannella 15 on ollut aiemmilla risteilyillä yksi suosikkini. Ihana paikka aamiaiselle ja astetta terveellisemmälle lounaalle ja illalliselle. Meidän risteilyllä se ei nyt ollut auki koronapoikkeusajan vuoksi, mutta tällä hetkellä toimii taas!
  • Park Café Central Parkissa kannella 8 tarjoaa pientä suolaista ja makeaa herkkua, ihania aamiaisbageleita, salaatteja yms. On aina yhtä ihanan outoa tilata vitriinistä herkkuja ja poistua maksamatta!
  • Café Promenade Promenadella kannella 5 on niin ikään hyvä paikka napata pientä suolaista tai makeaa kellon ympäri.
  • Sorrento´s sijaitsee Café Promenaden vieressä ja tarjoilee erilaisia pizzapaloja tiskiltä tilattuna. Valikoima vaihtelee aina hetken mukaan. Kätevä välipala napata mukaan esimerkiksi silloin, kun tulee maista ja siirtyy kannelle katselemaan laivan lähtöä.
  • Dog House Boardwalkilla kannella 6 tarjoaa herkulliset hodarit.
  • El Loco Fresh kannella 15 ulkoilmassa on keskittynyt mexicolaisiin herkkuihin. Tämä oli meidän risteilyllä erittäin suosittu ja jonottaa sai aina. Kertoo herkullisuudesta!
  • Vitality Café kuntosalin yhteydessä kannella 6 on keskittynyt herkullisiin mehuihin, smootheihin ja jugurtteihin. Ruuat ovat maksuttomia, mutta smoothieista, mehuista ja erikoiskahveista menee lisämaksu.

Risteilyn hintaan sisältyvien ravintoloiden lisäksi on erikoisravintoloita, jotka nousevat ruuan tasossa ja ravintolan viihtyvyydessä vielä asteen tai pari ylemmäs. Meillä ei tullut tällä risteilyllä tarvetta niille, vaan viihdyimme erinomaisesti perusravintoloissa. Erikoisravintoloista löytyy muun muassa italialainen Jamie’s Italian, pihviravintola Chops Grille, japanilainen Izumi, kalaravintola Hooked Seafood ja hampurilaisbaari Johnny Rockets. Hinnat vaihtelevat ravintolan mukaan. Etukäteen voi ostaa myös erikoisravintolapaketteja, jotka tulevat halvemmaksi. Kaikki Symphony of the Seasin ravintolat löydät Royal Caribbeanin sivuilta. Kaikki ravintolat ovat esteettömiä.

Kannattaako juomapaketti?

Royal Caribbeanilla risteilyn hintaan sisältyvät juomista vesi, tiivistemehut/jääteet, maito, kahvi, kaakao ja tee. Alkoholijuomia, limuja, tuorepuristettuja mehuja ja erikoiskahveja voi ostaa laivalla yksittäin tai ostamalla juomapaketin, joka yleensä on halvempi etukäteen ostettuna kuin laivalta. Itse en ole koskaan ostanut juomapakettia, mutta muutaman kerran se on tullut tarjouskampanjan myötä kaupanpäällisinä. Juomapaketti kannattaa silloin, jos aikoo juoda selkeästi enemmän kuin muutaman juoman päivässä. Minä nautin yleensä lasillisen viiniä illallisella ja 1-2 drinkkiä päivän aikana, jolloin tulee halvemmaksi ostaa juomat yksittäin. Joka päivä on myös päivän drinkki, joka on halvempi kuin muut. Olut maksaa laivalla suunnilleen 8 dollaria, viinilasi halvimmillaan 10 dollaria, drinkit 12 dollaria ja limut noin 3-4 dollaria. Hintaan lisätään automaattisesti 18 % palvelumaksu. Alkoholijuomapakettien hinnat alkavat noin 70 dollarista/hlö/päivä. Kannattaa siis juomapakettia ostaessa arvioida oma kulutus ja laskea onko juomapaketti kannattava. Juomia laivalla saa kaikista ravintoloista, kahviloista ja baareista. Allaskansilla henkilökunta kiertelee myymässä juomia myös aurinkotuoleille. Maksu tapahtuu hyttikortilla, johon on syötetty luottokortin numero. Rahaa laivalla ei tarvitse kuin casinolla.

Ohjelma laivalla

Symphony of the Seasilla, kuten risteilyillä yleensäkin, on todella paljon ohjelmaa. Iltaohjelma koostuu Broadway-musikaaleista (tällä hetkellä Symphonylla on Hairspray-musikaali), Aquatheaterin vesiakrobatiaesityksistä, jääshowsta laivan jäähallissa, laivan oman taiteilijaryhmän esityksistä, trubaduurin musiikista pubissa, bileistä promenaadilla, jazz-klubin esityksistä, stand-up komiikasta, kilpailuista, karaokesta, tansseista monissa eri lokaatioissa ja teemailloista. Päivisin on tarjolla tanssitunteja, askarteluhetkiä, venyttelyä, live-musiikkia, urheiluotteluita, luistelua jäähallissa, erilaisia visailuja ja kisoja ja vaikka mitä muuta. Lisäksi käytettävissä ovat vesiliukumäet, monipuolinen kuntosali, uima-altaat, kiipeilyseinä, minigolf, karuselli, surffisimulaattorit yms. Casino on auki aamusta iltaan ja erityisesti iltaisin siellä on hieno tunnelma. Ohjelma esitellään iltaisin hyttiin tulevassa seuraavan päivän ohjelmalehdykkeessä ja Royalin sovelluksessa. Sitä kautta voi myös ennakkoon varata paikkoja esityksiin. Kaikki nämä aktiviteetit ja viihde kuuluvat Royal Caribbeanilla risteilyn hintaan. Lisämaksu menee muun muassa osasta kuntosalin ohjatuista liikuntatunneista. Laivalla on myös lisämaksullinen spa, jossa on saunat ja saatavilla erilaisia (melko hintavia) hoitoja.

Kaikissa katsomoissa on pyörätuolipaikkoja useissa eri katsomon osissa. Seuralaisen saa viereen istumaan. Casinolla osa pöydistä ja peliautomaateista on madallettuja. Kuntosalille ja spa-osastolle pääsee esteettömästi ja osa kuntosalin laitteista on käytettävissä myös pyörätuolista. Hyvin moni laivan aktiviteeteista toimii myös pyörätuolin käyttäjälle, mutta turvallisuudesta ollaan yhdysvaltalaiseen tapaan hyvin tarkkoja, mikä saattaa estää osallistumisen joihinkin aktiviteetteihin, vaikka kokisikin sen itselleen mahdolliseksi. Vesiliukumäkien lähtöpiste on portaiden päässä. Kaiken kaikkiaan esteettömyys on huomioitu laivalla erinomaisesti. Esteettömiä vessoja on tavallisten vessojen yhteydessä kaikkialla laivassa ja niissä on automaattiovet. Suurin osa esteettömistä vessoista on sukupuolen mukaan jaettu, mutta muutama sukupuolineutraali-wc löytyy myös. Hissejä on laivan molemmissa päissä ja ne ovat tilavia. Ovet esimerkiksi ulkokansille avautuvat itsestään.

Royal Caribbean Symphony of the Seas on upea esteetön laiva ja aivan ehdottomasti kokemisen arvoinen laiva niin Karibialla kuin Välimerelläkin!

Lisää laivasta Royal Caribbeanin sivuilta.

Lisää luettavaa esteettömistä risteilyistä

Käytännön vinkit esteettömälle risteilylle
Video esteettömästä risteilystä Karibialla (youtube)
Esittelyssä esteetön Boardwalk-parvekehytti
Kaikki jutut esteettömistä risteilyistä
About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

1 Comment

  • Kuulostaa tosiaan siltä, että tekeminen ei lopu kesken, ohjelmaa on todella runsaasti! Noita ei-lisämaksullisiakin ravontoloita tuntuu olevan sen verran suuri määrä, että maksullisiin ei itsellänikään olisi varmasti tarvetta. Mutta meilläkään ei varmaan juomapaketteja tulisi ostettua.

    Noista satamista muuten varsinkin Roatan kiinnostaisi itseänio.

    Reply

Leave a Reply