Valikko
Espanja / San Sebastian / yhteistyö

Esteettömästi Riojan viinialueella

Tämän jutun kokemukset ovat matkalta, jonka
kustannuksista vastasivat Espanjan matkailutoimisto Suomessa ja
Basque Country Tourism Board ja toteutuksesta esteettömään
matkailuun erikoistunut Bask for All.

Aamu San Sebastianissa oli viileä, kun siirryimme autoon hotellillamme klo 8.30. Neuleessa ja kesämekossa paleli, mutta olin luottavainen sen suhteen, että kohtaisimme myöhemmin vielä kesän. Kun matkaani San Sebastianiin alettiin suunnitella yhteistyössä Espanjan matkailutoimiston ja paikallisten toimijoiden kanssa, sain täytettäväkseni lomakkeen, jossa kysyttiin toiveitani matkan sisällön suhteen. Kirjoitin heti ensimmäisenä retket viinitiloille. Olen vasta viime vuosina päässyt punaviinin makuun ja Espanjasta, Riojan alueelta tulevat punaviinit ovat nousseet ehdottomiksi suosikeikseni. Riojan valtavat viinialueet sijaitsevat noin 150 kilometrin päässä San Sebastianista. Nipinnapin Baskimaan alueen rajojen ulkopuolella, mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä. Ja mikä parasta, Bask for All -yritys tekee sinne päiväretkiä San Sebastianista.

Bask for Allin Diego toimi kuskinamme ja oppaanamme. Maisemat paranivat reilun 1,5 tunnin matkalla koko ajan ja kun viiniviljelmät tulivat laaksoissa näkyviin, tuntui kuin olisimme ajaneet verhon läpi aurinkoiseen maisemaan, jossa auton lämpömittarin lukemat nousivat heti kymmenellä asteella. Matkakuume.net -blogissa on muuten loistava yleispaketti Riojan viinialueella matkustamisesta ja vaikkei siinä erityisesti esteettömyydestä puhutakaan, kannattaa se ehdottomasti lukea tämän jutun täydennyksenä. Meidän ensimmäinen kohteemme oli aivan käsittämätön näky: Suloisessa Eltziegon kylässä sijaitseva Hotelli Marqués de Riscal ja sen yhteydessä toimiva viinitila. Rakennuksen on suunnitellut sama arkkitehti, joka on luonut Bilbaon kuuluisan Guggenheimin. Se näyttää täysin absurdilta keskellä viinimaisemia, mutta silti upealta. Hotelli on viiden tähden luksushotelli, jossa ei ihan matalalla budjetilla yövytä. Hotellissa on esteettömiä huoneita ja esteettömyys on muutenkin hienosti huomioitu, mutta me emme keskittyneet nyt siihen.

IMG_20190927_110017

IMG_20190927_105055

IMG_20190927_105308

Aloitimme viinitilavierailun hotellin kyljessä sijaitsevasta vierailukeskuksesta, jossa oli myös inva-wc. Marques de Riscal on 1858 perustettu, mainetta ja kunniaa niittänyt, nykyään valtava viinitila, jossa järjestetään opastettuja kierroksia hyvin tiheään tahtiin. Meidän kanssa samaan aikaan kierroksen aloitti noin 20 henkeä. Ihailimme ensin maisemia, jonka jälkeen siirryimme valtavaan kivihalliin, jossa kuulimme tilan historiasta ja viinin valmistuksesta. Näimme metallitankit, joissa käsinpoimitut rypäleet viettävät käymisprosessin ajan kahdesta neljään viikkoon. Näimme myös tammitynnyrit, joissa viini kypsyy. Tämän jälkeen siirryimme modernia tehdasta muistuttavaan halliin, jossa tapahtui viinien pullotus, etikettien liimaus, korkitus ja pakkaus laatikoihin, kaikki täysin koneellisesti. Niiden viinihyllyjen äärellä viihtyisi hetken jos toisenkin… Kierroksen lopuksi vierailimme vanhassa kellarissa, jossa on säilössä viiniä jokaiselta vuosikerralta vuodesta 1862 lähtien. Kellarissa on arvatenkin ideaalit olosuhteet viinin säilytykselle. Kaikkiin näihin tiloihin pääsi täysin esteettömästi. Lopuksi maistelimme kahta tilan viiniä, yhtä valkoviiniä ja yhtä punaviiniä. Ne olivat erinomaisia, mutta emme onneksi sortuneet vielä tässä kohtaa tekemään kauppoja. Marques de Riscalin viinejä saa nimittäin myös Alkosta. Lisää tietoa viinitilasta löytyy muun muassa tästä esittelyvideosta.

IMG_20190927_110608

IMG_20190927_112153

IMG_20190927_110733

IMG_20190927_112513

IMG_20190927_113450

IMG_20190927_120922

IMG_20190927_120933

Ennen seuraavaa viinitilavierailua ajoimme autolla ihailemaan maisemia ja katselemaan rypäleitä lähietäisyydeltä. Diego tiesi tähän parhaat paikat ja yksityisretken hyvä puoli on se, että retkestä voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa. Toinen viinitilamme, Bodegas Valdelana, oli eri tavalla ihana kuin iso Marques de Riscal. Täysin perheomisteinen viinitila on kulkenut sukupolvelta toiselle jo vuodesta 1583. Saimme suuren kunnian tavata tilan vanhimman, Isidoro Valdelanan, joka alkoi työskennellä tilalla vuonna 1955. Tällä kertaa emme tutustuneet viinin valmistusprosessiin, vaan kuulimme tilan historiasta ja siirryimme maistelemaan. Ja kyllä maistuikin! Maistoimme yhtä valkoviiniä ja kolmea punaviiniä. Niiden kanssa oli onneksi pientä purtavaa, sillä hotellilla nauttimastamme aamiaisesta oli kulunut jo tovi. Viinit olivat todella hyviä ja mukaan Suomen pimeisiin talvi-iltoihin lähti kolme pulloa. Bodegas Valdelanan yhteydessä sijaitsee myös pieni 12 huoneen hotelli. Se ei ole esteetön, mutta suosittelen lämpimästi kaikille, jotka eivät esteettömyyttä tarvitse. Täältä ei myöskään löytynyt esteetöntä wc:tä, mikä kannattaa huomioida vierailua suunnitellessa. Maistelualue ja myymälä olivat kuitenkin esteettömiä. Viinitila sijaitsee vain alle kilometrin päässä Marques de Riscalista, joten nämä on helppo yhdistää.

IMG_20190927_121537

IMG_20190927_121710

IMG_20190927_121815

IMG_20190927_121834

IMG_20190927_124357

IMG_20190927_132229

IMG_20190927_133053

Nyt ajateltuna toisen ja kolmannen viinitilan välissä olisi ehkä ollut hyvä käydä lounaalla. Kuusi nautittua viinilasillista  alkoivat vähän jo tuntua päässä (ja virtsarakossa), kun elettiin jo pitkällä iltapäivässä. Ne eivät nimittäin olleet kovin pieniä maistiaisia ja näin hyvää viiniä ei vain voinut sylkeä pois, kuten viininmaistelussa kuuluisi… Ennen kolmannelle tilalle siirtymistä vierailimme vielä yhdellä näköalapaikalla ja kieltämättä muistikuvat tuosta hetkestä ovat vähän hataria. Onneksi on valokuvat! Ostatu viinitila sijaitsee reilun 10 kilometrin päässä Eltziegon kylästä, jossa kaksi edellistä tilaa olivat. Ihan ensiksi hyödynsin päärakennuksesta löytynyttä invavessaa ennen kuin käteen ilmestyi lasillinen rose-viiniä ja lähdimme kiertelemään tiluksia. Tämän jälkeen istahdimme taas maistelemaan kolmea eri ”singular” viiniä eli paremman luokan viiniä, jotka olivat jälleen erinomaisia. Tulimme hyvin juttuun tilaa meille esitelleen nuoren miehen kanssa ja yhtäkkiä keskustellessa aika taas vierähti. Mukaan lähti yksi viini, se paras punaviini. Kello lähestyi viittä, kun vihdoin ehdimme myöhäiselle lounaalle. Villa Luciassakin voisi maistella viinejä, tehdä ostoksia ja tutustua viinimuseoon, mutta me keskityimme hyvän ruuan syömiseen. Villa Luciassa on inva-wc ja muutenkin täysin esteetöntä, joten se kannattaa laittaa käyntilistalle.

IMG_20190927_140709

IMG_20190927_140741

IMG_20190927_140814

IMG_20190927_141127

IMG_20190927_144437

IMG_20190927_145407

IMG_20190927_171906

IMG_20190927_172127

IMG_20190927_172238

Avasin tätä kirjoittaessani ensimmäisen tuolta retkeltä ostamani punaviinipullon. Se maku ja nämä kuvat veivät näin marraskuun ensimmäisenä päivänä hetkessä tuohon lopulta hyvinkin helteiseen syyskuun lopun päivään, joka piirtyi mieleeni yhtenä tämän vuoden parhaimpana matkapäivänä. Jos olet viinin ystävä ja ikinä mitenkään päädyt lähelle Riojan aluetta, suosittelen vierailua erittäin lämpimästi!

Lue myös:

Upea, esteetön San Sebastian
Päivä, jolloin lensin
About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply