Tiedättekö kun joskus toivoo hyvää keliä ihan tosi kovasti. Tänään tein niin. En edes itselleni, vaan 27:lle ryhmässäni matkaavalle. Halusin näyttää heille sen kuuman, aurinkoisen ja ainutlaatuisen Pisan, jonka itse koin viime vuonna. Aina ei saa haluamaansa ja joskus saa jotain vielä ainutlaatuisempaa kuin osaisi ajatellakaan. Vai mitä sanotte tästä?
Ukkosen jylinä ja tuuli, joka työntää ihmisen yhtä vinoksi kuin vieressä oleva torni. Kovat pamaukset ja sateen alku ulkona samalla kun kuuntelemme kastekappelin akustiikkaa; upeaa kaikua, joka toistaa laulun. Sade, jota tulee kuin saavista kaataen sillä lyhyellä matkalla kastekappelista tuomiokirkkoon. Märät housut, märät kengät, märkää kaikki. Mielettömän upea ropina kirkon katossa, joka yltyy epätodelliseksi ääneksi. En ole koskaan kuullut vastaavaa. Italialainen huolestunut vanhempi herrasmies joka kaivaa taskuistaan nenäliinoja ja kuivaa niillä luonnon jälkiä poskiltamme. Maa valkoisena ja aurinko sinisellä taivaalla kun astumme ulos. Jäällä riemusta liukastelevat lapset, ihmisten epätodelliset ilmeet, suuremmat rakeet mitä olen ikinä nähnyt. Lopulta aurinko, joka kuivaa kastelemansa ja tää mieletön porukka, joka tällaisenkin päivän jälkeen vain nauraa. Ihmeiden aukio, ihmeellinen päivä.
Pisa, olet aina vain ihanampi, nähdään taas reilun viikon päästä!
3 Comments
Maarit Johanna
20.5.2016 at 11:54Anteeks mitä!!?? Ei Italiassa saa sataa rakeita! 😀
Me käytiin tunturiretkellä tällä viikolla ja siellä satoi. Mutta tämä onkin Lappi, eikä ikuisen auringon Italia.
Pidän peukut pystyssä teidän loppureissulle!
Palmuaseman Sanna
21.5.2016 at 21:44Joo kieltämättä yllätti 😀 Mutta kaikessa outoudessaan onneksi tarpeeksi erilaista ollakseen lopulta hauskaa. Ja tänään oli jo helle, jes!
Helena Arvio
22.5.2016 at 11:13Melkosia säänvaihteluita, ei uskos Italiasta!