Firenze ja minä

Meillä on ollut treffit Firenzen kanssa kolmena peräkkäisenä vuonna aina suunnilleen samaan aikaan: kuumana kesäpäivänä kesäkuun lopulla. Ensimmäisellä kerralla vain ihmettelimme toisiamme, emmekä täysin saaneet otetta toisistamme. Toisella kerralla sade pilasi hieman yhteistä päiväämme, mutta toisaalta sateensuojana toiminut jäätelökoju antoi muistutuksen siitä, että juuri tällaisista pienistä asioista Firenzessä on kyse. Viime kesänä, kolmansilla treffeilläme rauhaamme häiritsi hieman samana iltana kaupungissa järjestetty tapahtuma lehmineen ja ihmisineen, mutta silti aloimme jo kiintyä toisiimme.

Juuri ne tuhannet kolmannet pyörät minun ja Firenzen välillä ovat se ongelma. Kun kaupunkiin tulee sisään juuri sellaisena kuumana päivänä, ajautuu hetkessä keskelle ihmismassoja ja turistilaumoja. Niiden välistä näkyy kauniita, tummia rakennuksia, mutta yleiskuva jää hälyiseksi. Tänä vuonna siirsimme treffimme toukokuulle ja varasimme varmuuden vuoksi kaksikin päivää. Veikkaan, että saamme nyt tavata toisemme vähän väljemmin. Tälläkin kertaa olen matkanjohtajana ja aiemmasta vapaasta kiertelystä poiketen ryhmämme mukana on nyt opas ainakin jonkin aikaa eli tiedossa on varmasti syventävää tietoa.

Mikä sitten viime vuoden kohtaamisessamme oli parasta? No ihan se tunne, kun sydän vähän pompsahtaa kun jonkun tunnelmallisen kadun kulmasta avautuu näkymä tuomiokirkko Duomolle. Se näkymä avautuu monesta eri kulmasta, aina yhtä upeana. Sama tunne tulee usein aukioilla, kun sininen taivas kohtaa kauniit talot ja ylväät patsaat. Sitten on se Arno-joki ja Ponte Vecchion silta. Se on toinen kaupungin kuvauksellisimmista paikoista. Kuvauksellisin on kaupungin yläpuolella oleva Piazza Michelangelo, josta avautuu upeat näköalat kaupungin ylle. Tällä kertaa parasta oli päämäärätön vaeltelu ja odotus, että sopiva ravintola tulisi vastaan. Odotus kesti ehkä vähän liian kauan ja nälkä ehti tulla, mutta lopulta se palkittiin, kun hiljaiselta kujalta löytyi Osteria Vecchio Vicolo ja erinomaiset pizzat. Satunnaisvaeltelussa käy parhaimmillaan juuri näin. Ruuan jälkeen täytyi luonnollisesti saada jäätelöä. Niin ikään sattumalta löysimme Mordilatten, jäätelöbaarin, jossa jäätelö tehdään käsityönä ilman keinotekoisia aineita. Aitoa, oikeaa gelatoa siis!

Firenze on kompakti kaupunki, josta näkee paljon yhdenkin päivän aikana. Toki edes takaisin kulkemista tulee, johon helposti väsyvän kannattaa varautua. Firenze on varsin esteetön kaupunki pyörätuolille, erityisesti sähköpyörätuolille. Autottomia katuja on paljon ja päällyste on useammin laattaa kuin mukulakiviä. Yleisiä invavessoja kaupungissa on useampia ja ne ovat useimmiten tavallisten vessojen yhteydessä.

Huolimatta ristiriitaisista tunteistani Firenzeä kohtaan, kävin tsekkaamassa kielikoulun, johon haluaisin vielä joskus mennä muutaman viikon intensiiviselle italian kielen kurssille ja samalla syventämään suhdettani kaupunkiin. Liian monia eri matkaunelmia kantavan täytyy kuitenkin välillä tehdä valintoja ja tuo unelma jäänee toteuttamatta ainakin tänä vuonna. Kaupungissa alkoi lähtiessämme tosiaan vuotuinen tapahtuma, joka toi kaduille niin ihmisiä, lehmiä, ohjelmaa kuin musiikkiakin. Meidän oli kuitenkin aika pakkautua omaan minibussiimme ja suunnata takaisin kohti Lucignanoa ja I Girasoli -hotellia. Matka kestää noin 1,5 tuntia. Lähtiessäni en tuntenut haikeutta, sillä olin varma paluustani. Niinhän siinä kävikin, että tänä vuonna palaan Toscanaan ensin yhden ryhmän kanssa viikoksi toukokuun puolessa välissä ja heti perään toisen ryhmän kanssa 10 päiväksi. Molempiin matkoihin sisältyy opastettu päiväretki Firenzeen sekä Pisaan, joka minut viimeksi yllätti. Ensimmäinen matka on jo täynnä, mutta jälkimmäiseen on vielä paikkoja. Se oli alunperin tarkoitettu Lihastautiliiton jäsenille, mutta viimeiset paikat ovat avoimia ihan kaikille.

Lisää luettavaa esteettömästä Toscanasta