Valikko
cordoba / Espanja / Hotellit ulkomailla

Kaunis, kompakti ja esteetön Córdoba

Córdoba ei varmasti ole Espanjan kaupungeista se ensimmäisenä mieleen tuleva. Paitsi ehkä sitten, kun siellä on kerran käynyt. Córdoba sijaitsee Andalusiassa, noin 150 kilometriä Málagasta sisämaahan. Reilun 300 000 asukkaan kaupungilla on pitkä ja monikulttuurinen historia, joka ulottuu aina 150-luvulle ennen ajanlaskun alkua. Nykyään kaupungin vanha keskusta on nimetty UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Vietin hiljattain kuukauden Fuengirolassa ja tein sinä aikana vuorokauden reissun junalla Córdobaan. Se oli erinomainen päätös, sillä Córdoba on kertakaikkisen kaunis ja vähän mystinen, mutta myös helposti haltuun otettava ja monin paikoin esteetön.

Matkustaminen Córdobaan

Suomesta katsottuna Córdobaan on kätevintä matkustaa lentämällä Málagaan ja jatkamalla sieltä noin tunnin junamatkan Córdobaan. Kaupunkiin on toki hyvät junayhteydet eri puolilta Espanjaa ja sitä voi lähestyä myös muista kaupungeista käsin. Aivan erinomainen kiertomatka olisi yhdistää Málaga, Sevilla, Córdoba ja Granada, sillä kaikki nämä ihanuudet sijaitsevat just sopivan junamatkan päässä toisistaan.

Me lähdimme matkaan Fuengirolasta, joten matkustimme ensin paikallisjunalla 40 minuutin matkan Fuengirolan Los Bolichesin asemalta Málaga Maria Zambranon asemalle. Olin ostanut liput ennakkoon Espanjan rautatieyhtiö Renfen sovelluksesta, josta saa nykyään kätevästi myös pyörätuolipaikat. Nettisivuilta pyörätuolipaikat on saanut jo pitkään, mutta minulla on ollut viime aikoina Renfen nettisivujen kanssa maksuongelmia. Kun ostaa pyörätuolipaikan (H-paikka), menee avustuspalvelulle automaattisesti tieto avuntarpeesta junaan. Málaga Maria Zambranon juna-aseman avustuspalvelupisteellä osattiin siis odottaa meitä, kun sinne vajaa puoli tuntia ennen junan lähtöä ilmestyimme. Junaan mentiin aseman avustajan saattamana ja tuttuun espanjalaiseen tapaan turvatarkastuksen kautta. Mennessä junan vaunu oli samalla tasolla laiturin kanssa, joten avustaja laittoi vain pienen luiskan väliin. Palatessa juna oli erilainen ja minut autettiin junan ulkopuolisella nostimella. Pyörätuolipaikka oli toimiva molemmissa junissa ja tunnin matka taittui nopeasti.

Córdoban juna-asemalta oli noin kilometrin kävelymatka keskustan ytimeen. Ensin vastaan tuli viihtyisä ja pitkälle jatkuva puisto Caseta de Parques y Jardines ja sitten jo kaupungin monipuoliset kadut.

Hotelli H10 Palacio Colomera

Minun oli tarkoitus etsiä Córdobasta kohtuuhintainen majoitus ja varmasti sellainen olisikin löytynyt. Sitten kuitenkin löysin hotelli H10 Palacio Colomeran, enkä enää päässyt irti ajatuksesta, että yöpyisin palatsissa. Esteettömiä huoneita hotellissa on vain Junior Suite -kategoriassa, joka huhtikuussa maksoi 280 euroa yöltä, mutta päätin silti sijoittaa. Ja olihan se nyt upea! Hotelli sijaitsee aivan Córdoban sydämessä, Plaza de la Tendillasin laidalla. Plaza de la Tendillas on kaupungin keskusaukio ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka, joka yhdistää kaupungin uuden ja vanhan keskustan.

Hotellin sisäänkäynnillä on portaat, mutta myös lattiasta nouseva hissi. Se on täysin upotettu lattiaan, eikä siitä kerro kuin viivat maassa, mutta sieltä se aina tarvittaessa nousi! Tullessamme avustajani kävi kysymässä vastaanotosta miten pääsemme sisään, mutta jatkossa minut nähtiin aina vastaanotosta lasiseinän takaa ja henkilökunta painoi hissin käyntiin. Hotellin sisääntulokerroksessa on upea aula pylväineen ja pihalla pieni uima-allas ja auringonottoalue. Vielä kivempi alue ulkoiluun on kuitenkin kattoterassi, josta avautuu upeat näköalat yli kaupungin. Kattoterassilla on paljon pöytiä ja tuoleja ja erilaisia kulmia oleskeluun, joten uskon sieltä löytyvän ruuhkaisenakin aikana rauhallisia soppeja. Meidän oleilumme aikaan kattoterassilla oli vain muutamia ihmisiä. Hotellissa on myös ravintola, jota emme nyt testanneet. Meidän majoitushintaan sisältyi aamiainen. Se tarjoiltiin hieman ahtaassa aamiaishuoneessa, eikä ollut mitenkään erikoinen, vaikka perustuotteet löytyivätkin. Tällä kokemuksella säästäisin siis siinä ja menisin aamiaiselle mieluummin johonkin lähistön monista kivoista kahviloista.

Esteetön huoneemme oli todella tilava. Siellä oli 2 metriä leveä ja 62 cm korkea parisänky ja lisäksi sohva, josta olisi saanut lisävuoteen yhdelle aikuiselle tai kahdelle lapselle. Huoneessa oli lisäksi erillinen oleskelunurkkaus, pöytä, TV, vedenkeitin, ranskalainen parveke ja minun makuun just sopivan kuninkaallinen tunnelma. Tyylikkääseen kylpyhuoneeseen mahduin sähköpyörätuolillani, mutta mitenkään älyttömän tilava se ei ollut. WC-istuin oli 40 cm korkea. Sen toisella puolella oli seinään upotettu tukikaide, joka taittui alas. Toisella puolella ei ollut kaidetta. Lavuaarin alla oli hylly, johon jalkalaudat saattavat vähän niiden korkeudesta riippuen osua. Suihkussa ei ollut suihkutuolia, mutta uskon sellaisen järjestyvän vastaanotosta. Tämä kannattaa vielä varmistaa, mikäli yövyt hotellissa. Alla olevalla videolla esittelen huoneemme.

Tekemistä ja kokemista Córdobassa

Sanoisin, että riittää, kun kuljeskelet vain, sillä kaikki on kaunista turistimyymälöitä myöten. Toki Córdobassa on myös nähtävyyksiä, muun muassa Mezquita-katedraali, joka on yksi Espanjan isoimmista katedraaleista. Etäisyydet Córdobassa ovat lyhyitä ja muutaman kilometrin säteellä löytyy paljon koettavaa. Meillä ei tullut tarvetta käyttää taksia tai julkista liikennettä, mutta rampillisia takseja on saatavilla paikallisen taksikeskuksen kautta ja busseista ainakin suurimman osan pitäisi olla esteettömiä. Me kuljimme kuitenkin pääsääntöisesti vain jalankulkijoille tarkoitetuilla alueilla. Cordoban vanhan keskustan kadut olivat pääsääntöisesti laattaa, jota pitkin oli helppo kulkea sähköpyörätuolilla. Laattojen reunat olivat kuitenkin paikoin nousseet ylös ja siellä täällä oli koloja eli pienipyöräisen apuvälineen tai huonon tasapainon kanssa kannattaa olla varovainen. Mukulakiviä oli jollain pätkillä, mutta harvoin. Jonkin verran loivahkoa mäkeä oli kuljettaessa hotelliltamme kohti Guadalquivir-joen rantaa ja Mezquita-katedraalia. Uuden keskustan alue oli tasaisempaa ja tien ylitykset hyvin loivennettuja. Meillä oli aikaa kaupungissa aika tasan 23 tuntia ja näin tuntimme käytimme.

Ilta Córdobassa

Saavuimme Córdobaan klo 15.20. Aluksi fiilistelimme upeaa hotelliamme joka puolelta ja lähdimme liikkeelle kuuden maissa. Suuntasimme kohti aivan hotellimme kulman takaa alkanutta vanhaa keskustaa. Ihastelimme kapeahkoja katuja ja olimme heti aivan myytyjä. Jotain siinä tunnelmassa oli. Katselimme Mezquita-katedraalia ulkoapäin, mutta ulkoapäin se ei ole erityisen vaikuttava, joten päätimme mennä seuraavana aamuna sisään. Kävelimme joen varteen, pyörähdimme katusoittajien luomaa tunnelmaa täynnä olevalla vanhalla Puente de Romano -sillalla ja jatkoimme joen vartta pitkin kohti Alcázar de los Reyes Cristianosia. Entinen linnoitus ja palatsi toimi kuninkaallisen hovin ja inkvisition päämajana ja se tunnetaan erityisesti upeista puutarhoistaan ja vesialtaistaan. Alcázarin puutarhat ja osa sisätiloista ovat esteettömiä, mutta tällä kertaa meillä ei ollut antaa sille aikaa. Vammaisille ihmisille ja yhdelle avustajalle sisäänpääsy on maksuton. Ilmaisetkin liput Alcázar de los Reyes Cristianosiin kannattaa kuitenkin hankkia etukäteen viralliselta lipunmyyntisivustolta. Me sen sijaan jatkoimme kaduilla pyörimistä.

Illalliselle päädyimme Taberna San Miguel Casa El Pistoon. Osuimme paikalle vähän ennen kuin ravintola klo 20 avautui ja istahdimme monen muun tapaan ulkopöytään odottamaan. Tämä oli hyvä, sillä ravintola osoittautui hyvin legendaariseksi ja suosituksi ja sinne oli jonoa koko illan. Ruoka oli hyvin perinteisen paikallista ja ymmärsin pitäväni ehkä vähän nykyaikaisemmista espanjalaisista mauista. Tunnelmallinen ilta silti. Ravintola sijaitsi aivan hotellimme lähellä ja sen lähistöllä oli paljon myös opiskelijoiden täyttämiä baarien terasseja, joista sai selkeästi myös pientä purtavaa. Córdoba on yliopistokaupunki mikä näkyi kivalla tavalla katukuvassa. Ensi kerralla haluan mennä katsomaan Plaza de la Correderan, valtavan barokkityylisen aukion iltatunnelman. Aukio on rakennettu vuosina 1683–1687 ja se on toiminut vuosien varrella muun muassa julkisten rangaistusten näyttämönä, härkätaisteluareenana ja markkinapaikkana. Nykyään sen laidoilla on valtavasti ravintoloita ja baareja. Kävimme kurkkaamassa aukiota seuraavana aamuna, jolloin se olisi hiljaisimmallaan. Kymmenen aikoihin illalla siirryimme hotellille, mutta keskiviikkoilta Córdoban aukioilla ja kaduilla oli espanjalaiseen tyyliin vasta päässyt vauhtiin. Hotellihuoneeseemme kantautui ääntä aukion terasseilta, mutta iloinen puheensorina siivitti väsyneet hyvään uneen.

Plaza de la Corredera on päivällä autio, mutta herää eloon illalla.

Aamupäivä Córdobassa

Junamme takaisin Málagaan lähti seuraavana päivänä vasta 14.24, joten ehdimme nauttia Córdobasta vielä aamupäivän. Hankin aamiaisella netistä yhdeksitoista liput kaupungin tärkeimpään nähtävyyteen Mezquitaan, moskeija-katedraaliin. Sisäänpääsy on maksuton vammaiselle henkilölle (vamman aste 65 % tai enemmän) ja avustajalle, mutta liput kannattaa hankkia ennakkoon haluamalleen ajankohdalle viralliselta lipunmyyntisivustolta. Ruuhkaisina ajankohtina sisäänpääsyä ei välttämättä saa samalle päivälle, joten kannattaa hankkia liput hyvissä ajoin. Klo 11 osoittautui sinä päivänä oikein hyväksi ajaksi, sillä pääsimme sisään täysin ilman jonoja, eikä katedraalissa ollut ruuhkaista, mutta reilun puolen tunnin päästä poistuessamme ihmisiä oli jo todella paljon enemmän.

Mezquita-katedraali on UNESCO:n maailmanperintökohde. Se rakennettiin alun perin 700-luvulla moskeijaksi, mutta se muutettiin myöhemmin katoliseksi katedraaliksi. Se on upea sekoitus moskeijaa ja katedraalia. Valtavan kokoinen Mezquita on täynnä holvikaaria ja koristeellisia yksityiskohtia ja sen sanotaankin olevan yksi Espanjan vaikuttavimmista rakennuksista. Pääsisäänkäynti Calle Torrijos -kadun puolelta on varustettu rampilla ja sisällä on tasaista liikkua myös apuvälineillä. Pyörätuoli on lainattavissa vierailun ajaksi. Kaunis sisäpiha on paikoin mukulakivistä. Meillä ei ollut aikaa tutkia Mezquitaa ihan niin kauan kuin se ansaitsisi, mutta lyhytkin vierailu ehdottomasti kannatti.

Mezquitalla vierailtuamme kävimme tekemässä tuliaisostoksia suloisissa kaupoissa. Maistelin oliiviöljyjä niihin keskittyneessä liikkeessä ja ostin yhden pullon tuliaisiksi kotiin. Córdoba on tunnettu kauniista sisäpihoistaan ja toukokuun alussa kaupungissa on aina Patios de Córdoba -festivaali, jonka aikana kaupungin asukkaat avaavat pihansa kaikkien ihasteltaviksi. Pihat ovat täynnä kukkia ja koristeita ja kaupungissa on tuolloin aivan erityisen kaunista. Kaduilla vaeltelemalla löysimme nytkin sattumalta joitakin ihania sisäpihoja, mutta tuon festivaalin aikaan ollaan varmasti vielä ihan eri tasolla.

Córdoba ylitti odotukseni ja oli aivan tosi kiva uusi tuttavuus. Kaupungissa olisi paras viettää muutama vuorokausi, jotta ehtisi nähdä kaiken, mutta tällaiseen lyhyeenkin lomaan se sopi hyvin. Kaupungin historiallisten osien eteettömyydessä on paikoin haasteita katujen epätasaisuuden vuoksi, mutta pääasiassa kaupunki toimi hyvin myös sähköpyörätuolilla liikkuen.

Tutustu myös näihin Espanjan upeisiin kaupunkeihin esteettömyyden näkökulmasta

Granada
Sevilla
Málaga
About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

1 Comment

  • Cordoba ei kenties ole se ensimmäinen kaupunki tosiaan, joka ensimmäisenä tulee mieleen. Toisaalta on juurikin nin, että kaikilta paikasta kuulee vain kehuja. Kivaltahan paikka tosiaan tämänkin perusteella vaikuttaa.

    Reply

Leave a Reply